Pohdintaa Leipuri Hiivan rinnalla

Perheessämme asuu Leipuri Hiiva.

 

 

Viime keväänä, kun omat viherrakentamisen opintoni olivat loppusuoralla, niin mieheni alkoi puhumaan, että mitäs jos hän lähtisi opiskelemaan...??
Noh, kaksi vuotta opintotuella itse kitkutelleena, mietin hetken, että olisi tietenkin ollut mukava, jos olisimme hetkeksi päässeet jonkin sortin "normielämään". Mutta toisaalta, mikä tämän päivän epävarmassa yhteiskunnassa enää on "normielämää". Joka ikinen päivä eletään epävarmuudessa, koska keneltäkin lähtee työ alta.

Maailma ei ole enää sellainen kuin vanhempiemme aikaan, jolloin saman työnantajan palveluksessa oltiin parikymppisestä eläkeikään.

Olen ollut elämäni aikana monella alalla, koska mottoni on jo nuoresta saakka ollut, että haluan tehdä elämässäni paljon erilaisia asioita, nähdä ja kokea, sillä elämä on kai tarkoitettu elettäväksi. Mutta, tyylihän on vapaa ja jokainen taaplaa tyylillään!
Joten, jos tätä ohjenuoraa haluaa noudattaa, niin kuka minä olin sanomaan miehelleni, että et muuten lähde opiskelemaan.
Päin vastoin, lisäsin vettä myllyyn ja sanoin että "Anna palaa, Frank", opiskele uusia juttuja! Eikö sitä sanota, että leipä miehen tiellä pitää? Ja ei kai se ole huono juttu, jos mediatekniikan insinöörillä on hyvä näppituntuma taikinaan?

Leipomossa vakituiseen työskentely ei ole se "minun juttu". Tiedän sen siitä, että isäni teki elämäntyönsä kyseisellä alalla. Ei leipurina, mutta vastasi leipomon tekniikasta. Ensimmäinen kesätyöpaikkani kuitenkin oli, yllätys, yllätys, leipomossa!

15-vuotiaana tein tietenkin lyhennettyä päivää, mutta oli mahtavaa saada omaa taskurahaa, kun olin samana kesänä lähdössä Englantiin kielikurssille.
Seuraavana kesänä sitten jatkoinkin leivonnaisten parissa ja tuurasin kyseisen leipomon Helsingin keskustan eri konditoriamyymälöissä. Vaikka en tunne suurta paloa itse leipomotyöskentelyyn, niin rakkaus herkkuihin on kantanut läpi kaikkien vuosikymmenten.
Ja itse asiassa, olen yhden lopputyönikin tehnyt aikanaan erään ruisleivän lanseerauksesta markkinoille. Hassua, olin lähes unohtanut sen, kunnes tätä kirjoittaessani asia tuli mieleeni.

No mutta, liikumme sinällään aika vaarallisilla vesillä, sillä mieheni opintojen myötä, meillä on useamman kerran viikossa herkkuja tarjolla. Minähän viihdyn hyvin koemaistajan roolissa, joten täytyy pitää 5Pn sääntö mielessä: PULLA PÄIVÄSSÄ PITÄÄ PYLLYN PYÖREÄNÄ...