torstai 31. lokakuuta 2013

Missä kaivo, siellä vesi



Kaivonkansi marraskuisessa
aamuauringossa

 

Päivä päivältä Puistosalissa tehtävien kiviharjoitusten vaikeusaste lisääntyy.
Kivirakentajan on mm. osattava hahmottaa ja laskea millaiset kaadot eri alueille tarvitaan, jotta esim. sadevedet ohjautuvat oikein viemäriverkostoon kaivon kautta.
Ensikertalaiselle tehtävä oli haasteellinen ja tässä harjoitustehtävässä onnistumisen riemua sai ensialkuun etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Tehtävänä oli rakentaa 1% kaato neljältä eri suunnalta, niin että kaivonkannen kohdalla kivetys on samalla tasolla kannen kanssa. Mitä lyhyempi matka ja mitä pienempi kaato, sitä pienempi on myös tehtävän suorittamisen virhemarginaali. Voin kertoa, että tässä jos missä saa tihrustaa mittanauhaa silmät soikeina, että metrin matkalla kaato on tuo 1 cm. Ei 0,9 cm eikä 1,1 cm.
Kaksi ensimmäistä kertaa juostiin, noin kuvainnollisesti, pää edellä betoniseinään.
Liikaa aikaa meni pohtimiseen ja säätämiseen. Toki hieman oli haasteita myös kiven laadun kanssa.
Harjoitustöissä käytettävät kivet ovat saaneet matkan varrella jo muutamia osumia eivätkä ne aina ole laadultaan ihan priimaa. Joten kiven laadusta riippuen, joskus sen leikkaaminen sujuu ihan OK, toisinaan taas ei. Tällä kertaa en puhu rälläkällä leikkaamisesta vaan ihan giljotiinista, jolla kiven voi halkaista kahtia. Neljästä kivestä kolme mureni ihan sieltä mistä niitä huvitti ja vasta neljäs
sitten siitä mistä piti. Erona näissä oli selkeästi kiven laatu. Eron näki, kun vertasi näitä haljenneita
betonikiviä toisiinsa. Pinnalta päin katsottuna ne kaikki näyttivät samanlaisilta.
No, kaikkien haasteiden jälkeen tehtävä jäi kahdella ensimmäisellä kertaa vajaaksi. Kaato saatiin
tehtyä vain osittain, koska koko alueen kivetystä emme ehtineet latomaan käytettävissä olevan
ajan puitteissa.


Kuvassa toisella kerralla vajaaksi jäänyt suoritus
 

Peräänantamattomuudella ja sisulla lähdimme kolmannella kerralla selättämään haasteen. Nyt haasteen läpiviemistä edesauttoi se, että saimme tällä yrityksellä tiimiin yhden hengen lisävahvistuksen, sillä muihin tiimeihin verrattuna meillä oli kakkoskierroksella ollut vajaamiehitys. Tämä vahvistus oli ehkä juuri se puuttuva palanen, jota tiimimme tarvi. Joskus tarvitaan vain pieni sysäisy oikeaan suuntaan ja hommat lähtevät etenemään oikein ja vauhdilla. Näin tapahtui tälläkin kertaa.
Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, niin pohjan oikein rakentaminen on kaiken A ja O. Kun perusta on kunnossa, loppu sujuu kuin leikki. No, ei ehkä sentään, mutta lähestulkoon kuitenkin....

Kolmannella kierroksella kaikki peliin ja tiimillä hirveä tsemppi päällä!


Kaivonkannen suoruus tarkistettu vatupassilla.
Vesiputket paikoillaan.
Lanaukset tehty ja kaadot kohdallaan.

Tästä se lähtee...
Go, Satu, go!!!
Satu painaa ensimmäistä riviä silmät viirulla,
tästä jokainen tiimiläinen jatkaa vuorollaan.
 
Kynä odottaa vielä, että pääsee piirtämään
viimeiset viivat puuttuviin kiviin.

VALMIS!!!!! MAHTAVAAA!!!
Pahasti pakkasella olevat fiilikset käännettiin
erinomaiseksi suoritukseksi!
Tehtävät arvostellaan 1-3 pistettä ja tästä tuli 3!
 
Vesi valuu sinne minne pitikin.
Look at this beauty!!!
 
 
Mitä tästä opittiin? Aseta rima astetta korkeammalle, kuin mihin senhetkiset taitosi riittävät.
Periksi ei anneta. Keskity ja anna kaikkesi! Tiimissä on tärkeää, että kaikki toimivat "kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta". Arvostan tähän astisista tekemistämme kivitöistä tätä kaikkein korkeimmalle. Tiimi pelasi hyvin yhteen, kaikki laittoivat itsensä ja osaamisensa 110% likoon ja se kannatti.
Itse tehtävä oli jo lähtökohtaisesti haastava, siksi tässä onnistuminen oli näin opintojen ensimetreillä
henkisesti tärkeää. Onnistuminen ja oivaltamisen ilo, siinä vasta aisapari!

Tämän tehtävän suorittamisen voisi kiteyttää alla olevaan Tommy Tabermannin runoon.
Ystäväni lähetti minulle viime kesänä kortin, jossa oli tämä teksti. Tuo kortti osui käteeni samana
iltana, kun saimme tämän haastavan kiviharjoituksen tehtyä.
Vaikka Tommy Tabermannin tekstissä on varmastikin syvällisempi ajatus takana, niin jollain tavoin
se mielestäni kuvaa hyvin niitä tunteiden kirjoa, jota tähän "matkaan" liittyi.
                        
                     
                          "JOTTA PÄÄSISI PERILLE
on eksyttävä tieltä
 
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
 
JOKA EI KOSKAAN
putoa raiteilta
ja mene rikki
 
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa
 
suurelta murheelta
ja suurelta onnelta "
 
- Tommy Tabermann -
 
 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Väriä päivään

Vaikka aamu herää harmaana, niin väreillä on kumman voimaannuttava vaikutus. Ainakin itselleni.

Nappasin alla olevan kuvan eilen koulun lähistöltä. Ilahduttavaa huomata, että vielä näin myöhään syksyllä luonnosta löytyy voimakkaita värejä. Ei vain harmaata ja maatuvia lehtiä.
Kuva puhuttelee minua siksi, että tähän oikeastaan kiteytyy ne kolme asiaa, johon opintoni liittyvät: kasvit, kivimateriaalit sekä rakentaminen.

Toivottavasti kuva piristää myös Sinun päivääsi!


Liukuvärjättyjä syksyn lehtiä.
 
 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Seppä jo syntyessään?

Vaikka ulkona puhaltaa syksyiset myrskyt, niin meillä on onneksi koulussa suuri sisäänrakennettu Puistosali, jossa voimme harjoitella mm. kivitöitä ihanneolosuhteissa. Muutama kiviharjoitustyö on jo takana ja osa niistä on sujunut ilman suurempia ongelmia. Mutta, mitä enemmän vaikeusastetta tulee, niin sitä enemmän joutuu harjoittelemaan. Minä en ainakaan ole ollut kivirakentamisen seppä syntyessäni, joten ihan kyllä aakkosten alusta on lähdettävä rakentamaan omaa osaamispohjaa. Onneksi oppimisen halu on kova. Se auttaa etenkin silloin, kun homma ei suju kuin tanssi.

Oman lisämausteen harjoitteluun tekee se, että ryhmien kokoonpano vaihtelee eri tehtävissä ja samalla tulee harjoiteltua ryhmässä toimintaa sekä kommunikointia uusien ihmisten kanssa.
Nämä edellä mainitut asiat on sinällään ihan jokapäiväistä toimintaa normielämässä. Mutta silloin kun ihmiset eivät vielä tunne kovin hyvin toisiaan ja jokainen miettii kuumeisesti päässään kuinka harjoitus pitäisi läpiviedä, voi eteen tulla hieman haasteellisia hetkiä. Aika on rajallinen, pitäisi tarttua työhön ripeästi ja jokaisella on alkumetrien jälkeen hieman erilainen näkemys missä järjestyksessä pitäisi edetä. Ja ennen kaikkea kenelläkään ei luultavimmin ole vastaavasta harjoituksesta aiempaa kokemusta.
Positiivista tässä tosin on se, että se pakottaa jatkuvaan luovaan ongelmanratkaisuun.
Ja tavoitteena on tietenkin täydellinen suoritus.
Ammatikseen kivitöitä tekevät ihmiset saattavat tietää useitakin eri tapoja päästä oikeaan lopputulokseen, mutta näin untuvikkona on syytä harjoitella alkuun edes yksi oikea tapa.
Joka tapauksessa, työ on millimetrin tarkkaa. Äkkilseltään se varmasti kuulostaa siltä, että "Nooh, milli sinne toinen tänne". Fakta kuitenkin on, että jos alku menee vinoon, niin alun virheet kumuloituu loppua kohden.
Kyse on vähän samasta asiasta, kuin että jos ensimmäisen tapetin vuodan asettaa vinoon, niin ei se viimeinenkään vuota yhtään suoremmassa ole.




Ensimmäinen kiviharjoitustyö.
Aika tasaista jälkeä, sanoisin.
Tässä mentiin jo astetta pidemmälle,
vastaan tuli kulma.
Huh, siitäkin suorittiin!


Ja sitten opemme Hannu lisäsi panoksia, nyt piti saada jo annetulla matkalla 2,5% kaato aikaiseksi.
Vatupassi oli kovassa käytössä, mutta selvittiinhän me tästäkin urakasta, vaikka soijaa pukkasi!


Ei muuta kun kumivasara kourassa kohti uusia haasteita..... Ja trust me, niitä kyllä tulee!



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Koulutietä pukkaa

 

Elokuu..... Siitä se sitten lähti. Koulutie siis.


Keväällä 2013 tulin hyväksytyksi kaksivuotiseen, aikuisopiskelijoille suunnattuun, viherrakentamisen artesaanikoulutukseen.
Tämän tiedon saatuani alkoi oman sekä perheen elämän sopeuttaminen uuteen tilanteeseen. Pitkään työelämässä olleena, hyppy aikuisopiskelijaksi vaati koko perheeltä siedätyshoitoa, lähinnä taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Vaikka olin jo viimeisen parin vuoden aikana opiskellut päivätyön ohella mm. sisustussuunnittelua ja yrittäjyyttä, niin täysipäiväiseksi opiskelijaksi heittäytyminen vaati hienoista siviilirohkeutta ... tai ripauksen hulluutta? Tai ehkä hyppysellisen molempia.
No, joka tapauksessa päätin hakeutua opintovapaalle, päästää irti tutusta ja turvallisesta päivätyöstä sekä katsoa mitä taitoja uusi elämänvaihe toisi tullessaan.
Hyvät työelämän kollegat kulkisivat kuitenkin mielessä matkassani, vaikka jokapäiväisen kiireen keskellä yhteydenpito ei olisikaan jatkuvaa.

Nyt eletään jo lokakuuta 2013....
Aika elokuusta tähän päivään on mennyt nopeasti. Tästä johtuen alan vasta nyt kirjoittamaan blogiani. Blogin kirjoittaminen on minulle täysin uusi asia, vaikka olen tätä ajatusta pyörittänyt mielessäni jo jonkin aikaa. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa ja aika tälle asialle on kypsä NYT!

Kahdessa kuukaudessa on tullut niin monta uutta ihmistä elämääni, paljon uusia asioita, uusia termejä, uusia tapoja toimia ja monta uutta käyttäjätunnusta jne. SIIS PALJON KAIKKEA UUTTA!
Joten uusien asioiden sulattelu on vienyt hieman aikaa, sillä oikeasti on tuntunut, että olen ollut aivan "hapoilla" nämä viimeiset viikot. Kivityöt ovat jokseenkin fyysisiä harjoitustehtäviä, joten menee varmasti tovi, ennen kuin saan turbovaihteen päälle. Tosin tässä parina päivänä on jo ollut havaittavissa hienoista virkistymistä... Hmm, tai ehkä se johtuu siitä, että olen aloittanut säännöllisen "Minisun"-tablettien nauttimisen, siis D3-vitamiinia huuleen ja menox!

Mutta otetaanpa pikakelauksena takaisin alkuun ja lähdetään siitä liikkeelle, mistä viherrakentamisessa oikein on kyse.
Moni asiaan vihkiytymätön ehkä ajattelee, että tässä puuhastellaan kaiken pienen & vihreän kanssa
ja ihastellaan kauniita kukkia päivät pitkät. No, juu, asia pitää tietyllä tapaa paikkansa, mutta se on vain pikkuruinen murto-osa, mitä viherrakentamiseen liittyy. Rehellisesti sanottuna itsellenikin
on tullut hieman yllätyksenä, kuinka laaja-alainen tämä koulutus on.

Aloitetaanpa lähestyminen termistä "viherpiipertäjä".
Tätä termiä ei suositella käytettäväksi viherrakentamisen ammattilaisista. Opemme Hannu saa
näppylöitä, jos joku kutsuu viherrakentamisen artesaaniopiskelijoita "viherpiipertäjiksi".
Toinen asia, jonka ope Hannu jo alkuun teki meille selväksi, että kun esittelemme tekemäämme tehtävää tai projektia, niin esittelemme sen seuraavanlaisesti: "Tällaisen minä tästä tein". Jos esittelet työsi tyyliin "Tällainen tästä nyt tuli", niin tunnet kyllä pisteiden ropisevan pusikkoon kuin lintuparvi. Eli perusasiat selviksi heti kättelyssä. Loud & clear. Näillä mennään.

Mutta mitä siis on viherrakentaminen? Tässä Wikipedian määritys aiheesta:

"Viherrakentaminen on puistojen, koristepuutarhojen ja pihojen sekä muiden istutettujen viheralueiden rakentamista ja hoitoa.Sen tavoitteena on tehdä alueista sekä viihtyisiä, kauniita että toimivia. Viherrakentamisella on olennainen osa nykyaikaisessa ekologisessa rakentamisessa. Esimerkiksi lehtipuun avulla voidaan varjostaa ikkuna kesäkuumuudelta. Talvella puu päästää lämmittävän auringonpaisteen sisään. Viherrakentaminen on monipuolistunut viime vuosina ja siihen sisältyvät muun muassa betoni- ja luonnonkivityöt, vesirakenteet, puurakentaminen, monipuolista konetyötä maanrakentamisesta lähtien."


Sibeliuksenpuisto, Kotka
 

Eli tervetuloa mukaan seuraamaan tämän kaksivuotisen taipaleen onnistumisen iloja, sekä myös niitä hieman harmaampia päiviä, matkallani viherrakentamisen moniulotteiseen maailmaan!

Haluan näin blogin alkumetreillä selventää, että tästä "Puu ja puistotie" -blogista ei tule viherrakentamisen "tee-se-itse"-opasta, mutta toivottavasti pystyn välittämään matkan varrella jotain pieniä vinkkejä lukijoiden iloksi. Ennen kaikkea yritän saada koottua blogiini kaikki ne olennaiset asiat ja sopat, jossa tulen kahden vuoden aikana uimaan. PYRIN myös lähtökohtaisesti kirjoittamaan blogiani pienellä huumorilla höystettynä, tai ainakin suhteellisen rennolla otteella. Tämä niille lukijoille tiedoksi, jotka viihtyvät mielummin vakavamielisen tekstin parissa.

Carry on....
Mitä kaikkea viherrakentamisessa on jo tässä vaiheessa tullut vastaan?
Lähdetäänpä seuraavaksi liikkeelle vaikka geometriasta.
Jo alkumetreillä on joutunut/saanut kaivaa geometrian kaavat esille jo jokseenkin pölyttyneen aivolohkon siitä osasta, jossa lukionaikaiset tiedot ovat varastoituneet (tai johon ne ovat kadonneet).Voin sanoa, että omista lukiovuosistani on jo tovi.... se oli vuonna.... no, enpäs kerrokaan milloin olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Mutta muotoillaan asia nyt vaikka näin, että silloin maailmanmeno oli vielä ihan toisenlaista, faxit lauloi ja mobiililaitteet olivat vasta tulevaisuutta. Ja niihin aikoihin massiiviset olkatoppaukset oli muuten "must". Eli jokainen voi sitten arpoa, mistä vuosikymmenestä on kyse.
Itselläni on asenne, että ikä on vain pari numeroa. Iän karttuessa on enemmäkin kyse asenteesta ja siitä, kuinka peilaat itseäsi ympäröivään maailmaan.

Mutta takaisin asiaan, ennen kuin mopo karkaa käsistä ja filosofointi vie mukanaan.
Geometria on siis esim. pihakivetysten rakentamisen perusasioita. Tässä on joutunut muistelemaan ja uudelleen opettelemaan, kuinka eri muotoisten kuvioiden pinta-aloja lasketaan. Ilman näiden perusasioiden hallintaa, on haastavaa laskea projektiin, kuinka monta m2 (neliötä) pihakiviä tarvitaan, saatikka paljonko ne maksavat.
Pohja on kaiken perusta, oli kyse sitten talon, pihan, tien, puiston ym. rakentamisesta. Jos pohja lirii, niin on turha kuvitella, että lopputulos on sitä mitä piti.... ainakaan pitkässä juoksussa. Tämän vuoksi ei pelkästään riitä, että osaa hankkia kivet. Täytyy myös ymmärtää eri maa-ainesten löytymis-, tiivistymis- ja ryöstökertoimet, raekoot, projektin kuutiomäärät (m3) ja kuinka monta tonnia näitä
tarvitaan em. maa-aineaksia tarvitaan projektissa. Sen enempää edellisiä termejä tässä avaamatta, jokainen asiasta kiinnostunut varmasti löytää selvennöksen Googlesta. Tutuksi on myös tullut kaivinkoneiden ja maansiirtoajoneuvojen tuntivuokrat.

Ei mitään stressiä, rakennelmien kun pitäisi kestää vuosikymmeniä ja kauemminkin...

Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavassa on asiaa, jota en vedä läpi huumorilla.

Rakentamisessa turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Tätä varten koulutukseen on sisällytetty
erinäisiä, kaikkien meidän turvallisuutta lisääviä kursseja. Kyse on siis suoritetusta teoriasta, sekä opetelluista taidoista, joiden hallitsemisen myötä meillä on oikeus osallistua tiettyihin tehtäviin viherrakentamisen projekteissa. Tähän mennessä olemme suorittaneet Tulityökortin sekä Työturvallisuuskortin.

Tulityökorttia tarvitaan esim. kivitöissä mm. silloin, kun leikataan "rälläkällä" kiviä haluttuun muotoon, kts. kuva alla.



Tulityökorttiin liittyy myös tulipalon sammutusharjoitukset.
Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa siitä itselleen 5 vuotta voimassa olevan tulityökortin.
Kuten kaikki tiedämme, tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Esim. rälläkällä töitä tehdessä syntyy kipinöitä, jotka voivat aiheuttaa syttymisvaaran.
Jos vaaratilanne tulee eteen, niin on tiedettävä kuinka tilanteessa toimitaan.




Työturvallisuuskoulutus antaa puolestaan perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Turvallisella työskentelyllä on tavoitteena kertoa myös työn laadusta sekä
siitä, että tavoitteena on työskennellä niin, että tapaturmia ei satu.
Kurssin hyväksytysti suorittanut saa vastaavanlaisen kortin, kuin Tulityökortti, joka on myöskin voimassa samaiset 5 vuotta.

Sekä Tulityökurssi että Työturvallisuuskurssi pysäytti ainakin minut.
Molemmat kurssit antoivat aihetta oman toiminnan puntarointiin. Aloin automaattisesti tutkimaan
esim. mistä kotoamme tai mökiltämme löytyy sammutuspeite, onko meillä toimivaa käsisammutinta jne... Entäpä jos mökillä on vieraita ja jotain odottamatonta tapahtuu, mistä vieraat ihmiset löytävät paikan osoitteen, jotta voivat antaa tarvittavat tiedot hätäkeskukseen?
Niin, nämä ovat pieniä ja yksinkertaisia asioita, joita harvoin tulee mietittyä, kun kaikki on niin kuin pitää.
Rakennustöissä meillä on vastuu omasta turvallisuudesta, mutta vastuu myös kaikkien kanssatyöskentelijöiden turvallisuudesta. Jokainen kuolemaan johtanut onnettomuus tai työtehtävissä tapahtunut loukkaantuminen tai vammautuminen on liikaa. Mieheni ystävä kuoli 2011 työpaikalla tapahtuneessa onnettomuudessa ja tällaisen tragedian kohtaaminen on äärimmäisen surullista.

Mikäli jokin asia mietityttää, tarkista se.
 
Never assume anything!


Kevään 2014 tullen meillä on edessä myös tieturvakoulutus.
Mutta siitä sitten lisää, kun sen aika koittaa....