Kerrostalomme pihamaa myllättiin viime kesänä japanintatarten vuoksi. Multaa vaihdettiin kasoittain. Tavoitteena oli päästä eroon nopeakasvuisesta, muut kasvit tukehduttavasta vieraslajista. Sitä kasvoikin pihallamme joka paikassa.
Otin roskakasasta talteen palan kasvin juurta ja istutin sen parvekkeelleni astiaan, jossa oli vain litran verran multaa. Halusin nähdä miten kasvin käy. Se kasvoi metrin pituiseksi huonosta hoidosta ja mitättömästä kasvualustasta huolimatta.
Talvella en kasvia peitellyt enkä keväällä lannoittanut. Silloin tällöin lorautin sille tilkan vettä. Japanintatar selvisi minusta huolimatta. Se on sitkeä tapaus, olen alkanut pitää siitä.
Nyt, toukokuun puolessa välissä, kasvi on jälleen metrin korkuinen. Se sinnittelee edelleen viimevuotisessa astiassaan. Toisinaan pysähdyn sen kohdalle ja tuumin, olisiko siitä oikeaksi ruukkukasviksi, siirtäisinkö sen kunnolliseen kasvuympäristöön? Se voisi sopia vesiaiheeni viereen.
Ajatus houkuttelee.
Japanintatar on varsin näyttävä japanilaisvaikutteinen ruohokasvi, jonka varret muistuttavat bambua. Se on itse asiassa oivallinen koristekasvi rajattuun tilaan istutettuna.
Olen kerran nähnyt hienon esimerkin rajatusta japanintatar-kasvustosta keskellä kouvolalaisen omakotitalopihan nurmialuetta. Näky on tallentunut mieleeni piirroksena.
Vielä on aikaa miettiä, mitä kasvini kanssa teen. Kelpuutanko sen lopullisesti parvekepuutarhani osaksi siitä huolimatta, että kyseessä on rikkakasviksi määritelty vieraslaji? Todennäköisesti kelpuutan.
Tänä vuonna olen nähnyt japanintatarta pihallamme edelleen niillä pensasalueilla, joihin ei viime vuonna koskettu. Kaivinkoneet on jälleen käynnistetty. En usko niiden voimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti