Eli siis tänään postauksen aiheena on jo tutuksi käsitteeksi muodostunut päivämäärä 14.2. Mitenkäs tämä nyt sitten taas liippaa niitä viherrakentamisen opintoja? No tietty sillä tapaa, että opintojen myötä olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut moniin ihmisiin, joiden olemassaolosta en ennen viime elokuuta edes tiennyt!
Mutta palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin.... Vaihto-oppilasvuodestani USAssa on jo hyvin, hyvin kauan. Silloin Suomessa ei vielä vietetty Ystävänpäivää ja USAssakin se tunnettiin "Valentine's Dayn" nimellä, joka tarkoitti enemmänkin tällaista "sydänkäpysten päivää". USAssa se kulkee edelleenkin tuolla nimellä, mutta nykyaikaistuneena kutsutaan siis yleisesti Ystävänpäiväksi. Mukavaa, sillä toivottavasti jokaisella ihmisellä olisi edes yksi aito ystävä, jonka kanssa voi jakaa ilot & surut.
Be my Valentine |
USAn ajoilta minulla on jäänyt yksi teksti mieleen.
Harrastin niihin aikoihin kalligrafiaa, eli siis korutekstausta, ja kirjoitin silloin tämän alla olevan tekstin korutekstauksella itselleni muistoksi. Se on kyllä edelleen tallessa... jossain.
Mikäli muistan sen sanasta sanaan oikein, niin se kuuluu näin.
A friend is the one
to whom you can pour out
all the content of one's heart
chaff and grain together
knowing that the gentlest of hand
will keep what is worth keeping
and with the breath of kindness
blow the rest away.
Eli pähkinänkuoressa vapaasti suomennettuna:
Ystävälle voi purkaa koko sydämen
ja hänellä on kyky erottaa jyvät akanoista
Minulla ei ole ollut tapana somistaa Ystävänpäivää kotiin mitenkään erityisesti, mutta tänä vuonna olin päättänyt tehdä poikkeuksen. Virittelin apteekkarin pullon ympärille pinkkiä, pallokuvioista lahjapaperia ja valkoista lahjanarua. Lisäksi pitkään palvelleeseen peikonpähkinäpensaan oksaan värikkäitä lasisia koristeita roikkumaan.
Mieheni pyöritteli pari päivää sitten päätään, nähdessäni mitä puuhasin.... Ajatteli varmaan, että "Jep, jep... näyttää rouvalla vähän keulivan tuo somistusvimma".... Mutta, enpä nyt ajatellut näitä koristeita tässä keittiössä viikkotolkulla roikottaa.... Johan se pääsiäinenkin on parin kk päästä ; ) Sitä varten on sitten taas ihan toiset jutut.... Nääs.
Ystävänpäivän setti |
Mieheni pyöritteli pari päivää sitten päätään, nähdessäni mitä puuhasin.... Ajatteli varmaan, että "Jep, jep... näyttää rouvalla vähän keulivan tuo somistusvimma".... Mutta, enpä nyt ajatellut näitä koristeita tässä keittiössä viikkotolkulla roikottaa.... Johan se pääsiäinenkin on parin kk päästä ; ) Sitä varten on sitten taas ihan toiset jutut.... Nääs.
Have a Cup Cake and smile! |
Lähestyvän Ystävänpäivän kunniaksi sain eilen luonani piipahtaneilta ystäviltä kukkakimpun.
Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, niin Ystävänpäivän kunniaksi haluan jakaa tämän päivän väri-ilottelua kaikkien blogini lukijoiden kanssa.
Ystävänpäivä tuoksuu.... KUKILLE!!!! |
Toivotan
kaikille ystävilleni, sukulaisille, opiskelukavereille, kollegoille,
tutuille sekä blogini lukijoille
ihanaa Ystävänpäivää, kokonaiset 24h !
Kiitos samoin Hyvää Ystävänpäivää ! Tuo peikonpähkinä juttu on mainio oivallus, siihen voi tosiaan sesongin mukaan vaihtaa koristeet ja on aina silmänruokaa.
VastaaPoistaKyllä vain! Edullinen sisustuselementti ja vain oma mielikuvitus on rajana mihin kaikkeen sitä voi käyttää!
PoistaHyvää myöhästynyttä, mutta ei suinkaan vähäpätöisempää ystävänpäivää myöskin sinne. Koko poppoolle. Ja kiitos kivasta blogista. :)
VastaaPoistaKiitoksia tervehdyksestä sekä kommenteista =)
VastaaPoistaKiva ystävänpäiväpostaus. Eritoten kuvat ilahduttivat väreillään. Kevättä kohti mennään ja lujaa :) Terveisiä teidän perheelle meiltä susirajan väeltä.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Kyllä, värejä tarvitaan tähän aikaan vuodesta,
Poistakun ilma on harmaa.
Kevät onneksi kolkuttelee jo nurkan takana.... Terveisiä sinne suuntaan myös, meiltä kaikilta =)