maanantai 30. kesäkuuta 2014

Elämää puutarhalla, osa 7

Time flies ja kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Viimeinen työssäoppimispäivä kauppapuutarhalla on takana. Aika on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti, suorastaan siivillä.



Aika on kulunut lähes yhtä nopeasti kuin helikopterin
ylilento puutarhalla.
Viimeisten päivien aikana olen käynyt tutustumassa mm. alueen pariin muuhun kauppapuutarhaan.
Näitähän toki Kymenlaaksossa on useampiakin. Ja kävin myös suurella puutarhalla, joka on jo valitettavasti suurimuotoisen toimintansa käytännössä lopettanut.

Käynnit näissä paikoissa herätti hyvin erilaisia tunteita.
Yksi paikoista oli suuri, hyvin siisti, laaja valikoima ja miellyttävä ympäristö kierrellä ja katsella.
Hintatiedot olivat selkeät, samoin kasveissa oli lappu, josta näki millaisia kasvuolosuhteita kyseinen kasvi tarvitsee.
 


Seuraava paikka oli jotenkin, hmmmm... "väsähtänyt", vaikka tosin positiivista oli, että löysin sieltä kasvin, johon en ollut koskaan livenä törmännyt. En kuitenkaan halua esitellä tästä paikasta kuvia, sillä tehtäväni ei ole lytätä kenenkään liiketoimintaa.

Sitten viimeisessä paikassa tunnelma laski kuin lehmän häntä. Tämä paikka masensi minut hetkeksi kokonaan. Ei niin, että paikassa olisi ollut mitään vikaa, päinvastoin. Koin NIIN ÄÄRETTÖMÄN SUURTA TURHAUTUMISTA, kun näin suuren määrän valtavan kokoisia kasvihuoneita tyhjillään!

Kysehän on tietenkin kannattavuudesta, tai siis lähinnä kannattamattomasta toiminnasta, ja ymmärtääkseni EU on syypää tämänkin kauppapuutarhan kuolemaan. Kyseisten kasvihuoneiden rakennuskustannusten on aikanaan täytynyt olla huimat. Veikkaisin, että yksi kasvihuone on kooltaan n. 2000 m2 ja alueella oli näitä monta! Teki suorastaan mieli huutaa kurkku suorana, että "eikö kukaan keksi näille mitään järkevää käyttöä??!!".

Olen ajanut vuosien varrella kyseisten kasvihuoneiden ohi lukemattomia ja lukemattomia kertoja, mutta en ole kertaakaan ennen tätä pysähtynyt miettimään näiden kohtaloa.

No, sain kyllä "ahdistuskohtauksen" jälkeen idean, mikä mihin tätä paikkaa ja kasvihuoneita voisi hyödyntää. En vain tiedä miten sitä asiaa pitäisi lähteä viemään eteenpäin. Ehkä keksin vielä kanavan.


Kauppapuutarhan kuolema.
Mutta, ei masennuta. Matka jatkuu =)

Olen päässyt myös viime päivinä seuraamaan,  kuinka sato harjoittelupaikassani alkaa kypsymään, vitamiineja oksat pullollaan.





Kylvämäni samettikukat ovat jo hyvässä korkeudessa ja osa lähtenyt maailmalle.

 
 
Nähnyt millaisella kuorma-autolla turvetta tuodaan puutarhalle ja miten lasti tyhjennetään.



20 m3 turvetta valuu kuljetusautosta pihalle.
Ja mihin tästä turve-erästä meni puolet...
Ensin tyhjennettyyn kasvihuoneeseen levitetään heinää.

 
 
Heinän levittämisen jälkeen turve levitetään penkeiksi kasvihuoneeseen ja kurkut siirretään kasvamaan tänne.

Turve oli päässyt kastumaan sateessa ja se aiheutti palamisprosessin. Traktorin kyydissä oleva turve oli kuumaa..... Jotta turve saatiin jäähdytettyä, se kasteltiin uudelleen kylmällä vedellä, kun turve oli levitetty pienempiin eriin.




Ja sitten tänään pääsin vielä kylvämään viimeiset tillit.


Tämä työssäoppimisjakso kauppapuutarhalla on ollut opettavainen.
Olen oppinut tuntemaan uusia kasveja, tiedän paremmin millaisissa olosuhteissa kasvit viihtyvät.
Pystyn hyödyntämään näitä oppeja myös asiakkaiden pihasuunnitelmissa jatkossa. Olen saanut palvella mukavia asiakkaita ja auttaa heitä valitsemaan heille sopivia kasveja. Ymmärrän ainakin osittain, mikä vaikuttaa kauppapuutarhan kasvien hinnoitteluun. Tiedän suunnilleen, millainen on kauppapuutarhan 12 kk. Tiedän mitä torikuorman tekeminen vaatii. Ymmärrän myös paremmin sen, kuinka hektinen on kauppapuutarhan sesonki.

Tämän päivän työelämässä on harvinaista päästä työpaikkaan, jossa tunnet olevasi lähestulkoon perheenjäsen. Mutta, näitäkin paikkoja vielä löytyy. Toivo siis elää =)

Kiitos Ulla & co.!
Nähdään taas pian!







sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Elämää puutarhalla, osa 6

Mistä tunnistaa huonosti voivan kasvin?
No, nopeasti katsottuna ei välttämättä JUURI mistään. Mutta, tarkemmin tutkittuna JUURI on kuitenkin se avainsana, johon on hyvä kiinnittää huomiota.

Olimme siirtämässä verenpisaroita toiseen kasvihuoneeseen.
Siinä samalla opin tarkistamaan juurien tilanteen.

Vertaapa näitä kahta kasvia. Näetkö jostain voivatko ne molemmat hyvin, huonosti vai voiko vain toinen hyvin?



 Niin...eipä niistä aina päältäpäin näe, millaisessa kunnossa kasvin JUURI voi olla.


Kukat näyttivät pintapuolisesti ihan samanlaisilta, mutta toisen juuret olivat ehkä saaneet hieman liikaa vettä. Ja verenpisara on tarkka siitä, minkä verran sitä kastellaan.
Eli vaikka tässä vaiheessa vielä kukka näytti pintapuolisesti hyvältä, niin oikeanpuoleinen kukka passitettiin "terkkarille" toipumaan. Juurettomana kun ei ole hyvä olla. Siinä voi äkkiä muuten käydä kuten alla.

Pikkasen huonossa hapessa....


Eipä atsaleanikaan juuret näyttäneet ihan kovin
hyvin voivilta, otin varmuudeksi kuvan
 ennen istutusta, jos se ei jalkojaan jatka...
 

No mutta siis yhteenvetona, pääosin puutarhan verenpisarat olivat todella hyvässä kunnossa, mutta aina joskus joukkoon mahtuu muutama, joka vaatii hetken aikaa extra hoivaa.





Ensimmäinen muistikuvani verenpisaroista menee hyvin, hyvin kauas lapsuuteen.
Mökkinaapurissa kasvoi ikkunalla verenpisaroita. Meiltä oli hiekkatietä pitkin jonkin verran matkaa naapuriin. Jossain vaiheessa vanhempani huomasivat minun hävinneen. Vieressä kuohui joki...

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Nukenvaunujen jäljet paljastivat minun lähteneen päinvastaiseen suuntaan, kuin missä joki virtasi. Ne päätyivät naapuriin, jossa oli niitä verenpisaroita kuistilla, ruutuikkunoiden takana.
Hmmm....Minun viherpeukaloni olivat tuolloin vielä niin kovin pienet, että verenpisaroiden vuoksi en varmastikaan sinne mennyt. Totuus löytyy varmaan siitä, että sokerihammasta kolotti ja kyllähän pieni tyttö nyt tiesi mistä sitä karkkia saa...

Mistä on pienet tytöt tehty....
sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.















 



Kukkia - iloon ja suruun

Elämässä tulee vastaan ilon ja surun päiviä. Yhteistä niille kuitenkin on, että kukat sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Eiliselle sattui kahdet ilon juhlat.

Serkkutyttö vietti syntymäpäiviä ja siellä oli pöytä koreana.
Väsäsin hänelle synttäreiden kunniaksi tällaisen kukkaistutuksen.
Istutuksesta löytyy kerrattua petuniaa sekä edestä hopeaputousta tai hopeavitjaa. Jälkimmäistä kutsutaan ainakin näillä kahdella nimellä.


 


Sitten toiset bileet sattuivat samaksi illaksi.
Ystävä juhli pyöreitä vuosia ja lahjatoivomuksena oli skumppaa ja karkkia. Mutta, täytyyhän sitä edes hieman olla kukkiakin...ja ripaus yrttejä.
No, tämän lahjan tarina olikin sitten hieman pidempi.
Kierrätys on päivän sana. Eli puulaatikko on vanha ja todella painava. En tiedä mistä puulaadusta se on valmistettu. Tämä on yksi niistä laatikoista, joita kävin viime syksynä pelastamassa ja otin talteen. Syksyllä pesin sen pikaisesti, koska ilma oli jo kylmä ja ajattelin, että turhaan sitä kastelen sen enempää. Jätin kunnon pesun, harjan kera, tälle viikolle, koska eräänä päivänä aurinko pilkahti sen verran, että sain sen pesun jälkeen hetimiten kuivamaan.


Koska perheen isäntä on innokas kasvien kasvattaja, niin uskalsin yhdistellä tähän settiin myös hyötykasveja: eli samettikukkien lisäksi tästä löytyy mm. ranskalaista rakuunaa, kuvernöörin kukka, lime oregano, mansikkaminttu, paprika "red snack", stevia jne.
Ja samettikukkaa tiesin löytyvän heidän istutuksistaan jo ennestään.

Jotenkin tähän vanhaan puulaatikkoon sopi hyvin myös Brunbergin ruskeassa paperikäärössä olevat riisisuklaat ja vadelmatryffeli. Eli kurvasin eilen Porvoossa sijaitsevaan myymälään.
Ja arvatkaa vaan mikä kuhina siellä oli... Monelle muullekin maistuivat Brunbergin herkut!

Juhlat olivat mitä mainioimmat. Mukavaa väkeä, erinomaista ruokaa, hyvää musiikkia ja aurinkoinen ilmakin kruunasi juhlat! What else can you ask for?

Kuten mainitsin, niin kukat kuuluvat myös niihin harmaasävyisempiin päiviin.
Pääsin kuluneella viikolla osallistumaan tukkukäyntiin, kävimme hakemassa leikkokukkia viikonlopun suruvihkoon.
Perjantaina pääsin sitten myös seuraamaan, kuinka tällainen suruvihko rakentuu.
Siinä on ihan omat ohjeistukset mihin kohtaan mikäkin kukka tulee ja mihin tasoon.
Kaunishan siitä tuli.


Tervehdys viimeiselle matkalle.




maanantai 23. kesäkuuta 2014

Päkä, päkä lampaita

Ulkoilmassa työskentely on mukavaa. Ainakin silloin kun säiden herra ei visko keskellä kesää raekuuroilla ja kaatosateella.
Vaikka en ole mikään järisyttävän kuuman ilman ystävä, niin tällä hetkellä kyllä toivon edes pikkuruisen lämpimämpää säätä. Ihan omasta puolestani, mutta myös opiskelukavereiden puolesta,
sillä moni heistä on tuolla sateessa päivät pitkät.
Uskon, että ei meistä kukaan ihan tällaista työssäoppimisjakson hyytävää säätä tilannut täksi kesäksi.

Tänään tuntuu, että olen itsekin ollut jotenkin koomassa & palellut ja tämän vuoksi ajattelinkin lähteä kohta laskemaan lampaita..

Minä muuten saan aamuin illoin laskea lampaita, sillä nämä ihastuttavat villahousut asustelevat työmatkani varrella! Ja itse asiassa löysin mökiltämme karstat (siis välineet jolla villan kuidut saadaan yhdensuuntaisiksi ja rullatuksi kehruuta varten). Ja kun tuo vanha rukkikin löytyy, niin suottaapi olla, että jos ilmat ei lämpene, niin joudun alkaa kehräämään villaa ja kutomaan itsellenikin villapöksyjä....

Mainioita kavereita.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Verla - historian havinaa

Maasta se pienikin ponnistaa.
Kooltaan pieni, mutta maineeltaan suuri Verla.


Verla, tai ennen vanhaan Werla, vasten
Suomen sinivalkoista kesätaivasta.
 
 
Minusta ruukkimiljööt ovat kiehtovia. Niissä voi aistia menneen ajan tarinat ja jollain tavoin palata siihen hetkeen, jolloin ne elivät loistokauttaan.

Onko Verla Sinulle tuttu paikka?
Oletko koskaan kuullut Verlasta?
Tiedätkö mikä Verla on?

Verla, tuo vanha pahvitehdasmiljöö, on lumoava. Se on ainutlaatuinen maailmanperintökohde, eikä syyttä. Ruukkialue on säilynyt eheänä, ilman että miljöötä pirstoo minkään toisen aikakauden sopimaton rakennustyyli. Tehtaan materiaalina käytetty punatiili sekä saksalaisesta ja englantilaisesta
teollisuusarkkitehtuurista vaikutteita saanut rakennustyyli, istuu käsittämättömän hyvin maisemaan.
Verlan ilmeen on luonut saksalaista syntyperää ollut, viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell
(1855-1912). Uskallan epäillä, että ilman hänen käden jälkiään,Verla olisi voinut olla hyvin toisenlainen.
Vaikka itse, noin yleisesti ottaen, olen hyvin pitkään ollut selkeiden linjojen kannattaja, niin olen huomannut myös oman mieleni auenneen ja olen oppinut pitämään useista erilaisista tyylisuunnista.
Verlan rakennusten lumoissa olisin voinut viipyä pidempäänkin.

Kuvassa tehdasalueen väentupa.
Nyt tässä rakennuksessa toimii infopiste.



Infopisteessä oli myynnissä mm. tämä kirja.
Hmmm, hääpäivä lähestyy, ymmärtäisiköhän isäntä
hankkia minulle tämän kirjan hääpäivälahjaksi...???
 
 
 


Tämän Myllymakasiinin päädyssä toimii
kahvila/ lounasravintola ja sieltä sai..

...Werlan Wadelmalimonaadia. 

 
Tehdasmiljöön kaunis puinen päärakennus.


Vanhassa tallirakennuksessa oli pieniä myymälöitä.
4H:n myymälästä löytyi syötävän ihania
raidallisia, pitkävartisia villasukkia.


Verla on kuitenkin ennen kaikkea toiminut tehtaana ja sen toiminnasta se tunnetaan ja muistetaan.

Alla ote www.verla.fi  sivuilta:

Kuusipuun tie pahviksi
"Verlan tehtaan päätuote, valkoinen puupahvi, nautti oman aikansa markkinoilla hyvää mainetta. Sitä myytiin kotimaan lisäksi Venäjälle, Keski-Eurooppaan ja jopa Etelä-Amerikkaan saakka. Tärkeimmät Verlan pahvin käyttäjät olivat kotelotehtaat ja kirjansitomot. Tehtaan vuosituotanto, lähes 2 000 tonnia pahvia, vastaa nykyisin suuren paperitehtaan vuorokausituotantoa.
Pitämällä kiinni vanhentuneesta koneistuksestaan Verla jättäytyi suosiolla maamme pienten tehtaiden joukkoon. Verla saavutti tuotantohuippunsa toimintansa ehtoopuolella, vuosina 1943 ja 1951, jolloin sen pahvin tuotanto lähestyi 2 900 tonnia.
Koko 81 vuoden yhtäjaksoisen toimintansa aikana Verlan tehdas valmisti noin 150 000 tonnia pahvia. Nykyaikainen, keskisuuri tuotantolaitos tuottaa vastaavan määrän puupitoista kartonkia puolessatoista vuodessa. Pelkkä määrällinen vertailu ei kuitenkaan tee Verlalle oikeutta. Sen pahvi, niin tehdasvalmisteinen kuin olikin, kulki tuotannon aikana kymmenien käsiparien kautta, mikä antoi sille käsityön leiman."

Verlan historiassa alue on toiminut sekä puuhiomona että pahvitehtaana. Ensimmäisen puuhiomon toiminta jäi tosin sangen lyhyeksi (1872-1874), koska se tuhoutui tulipalossa.
Seuraava puuhiomo ja pahvitehdas perustettiin Verlaan 1882. Tästä seuranneina vuosikymmeninä Verla ehti nähdä erinäisiä vaiheita, kunnes 18.7.1964 Verlan toiminta lakkasi.

Vaikka Verlan tarina kiehtoo, kuin myös kauniit rakennukset, niin viherrakentajan silmin katson myös Verlan alueen kasveja, istutuksia sekä kivirakentamista.
Kuvaisin näitä sanoilla: ajan henkeen sopivia ja aikaa kestäviä.

Sinikuunliljaa mahtavana ryppäänä. Kaarevia, runsaita muotoja.

Unikko, sulassa sovissa pionipenkissä.

Juhannusruusun tapainen keltainen ruusu.
En tiedä mikä tämä on, mutta täytyy selvittää.
 

Sokerina pohjalla. Viherrakentajan tavoite - aikaa kestävät
kiviportaat.

Ja Verlahan sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa, Jaalan suunnalla.
Voin lämpimästi suositella, mikäli haluat hetkeksi palata menneiden aikojen puupahvin alkulähteille.
Tai vain ihailla kauniita rakennuksia.



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Elämää puutarhalla, osa 5


Huhtikuun puolella aloittelin "lämmittelykierroksella" puutarhalla, eli 1-2 päivää viikossa. Tätä samaa rataa jatkoin läpi toukokuun. Viikoittaista ajoa Espoo-Hamina-Espoo akselilla kertyi työssäoppimispaikan ja kodin välillä noin 300 km.
Kesäkuun alusta saakka olen työskennellyt puutarhalla täyden viikon ja tällä hetkellä työmatkani on perfect. Matka on vain noin 3 minuuttia =)

Kesäkuun alun lämpimät ilmat todellakin kirvoittivat ihmiset kukkaostoksille.
Onhan se toki myös niin, että kauppapuutarhan kuumin sesonki ajoittuu touko-kesäkuulle.
Tällä ajanjaksolla puutarha on työllistänyt myös ulkopuolisia sesonkityöntekijöitä, joista työkavereikseni sain Sannan ja Anun. Kesäkuun alusta myös Väinö astui remmiin. Työssäoppimispaikkani on perheyritys, joten myös oma väki on aktiivisesti mukana toiminnassa.





Torikuorma alkaa olla valmiina starttiin.


Olen oppinut ymmärtämään, kuinka paljon työtä usean torikuorman tekeminen vaatii.
Työssäoppimispaikaltani lähdetään sesonkiaikana päivittäin useammalle torille myymään oli olosuhteet mitkä tahansa. Ja esim. eilisen raekuuron, kylmän sään, tuulen ja sateen keskellä voi todeta, että jokainen päivä ei todellakaan ole yhtä auringonpaistetta!
Joka ikinen torikuormaan lähtevä kasvi kerätään yksitellen, kastellaan se kestämään päivän olosuhteet ja katsotaan, että se on kaikin puolin myyntikuntoinen. Ja vastaavasti myymättä jääneet taimet puretaan päivän päätteeksi takaisin kasvihuoneisiin.
Ja sitten edellä mainittu rumba alkaa taas alusta...
Osa omasta väestä ja osa palkatusta henkilökunnasta keskittyy pääasiassa torimyyntiin, mutta kutakuinkin jokainen meistä osallistuu kuitenkin torikuormien tekemiseen, sillä se kyllä vie oman aikansa.
Torikuorma matkalla autolle.

Kesäkuun aikana puutarhalla on ollut melkoinen asiakasvirta. Hyvä niin, sillä lukematon määrä työtunteja on jo takana, jotta asiakkaille voidaan tarjota monipuolista ja laadukasta valikoimaa.
Ja selkeästi laatu ja monipuolisuus on tämän paikan vahvuus.
Siitä todistaa uskolliset asiakkaat jopa 30 vuoden ajalta!

Yhden asian, edellä mainittujen lisäksi, olen huomannut. Asiakkaat arvostavat PALVELUA, PALVELUA ja vielä kerran PALVELUA. Jopa niin pieni asia, kuin laatikoiden ja kukkakassien
kantaminen asiakkaan autolle ja mahdollisesti niiden lastaaminen autoon, on kirvoittanut kiitoksia hyvästä palvelusta! Toki, siihen voidaan siis lukea kaikki se, mitä puutarhalla on ylipäätään tarjota asiakkaille.

Eräänä päivänä sain pikaisen erikoistehtävän.
Vanhainkotiin piti lähteä viemään kesäkukkalastia sekä hakea heille multaa. Mahtavaa!
Tämä sattui olemaan vielä samainen vanhainkoti, jossa mummoni aikanaan myös oli. Mielestäni on ehdottoman tärkeää viihtyisyys ja kauniit kukat, jotka ehkä tuovat ikäihmisille muistojakin vuosien varrelta ja antavat piristystä päivään.
Ilomielin lähdin toimittamaan kukkataksin virkaa!

Miljoonakelloamppeleita....

Daaliaa ja poutapilveä....

Pelargoneja.... näitä kaikkia lähti vanhusten ja henkilökunnan iloksi.


Kaikki asiakkaat eivät suinkaan tule puutarhalle sillä mielellä, että he tasan tarkkaan tietävät mitä tulivat hakemaan. Joten kun asiakas lähtee tyytyväisenä kotiin mukanaan istutusidea sekä idean toteuttamiseen tarvittavat kasvit, niin silloin kai voi olla jo jokseenkin tyytyväinen?

Soma istutusidea.
Opettajani, Hannu, kävi tutustumassa työssäoppimispaikkaani viime viikolla.
Sain esitellä hänelle läpi 5 kasvihuonetta, joiden yhteispinta-ala on noin 2000 m2.

Tomaatteja moneen lähtöön...


Monenmoista paprikaa...

Erikoischilejä...

Edellä mainittujen lisäksi löytyy monenmoisia yrttejä, kurkkuja, kurpitsaa, maissia, mansikkaa amppelissa jne....
Mansikka-amppeleita jonossa.


Ja kukkia löytyy joka lähtöön. Selvisipä minulle kierroksen aikana, mistä kukasta ja mistä väristä opemme tykkää ; )
Jonkun lempparikukka ja väri ; )