perjantai 26. joulukuuta 2014

Talvipuutarha - iloa aisteille

 
Monesti on käynyt mielessä, että voisi pistäytyä Helsingin Talvipuutarhassa, joka on toiminut jo yli 120 vuotta kaupunkilaisten virkistys-ja kohtauspaikkana. Olen muistaakseni käynyt siellä edellisen kerran lapsena, tai nuorena, jolloin Talvipuutarha oli sonnustautunut pääsiäisasuun. Ja nyt tätä kirjoittaessani voin sanoa käyneeni siellä viimeksi tänään!

Talvipuutarhan lasinen kasvihuone on kolmiosainen. Sieltä löytyy palmuhuone, kaktushuone sekä länsisiipi. Paikkana se on tänä päivänä siinä mielessä "harvinainen", että sisäänpääsy on ilmainen sekä sinne voi ottaa mukaan omat eväät! Eli mikä mainioin kohde pienelle päiväretkelle! Ikkunasta voi ihailla Töölönlahden maisemia ja samalla nauttia tunnelmasta lasikaton alla, eksoottisten kasvien keskellä.

Mikäli joululomasi jatkuu vielä, tai kaipaat muuten vaan tekemistä ja nautit vehreydestä talven keskellä, niin Talvipuutarha on hyvä paikka fiilistelyyn.  Suosittelen!
Paikkahan löytyy osoitteesta: Hammarskjöldintie 1 A, Helsinki.

Alla kuvasatoa Talvipuutarhan tämän päivän visiitiltä.


Henkeäsalpaavan kaunis! Pitsiä ja lasia...


Talvipuutarha talviasussaan. Kesäisin rakennuksen edessä
olevassa puutarhassa kukkivat ruusut..


Olen viime aikoina usein nostanut vanhojen rakennusten kohdalla katseeni
katukäytävästä ylöspäin. Tällaisia kauniita rakennuksia löytyy kyllä,
kunhan kulkee silmät avoinna.
Miksi tällaisia ei rakenneta enää???
Syynä taitaa olla kustannustehokkuus.
 Ei ole enää aikaa rakentaa kauniita yksityiskohtia.




Kaktuksia joka lähtöön....



Tässä kukkii marraskuunkaktus / Brasilia.
Pärekorillinen joulutähtiä. Lovely, isn't it?
Virkistävä pinkki väri perinteisen punaisen
ja valkoisen rinnalle. Istuu minun makuun,
vaikka en oikein joulutähden superystävä
olekaan.


Kamelia eli Camellia japonica / Korea, Japani


Karppien koti....





 

Makustelepa miltä maistuisi pieni eväsretki esim. hyvän ystävän tai
perheen kanssa tällaisessa ympäristössä. Ei huono, vai mitä?
 
 
Kyllä tällaiselle tuolille kelpaa istahtaa!

Lohenpunainen kliivia. Kaunis, hento väri.
Tällaista en ollut aikaisemmin nähnytkään.

 
Cestrum aurantiacum - nuijakukka.
Jahas, tällainen uusi tuttavuus......
 

Näkymää Talvipuutarhan ikkunan läpi kohti Alppilaa/Töölönlahtea...

Ja samansuuntainen näkymä lyhdyn läpi.....
 
 
Kauniita yksityiskohtia.... tahtoo tällaisen kasvihuoneen!





Pois lähtiessäni tein päätöksen, että kevään tai kesän korvilla tulen tänne uudelleen. Onko se pääsiäisenä, toukokuisena päivänä, kun hiirenkorvat puhkeaa puihin vai se hetki, kun ruusut alkaa kukkimaan? Jää nähtäväksi. No, joka tapauksessa, voisin imeä tätä ilmapiiriä itseeni loputtomiin....




4 kommenttia:

  1. Ihania värejä tänne talven keskelle! Ja kiitos vinkistä, viime kerrasta onkin jo aikaa. Voisinkin käydä pojan kanssa joku päivä nyt kun meillä on pitkä loma.

    VastaaPoista
  2. Valitsitpa hienon retkipäiväkohteen talven keskelle! Olet saanut vangittua kuviisi hienoja yksityiskohtia. Hyvää loppuvuotta - ja uutta alkavaa!
    Toivottaa Viherhattutäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuin myös! Ladataan energiat ensi vuoteen ja uusiin tuuliin =)

      Poista