tiistai 18. marraskuuta 2014

Arboristin vanavedessä

Asuinalueemme yleisilmeeseen kuuluvat säännöllisin välimatkoin istutetut koivut, ruotsinpihlajat, terijoensalavat sekä pihoja reunustavat heisiangervoaidat.

Heisiangervoaidan kynintäurakka on onneksi saatu suoritettua. Työmäärä oli melkoinen, sillä tänä vuonna karsimme aitaa edellisvuosia rankemmalla kädellä. Tällä pensaalla on julmettu kasvuvauhti, joten vuoden päästä ollaan varmasti jotakuinkin samassa pisteessä, kuin ennen tämän syksyistä leikkausta.

Heisiangervon lisäksi edellä mainitut pihapuumme oli myös tarkoitus ottaa käsittelyyn tänä syksynä ja päädyimme palkkaamaan puun kaatoon ja hoitoleikkaukseen ihan ulkopuolisen tekijän. Arboristin, eli puunhoitajan, "riemuksi" päädyin seuraamaan hoitoleikkuun etenemistä ja esittämään kuhunkin hoitoleikattavaan pihapuuhun liittyviä kysymyksiä. Kun tämän alan ammattilainen on paikalla, niin voiko olla sen parempaa saumaa kysyä asioista? No ei voi.
Viherrakentamisen opinnoissa emme perehdy kovin syvällisesti puiden sielunelämään, mutta koska itse kuitenkin pääasiassa tulen jatkossa keskittymään suunnitteluun, niin on tämänkin osa-alueen tieto on ilman muuta oleellista ja tärkeää.

Liian lähellä taloamme kasvavaa koivua olimme tutkailleet jo tovin, ja todenneet, että "sun aika mennä on". Olin ollut yhteydessä Espoon kaupungin Rakennusvalvontakeskukseen ja sieltä käytiin suorittamassa tontillamme maastokatselmus ja lupa koivun kaatoon tuli.

Koivu, vielä voimissaan....
 
Koivu 18.11. hetkeä ennen lähtölaskentaa.

Ja homma hoituu kun ammattilaiset
on asialla.

Koivu itsessään oli kaunis, mutta sen sijainti oli niin väärä, kuin vain olla saattaa. Sen oksat kasvoivat kiitettävästi jo talon katon yllä. Ja roskan määrä katolla ja räystäissä oli sen mukainen.
Joten tänä aamuna ennen kahdeksaa, nosturiauto peruutteli etupihallemme ja koivun viime hetket olivat käsillä. Arboristi saapui hetkeä myöhemmin ja hetken päästä kauniista koivustamme oli vain muisto jäljellä. Suurimmat oksat ja runko otettiin talteen ja niistä on tarkoitus tehdä halkoja ihan omaan käyttöön.


Matkalla takkapuuksi.

Tontin kärjessä kasvava terijoensalava oli päässyt myös kasvamaan jo siihen mittaan, että katuvalo oli jäänyt puiden oksien keskelle. Eli tämä pajunsukuinen puu leikattiin rankemmalla kädellä, sillä se kestää kyllä hieman voimakkaampaakin typistämistä. Arboristin mukaan se olisi hyvä leikata vuosittain, kunhan muistaa ylipäätään sen, että puihin ei olisi hyvä tehdä yli 7 cm leikkuuhaavaa, sillä sitä suuremmat leikkuuhaavat "paranevat" hitaasti. Asia bueno.

Terijoen salava ennen leikkausta....

 
...ja jälkeen.

Takapihallamme kasvava hopeapaju on ilmeisesti joskus aikojen saatossa leikattu "väärin", joten se ei kasva vesiputousmaisesti, kuten tämän puun kuuluisi kasvaa. Ja väärästä leikkauksesta johtuen siihen muotoon sitä ei enää saada.
Jatkossa meidän olisi hyvä leikata puu parin vuoden välein samasta kohtaa, mistä se tällä kertaa on leikattu. Silloin puu säilyttää sen pallomaisen muotonsa, johon se tämän hoitoleikkauksen yhteydessä muotoiltiin. Hopeapaju on altis sienille ja puuna se ei elä kovin vanhaksi, siis vain noin 80-vuotiaaksi. Minusta 80-vuotta on "vanha", mutta tammi kasvaa ensin 300 vuotta, sitten se elää 300 vuotta ja sitten kuolee seuraavat 300 vuotta..... Hmmmm, siihen 900 vuoteen mahtuu jo paljon! Se on niin pitkä aika, että sitä ei voi edes käsittää. Mieti mitä kaikkia maapallon vaiheita tammi ehtii elämänsä aikana nähdä!

Hopeapaju ennen leikkausta.
Ja jälkeen.


Opin myös sen, että etupihallamme kasvavat ruotsinpihlajat ovat sukua omenapuille.
Eli jos niitä typistää rajulla kädellä, niin ne alkavat kasvattamaan voimakkaasti vesiversoa ja niistä kasvaa "luutamaisia". Eli minua neuvottiin valitsemaan sopiva oksanhaara, joka kasvaa haluamaani suuntaan. Oksasta karsitaan korkeintaan 1/3 pois ja tämä heikentää sen elinvoimaa, eli kasvu hidastuu. Okke. Näillä mennään =)



Ruotsinpihlajan hoitoleikkaus menossa.

Edelliset asukkaat ovat istuttaneet myös hevoskastanjan pihallemme. Se on myöskin liian lähellä taloa, sillä hevoskastanja kasvaa suureksi ja on ennen kaikkea puistopuu. Ei niinkään 800 m2 kokoiselle tontille sopiva puu. Kukkiva hevoskastanja on mielestäni taivaallisen kaunis puu. Yksi lempipuistani. Mutta, siis kuten sanottu, liian lähellä taloa. Se on lisäksi istutettu niin lähelle heisiangervoaitaa, että se raukka on kasvanut vinoon. Kysyin arboristilta voisiko sille tehdä juurihoidon ja siirtää toiseen paikkaan kasvamaan? Kyllä, juurihoito on ratkaisu. Eli puun juuret leikataan/katkastaan kasvupaikalla, lisätään sille uutta multaa / multa/ lehtiseosta ja kastellaan. Annetaan kasvaa näin ainakin yhden (tai kahden) kasvukauden ajan, jonka jälkeen sen voi siirtää ja istuttaa uudelle kasvupaikalle. Puu on jo kyllä tässä vaiheessa muutaman metrin korkuinen, joten ei mitään havaintoa miten saamme sen siirrettyä omin voimin väljemmille vesille.

Keskustelimme myös heisiangervon muotoon leikkauksesta, eli siis kartion malliin.
NO, kyllähän sekin on mahdollista, mutta vaatii kyllä jatkuvaa trimmaamista.
No thanks! Meillä on maalla superrasittavaa tuomipihlajaa raivattavana pitkin kesää, että kerta vuodessa painia heisiangervon kanssa on ihan max!

Sain myös erinomaisen neuvon siihen, että lehtipuiden paras leikkuuaika on Juhannuksen tienoolla, kun lehdet ovat vielä puissa. Silloin puu on elinvoimainen ja leikkaushaavat paranevat nopeammin.

Puu on siis kaadettu, pensasaita leikattu ja puut hoitoleikattu. Ja sitten kun auto vielä tulee noutamaan pihan täyttävät oksa- ja risukasat pois, niin voimme hoitaa loppuharavoinnin ja murmeloitua oman pihan hoidosta talviunille, hyvillä mielin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti