lauantai 29. marraskuuta 2014

Pala mennyttä aikaa

Kierrätys ja kestävä kehitys on päivän sana.

Espoon Suomenojalla on avattu uusi Kierrätyskeskus, johon päätin tänään lähteä tutustumaan ystäväni kanssa.
Jo ovelta näki, että esillepanot oli toteutettu niin, että tuotteet pääsivät selkeästi ja houkuttelevasti esille. Hyllyjen välit olivat tilavat ja tämä teki liikkumisen sangen miellyttäväksi, vaikka kävijöitä oli sankoin joukoin liikkeellä.

Myymälässä oli myös selkeät kyltit, josta näki helposti, missä mikin tuotealue oli; kirjat, huonekalut jne. Yläkerta oli pyhitetty vaatteille, vaikkakin alakerrassa oli lelujen yhteydessä myös pienten lasten vaatteita.

Itselläni ei ollut varsinaista tarvetta hankkia yhtään mitään. Kunnes sain idean!

Olin kuluneella viikolla ostanut jo muutaman kotimo designin kynttilän valmiiksi pukin konttiin laitettavaksi. En kuitenkaan ostanut kynttilän alustoja samalla kuin hankin kynttilät. Ja tänään sain idean jatkojalostaa asiaa eteenpäin. No, kirppareilta ja kierrätyskeskuksista löytää usein kauniita vanhoja yksittäisiä lasisia pullalautasia menneiltä vuosikymmeniltä. Niin kävi tänäänkin. Eli, matkaani tarttui muutaman euron hinnalla vanhoja lasisia lautasia.
Olen todennut, että ajan saatossa hieman "nuhjaantuneet" ja pinttyneet lasilautaset saa kirkkaiksi pesemällä ne astianpesukoneessa. Jos ne eivät ole muuten naarmuuntuneita, niin on sangen hyvä mahdollisuus saada niistä loistavia yksilöitä uusiokäyttöön jo pelkästään pesun avulla.
Ja näistä parittomista ja yksittäisistä lasilautasista saa kertakaikkisen hurmaavia ja persoonallisia kynttilän aluslautasia!


Kaunis, eikö?
Tämän päivän yksilöitä.

Ja tämän jälkeen paketoin kynttilän ja lautasen sellofaaniin.
Persoonallinen lahja, jossa paketista löytyy sanoma sekä pala mennyttä aikaa.
 
Pullalautasen uusi elämä =)
 
 


2 kommenttia:

  1. Hyvä idea :) Lautasista tuli todella kirkkaita. Lahjansaaja on varmasti todellakin mielissään. Hieno kierrätysidea, mutta raaskiiko noista edes luopua ?! Ovat ne niin hienon näköisiä. Nyt on lähdettävä kirpparille "sillä silmällä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No... itse asiassa tuon pienimmän kuvassa olevan lautasen päätin pitää itselläni... Mutta olen minä jo käynyt uudella kirpparikierroksella ja löytänyt sieltä lisää lasilautasia kynttilöiden aluslautasiksi.
      Kun löytää esim. puoli tusinaa samaa sarjaa olevia hyväkuntoisia lautasia, niin kieltämättä houkutus on suuri pitää ne kaikki itsellään. Eli järki päässä ja sydän paikallaan on tätä hommaa tehtävä =)

      Poista