lauantai 29. marraskuuta 2014

Pala mennyttä aikaa

Kierrätys ja kestävä kehitys on päivän sana.

Espoon Suomenojalla on avattu uusi Kierrätyskeskus, johon päätin tänään lähteä tutustumaan ystäväni kanssa.
Jo ovelta näki, että esillepanot oli toteutettu niin, että tuotteet pääsivät selkeästi ja houkuttelevasti esille. Hyllyjen välit olivat tilavat ja tämä teki liikkumisen sangen miellyttäväksi, vaikka kävijöitä oli sankoin joukoin liikkeellä.

Myymälässä oli myös selkeät kyltit, josta näki helposti, missä mikin tuotealue oli; kirjat, huonekalut jne. Yläkerta oli pyhitetty vaatteille, vaikkakin alakerrassa oli lelujen yhteydessä myös pienten lasten vaatteita.

Itselläni ei ollut varsinaista tarvetta hankkia yhtään mitään. Kunnes sain idean!

Olin kuluneella viikolla ostanut jo muutaman kotimo designin kynttilän valmiiksi pukin konttiin laitettavaksi. En kuitenkaan ostanut kynttilän alustoja samalla kuin hankin kynttilät. Ja tänään sain idean jatkojalostaa asiaa eteenpäin. No, kirppareilta ja kierrätyskeskuksista löytää usein kauniita vanhoja yksittäisiä lasisia pullalautasia menneiltä vuosikymmeniltä. Niin kävi tänäänkin. Eli, matkaani tarttui muutaman euron hinnalla vanhoja lasisia lautasia.
Olen todennut, että ajan saatossa hieman "nuhjaantuneet" ja pinttyneet lasilautaset saa kirkkaiksi pesemällä ne astianpesukoneessa. Jos ne eivät ole muuten naarmuuntuneita, niin on sangen hyvä mahdollisuus saada niistä loistavia yksilöitä uusiokäyttöön jo pelkästään pesun avulla.
Ja näistä parittomista ja yksittäisistä lasilautasista saa kertakaikkisen hurmaavia ja persoonallisia kynttilän aluslautasia!


Kaunis, eikö?
Tämän päivän yksilöitä.

Ja tämän jälkeen paketoin kynttilän ja lautasen sellofaaniin.
Persoonallinen lahja, jossa paketista löytyy sanoma sekä pala mennyttä aikaa.
 
Pullalautasen uusi elämä =)
 
 


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Klapeja ja glitteriä

Perjantai-iltapäivänä satoi lunta siinä määrin, että tienoo peittyi valkoiseen lumivaippaan.
Lumi on edelleen maassa. Siitä inspiroituneena päätin koristella pihan, kuten teen joka talvi.

Etupihamme lyhtyyn virittelemäni
jouluasetelma.


Mutta ensin työt ja sitten koristelun pariin.
Tämä aamupäivä meni pitkälti puuhommissa. Aika miellyttävä ilma työskentelyyn, sanoisin.
Etupihaltamme kaadettu koivu vaati jatkokäsittelyä, eli lähdin isännän seuraksi pihalle halkohommiin. Nämä koivuklapit saavat kuivua tämän talven, eli ne otetaan käyttöön vasta seuraavana talvena. Muutama pölli odottaa vielä käsittelyä, täytyy käydä hakemassa halkomakirves, jotta saa jäljellä olevat pöllit nippuun.

Puuhommissa. Tärkeää muistaa,
että halkopinoa kasatessa ilma pääsee
kiertämään klapien välissä.



Ja tämän rupeaman jälkeen hipsin kaivamaan koristeitani ja luomaan pihalle iloa ja valoa.
Minulla on tapana koristella myös etupihallamme kasvavia puita, sillä on mukava tuottaa iloa myös ohikulkeville lenkkeilijöille ja pienille koululaisille, jotka taapertavat aamuin illoin talomme ohitse.

Olen jossain kohtaa blogiani maininnut, että olen suuresti jouluihminen. Tosin, on tässä muutama vuosi ollut välissä, jolloin kotioloissa oma joulu kärsi jonkin sortin inflaatiosta. Se johtui lähinnä siitä, että vastasin tuolloin erään suuren vähittäisketjun joulukoristeiden hankinnasta, muutaman muun sisustustuoteryhmän ja paperituotteiden lisäksi.
Perinteisesti joulun hankintaketju alkoi jo tammikuussa, jolloin matkustettiin Kaukoitään työstämään seuraavaa joulua. Eli hetimiten, kun Suomessa joulu oli saatu pulkkaan. Sitä ennen oltiin tosin jo käyty Euroopassa haistelemassa suunnittelijan kanssa seuraavan joulun trendejä ja hän puolestaan työsti niistä sitten eteenpäin trendikartan hankinnan ja markkinoinnin ohjenuoraksi.
Kaukoidän matkojen aikana näki varmasti satojatuhansia joulupalloja ja tuhansia ja tuhansia koristeita suurissa showroomeissa, joissa valikoimia työstettiin. Käytettävissä oleva aika per toimittaja oli rajallinen, jolloin aikaerosta, vatsataudista tai huonosti nukutusta yöstä riippumatta, oli toimittava ripeästi.
Valikoiman työstö jatkui sitten keväällä vielä Suomessa ja Euroopan messuilla.

Seuraavan joulun markkinointia ryhdyttiin miettimään jo kesän kynnyksellä.
Silloin joulu oli elämässäni läsnä 9 kk vuodessa. Tästä johtuen joulun rakentaminen kotinurkkiin vaati hienoista tsemppaamista.

Näin jälkeenpäin, muistelen niitä aikoja kuitenkin lämmöllä. Ne olivat rankkoja matkavuosia, kävin kotona kääntymässä ja toteamassa, että perheessä on kaikki hyvin. Muutama päivä toimistolla, taas matkalaukkua pakkaamaan ja maailmalle.

Koen olevani etuoikeutettu siinä mielessä, että olen saanut matkojeni aikana tavata useita upeita ihmisiä ja matkan varrella tehdä töitä myös sellaisten kanssa. Toisaalta, olen myös nähnyt elämän varjopuolia. Tiedän myös, mitä on työskentely jatkuvassa väsymystilassa ja jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa, jossa on oltava aistit todella hereillä.
Työkseen matkustaminen on ennen kaikkea TYÖTÄ, lomailu siitä on hyvin kaukana.

Mutta se siitä avautumisesta.
Nyt kuitenkin olen taas siinä joulun odotuksen fiiliksessä, jossa ennen kaikkea tunnelma esittää suurta roolia.


Lyhdyn somistus. Öljykynttilät olivat
päässeet loppumaan, joten tässä on kuvaus-
rekvisiittana ihan tavallinen Brosten
pöytäkynttilä.



 

Joulupallot ovat jälleen puissa.


Menneen syksyn ruotsinpihlajan marjoja.

Saatuani koristelut päätökseen, isäntä huikkasi oven raosta, että ruoka alkaisi olla valmista.
Yes!

Tänään meillä tarjoiltiinkin uutta tuttavuutta: purjo-peruna-valkohomejuustososekeittoa, jonka koristeluun tuli paahdettuja omenakuutioita ja ruohosipulia. Nam! Oikein hyvää ja aivan taivaallista saada keittoa ulkona vietettyjen tuntien jälkeen.


Tytär oli puolestaan aamulla paistanut lettuja, joten jälkiruokana oli siirapilla ja kookoshiutaleilla koristeltuja lettuja. Ei huono!


tiistai 18. marraskuuta 2014

Arboristin vanavedessä

Asuinalueemme yleisilmeeseen kuuluvat säännöllisin välimatkoin istutetut koivut, ruotsinpihlajat, terijoensalavat sekä pihoja reunustavat heisiangervoaidat.

Heisiangervoaidan kynintäurakka on onneksi saatu suoritettua. Työmäärä oli melkoinen, sillä tänä vuonna karsimme aitaa edellisvuosia rankemmalla kädellä. Tällä pensaalla on julmettu kasvuvauhti, joten vuoden päästä ollaan varmasti jotakuinkin samassa pisteessä, kuin ennen tämän syksyistä leikkausta.

Heisiangervon lisäksi edellä mainitut pihapuumme oli myös tarkoitus ottaa käsittelyyn tänä syksynä ja päädyimme palkkaamaan puun kaatoon ja hoitoleikkaukseen ihan ulkopuolisen tekijän. Arboristin, eli puunhoitajan, "riemuksi" päädyin seuraamaan hoitoleikkuun etenemistä ja esittämään kuhunkin hoitoleikattavaan pihapuuhun liittyviä kysymyksiä. Kun tämän alan ammattilainen on paikalla, niin voiko olla sen parempaa saumaa kysyä asioista? No ei voi.
Viherrakentamisen opinnoissa emme perehdy kovin syvällisesti puiden sielunelämään, mutta koska itse kuitenkin pääasiassa tulen jatkossa keskittymään suunnitteluun, niin on tämänkin osa-alueen tieto on ilman muuta oleellista ja tärkeää.

Liian lähellä taloamme kasvavaa koivua olimme tutkailleet jo tovin, ja todenneet, että "sun aika mennä on". Olin ollut yhteydessä Espoon kaupungin Rakennusvalvontakeskukseen ja sieltä käytiin suorittamassa tontillamme maastokatselmus ja lupa koivun kaatoon tuli.

Koivu, vielä voimissaan....
 
Koivu 18.11. hetkeä ennen lähtölaskentaa.

Ja homma hoituu kun ammattilaiset
on asialla.

Koivu itsessään oli kaunis, mutta sen sijainti oli niin väärä, kuin vain olla saattaa. Sen oksat kasvoivat kiitettävästi jo talon katon yllä. Ja roskan määrä katolla ja räystäissä oli sen mukainen.
Joten tänä aamuna ennen kahdeksaa, nosturiauto peruutteli etupihallemme ja koivun viime hetket olivat käsillä. Arboristi saapui hetkeä myöhemmin ja hetken päästä kauniista koivustamme oli vain muisto jäljellä. Suurimmat oksat ja runko otettiin talteen ja niistä on tarkoitus tehdä halkoja ihan omaan käyttöön.


Matkalla takkapuuksi.

Tontin kärjessä kasvava terijoensalava oli päässyt myös kasvamaan jo siihen mittaan, että katuvalo oli jäänyt puiden oksien keskelle. Eli tämä pajunsukuinen puu leikattiin rankemmalla kädellä, sillä se kestää kyllä hieman voimakkaampaakin typistämistä. Arboristin mukaan se olisi hyvä leikata vuosittain, kunhan muistaa ylipäätään sen, että puihin ei olisi hyvä tehdä yli 7 cm leikkuuhaavaa, sillä sitä suuremmat leikkuuhaavat "paranevat" hitaasti. Asia bueno.

Terijoen salava ennen leikkausta....

 
...ja jälkeen.

Takapihallamme kasvava hopeapaju on ilmeisesti joskus aikojen saatossa leikattu "väärin", joten se ei kasva vesiputousmaisesti, kuten tämän puun kuuluisi kasvaa. Ja väärästä leikkauksesta johtuen siihen muotoon sitä ei enää saada.
Jatkossa meidän olisi hyvä leikata puu parin vuoden välein samasta kohtaa, mistä se tällä kertaa on leikattu. Silloin puu säilyttää sen pallomaisen muotonsa, johon se tämän hoitoleikkauksen yhteydessä muotoiltiin. Hopeapaju on altis sienille ja puuna se ei elä kovin vanhaksi, siis vain noin 80-vuotiaaksi. Minusta 80-vuotta on "vanha", mutta tammi kasvaa ensin 300 vuotta, sitten se elää 300 vuotta ja sitten kuolee seuraavat 300 vuotta..... Hmmmm, siihen 900 vuoteen mahtuu jo paljon! Se on niin pitkä aika, että sitä ei voi edes käsittää. Mieti mitä kaikkia maapallon vaiheita tammi ehtii elämänsä aikana nähdä!

Hopeapaju ennen leikkausta.
Ja jälkeen.


Opin myös sen, että etupihallamme kasvavat ruotsinpihlajat ovat sukua omenapuille.
Eli jos niitä typistää rajulla kädellä, niin ne alkavat kasvattamaan voimakkaasti vesiversoa ja niistä kasvaa "luutamaisia". Eli minua neuvottiin valitsemaan sopiva oksanhaara, joka kasvaa haluamaani suuntaan. Oksasta karsitaan korkeintaan 1/3 pois ja tämä heikentää sen elinvoimaa, eli kasvu hidastuu. Okke. Näillä mennään =)



Ruotsinpihlajan hoitoleikkaus menossa.

Edelliset asukkaat ovat istuttaneet myös hevoskastanjan pihallemme. Se on myöskin liian lähellä taloa, sillä hevoskastanja kasvaa suureksi ja on ennen kaikkea puistopuu. Ei niinkään 800 m2 kokoiselle tontille sopiva puu. Kukkiva hevoskastanja on mielestäni taivaallisen kaunis puu. Yksi lempipuistani. Mutta, siis kuten sanottu, liian lähellä taloa. Se on lisäksi istutettu niin lähelle heisiangervoaitaa, että se raukka on kasvanut vinoon. Kysyin arboristilta voisiko sille tehdä juurihoidon ja siirtää toiseen paikkaan kasvamaan? Kyllä, juurihoito on ratkaisu. Eli puun juuret leikataan/katkastaan kasvupaikalla, lisätään sille uutta multaa / multa/ lehtiseosta ja kastellaan. Annetaan kasvaa näin ainakin yhden (tai kahden) kasvukauden ajan, jonka jälkeen sen voi siirtää ja istuttaa uudelle kasvupaikalle. Puu on jo kyllä tässä vaiheessa muutaman metrin korkuinen, joten ei mitään havaintoa miten saamme sen siirrettyä omin voimin väljemmille vesille.

Keskustelimme myös heisiangervon muotoon leikkauksesta, eli siis kartion malliin.
NO, kyllähän sekin on mahdollista, mutta vaatii kyllä jatkuvaa trimmaamista.
No thanks! Meillä on maalla superrasittavaa tuomipihlajaa raivattavana pitkin kesää, että kerta vuodessa painia heisiangervon kanssa on ihan max!

Sain myös erinomaisen neuvon siihen, että lehtipuiden paras leikkuuaika on Juhannuksen tienoolla, kun lehdet ovat vielä puissa. Silloin puu on elinvoimainen ja leikkaushaavat paranevat nopeammin.

Puu on siis kaadettu, pensasaita leikattu ja puut hoitoleikattu. Ja sitten kun auto vielä tulee noutamaan pihan täyttävät oksa- ja risukasat pois, niin voimme hoitaa loppuharavoinnin ja murmeloitua oman pihan hoidosta talviunille, hyvillä mielin.




torstai 13. marraskuuta 2014

Vain pakki puuttuu?

Ja vastaus on: ei puutu. Enää =)

Nyt jokaisen naisen käteen sopiva p & p:n (siis piha ja puistotie) työkalupakki on valmis!
Pakki sai viimeisen silauksen tänä aamuna, joten kyseessä on aivan uunituore tuote.



Se on siinä! Valmis työkalupakki.


 
Itse en ehkä tule käyttämään sitä ihan hevimmän sarjan työkalupakkina, vaikka eilen kantelinkin akkuporakonettani siinä kotiin ja takaisin.
Ajattelin käyttää sitä ennemminkin puutarhatyökalujen esim. istutuslapion, möyhennyskuokan ym. välineiden "pakkina". Se kulkee kivasti auton perässä mukana ja on oikein oiva puutarhaihmisen käsilaukku. No, ehkä en nyt kuitenkaan lähtisi stadiin tallaamaan sen kanssa...


Pakki puutarhatyökaluille.


Ja sisustusihminen kun olen, niin tokihan minun piti mallata, että miten servetit istuvat siihen.
Juu, hyvin mahtui, että sopii se näköjään siihenkin tarkoitukseen.


Toimii myös servettitelineenä.


Pakki a la p & p on valmistettu 12 mm koivuvanerista.
Kiinnitykseen on käytetty 4x25 ja 4x50 kokoisia ruuveja, joista valkoisella, pitkällä sivulla olevat, on maalattu vihreiksi ja puolestaan vihreän päädyn ruuvinkanta on maalattu valkoiseksi.



4x25 kokoinen ruuvi.

Esimaalattuja työkalupakin komponentteja.



Koivuvaneri on kovaa, joten reikien työstämiseen on käytetty myös 3 mm poranterää ja senkkausterää. Senkkausterän tehtävä on laajentaa reiän yläosaa niin, että ruuvin kanta uppoaa materiaalin sisälle, eikä jää pinnalle "törröttämään".


Senkkausterä ja sillä tehty reikä.


Vihreän päädyn kaaret on työstetty vannesahalla, joka on suhteellisen suurikokoinen, sahaukseen käytettävä, pystylaite. Lopuksi kaaret hiottiin nauhahiomakoneella....joka ei ole ihan pieni laite sekään.
Tällainen on vannesaha.
Kurvi oli niin kaareva, että se piti leikata
osissa.
 

Ajatuksena tämän pakin värien suunnittelussa oli se, että samoja värejä on käytetty eri tavalla rytmitettynä eri osissa pakkia. Eli tässä on käytetty pelkästään vihreää, valkoista ja harmaata. Siis piha ja puistotien viralliseen tavaramerkkiin rekisteröityjä värejä. Pointtina oli myös se, että kun sitä katsoo eri kanteilta, niin se näyttää erilaiselta.
Ihan niin kuin pihatkin =)





 
Edellä mainittu pakki kuuluu opintojemme valinnaisiin näyttötutkintoihin ja näyttötutkinto on nimeltään "Tuotteen valmistaminen käsityönä".






sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Sunnuntai ja isänpäivä

Tänään on kaikkien isien päivä! Onnea, onnea!

 
Oma isäni on jo valitettavasti siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta kävin perjantaina Haminassa haudoilla viemässä kynttilän isäni, mummin, ukin, mummon ja vaarin haudoille. Liekki palaa ja muistot säilyvät. Ainakin niin kauan kuin minussa henki pihisee.
Vaariani en tosin koskaan ehtinyt näkemään, mutta hänen työnsä elää tauluissa. Hän oli taidemaalari ja yksi Haminan taideseuran perustajajäsenistä.

Mutta tänään kuitenkin vietetään isänpäivää, sillä onhan meidän perheessäkin isä, eli aviomieheni. Sporttaava heppu kun on, niin meidän isäntä sai juoksutrikoot talven keleihin. Ja kortin, jossa lukee "Kunto kohdallaan ja runko raiteillaan" =)

Tämä marraskuinen isänpäivä oli harmaa, siis ilmojen puolesta. Mutta mökkimaisemissa suoritettu sienestysretki piristi mieltä. Saldo ei tällä erää ollut suuren suuri, mutta se metsän hiljaisuus oli käsin kosketeltava.

Shhhhh! Pysähdy ja kuuntele! Ja ei niin mitään ääntä. Mistään. Uskomatonta.

Jos joku väittää, että metsässä ei rauhoitu, niin on vaikea kuvitella millaisissa maisemissa sitten voi ylipäätään rauhoittua.
No, toki meitä on moneen junaan ja jokaisella on omat tapansa.

En meinannut uskoa silmiäni, kun löysin sammaleen seasta vielä tähän aikaan vuodesta muutaman kanttarellin. Eihän ne mitään jättisuuria ollut, mutta lisäsivät päivän suppilovahverosaalista ja kanttarellin kaunis oranssi väri oli kuin pieni aurinko vihreällä sammalmättäällä.


Kanttarelli ponnistaa sammaleen lomasta.
 
Päivän sienisatoa.
 
Vastaan tuli myös parta. Siis mikä? No parta, parta!
Kyseessä oli kelohonka puu, jonka yhdellä oksalla kasvoi naavaa.
Naava eli Usnea kuuluu jäkäläsukuun ja ne koostuvat symbioosissa elävistä sieni- ja levälajeista.
No hyvä, selvisihän sekin. Wikipedia on aika jees juttu.
Ja onneksi ei jäänyt sellainen käsitys, että joulupukki on ihan lost ja hänen parta on jäänyt oksalle "narikkaan".

Naavaparta.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Ruusuja ja risukasoja



I'm back.
Pari viikkoa on vietetty bloggauksen suhteen hieman hiljaiseloa. Energiaa on tullut kanavoitua muihin juttuihin, ruusuihin ja risuihin, eli toisenlaisiin positiivisiin asioihin ja sitten hieman enemmän aikaa vieviin velvollisuuksiin.

Aloitetaan vaikka niistä pienistä positiivisista asioista.

Pari päivää sitten suoritettu "Kulttuurilähtöisen rakentamisen näyttötutkinto", meni ihan nappiin.
Kyseessä oli siis asiakkaalle suunnittelemani istutusallas ja sen rakentaminen liuskekivestä. Rakentamisessa minulla oli seurana pari opiskelukaveria ja voin sanoa, että kyllä positiivisessa tiimissä työn tekeminen on mukavaa. Ilon kautta tehtyä työtä ei voi kyllin hehkuttaa! Kuppi piristävää ja kuumaa kahvia sateisena työpäivänä ja positiivinen huulenheitto matkan varrella, ei siihen muuta tarvita! Keep it simple & fun!
(Projektista blogissani kirjoitukset "Rivitalon takapihalla tapahtuu", osat 1-5)

Eilen tuli tutkailtua alkukesästä hankkimiani Gallery daalioita hieman tarkemmin. Ne oli tietääkseni pistokaslisättyjä taimia, ei siis juurakosta kasvatettuja, ja mietin, että olikohan niiden "elinkaari" nyt sitten tässä. Positiivinen yllätys olikin, kuin huomasin niiden kasvattaneen juurakon, eli nuo  kaunokaiset päätyivätkin poisheittämisen sijaan talvehtimaan ja odottamaan uutta kevättä.
Talvehdittaminen sopi minulle erinomaisesti, sillä yleensä syksyn tullen luovun kesäkukistani hampaat irvessä....

Elokuussa pelastin poisheitetyn punaisen kannan ja otin sen hoiviini. Istutin sen takapihallamme olevaan suureen ja korkeaan ruukkuun. Syksyn tullen kukka alkoi kukkimaan ja ilmojen kylmetessä se näytti puskevan vaan lisää kukkia. Mikä neuvoksi? Ensin suojasin kannaa muutamana kylmänä yönä kateharsolla, mutta sitten päätin siirtää kannan pienempään ruukkuun ja antaa sen jatkaa kukintaa sisällä, niin kauan kuin se jaksaa. Sitten laitan sen talviunille.
Tällä hetkellä kanna puskee uutta nuppua ja on aivan kertakaikkisen upea lisä olohuoneessamme.
Tämä päivä oli aurinkoinen ja kanna kylpi auringonvalossa ikkunan edessä.


Hylätty kanna ja sen uusi elämä.


Osallistuin tällä viikolla Laureassa opintojen ulkopuoliselle, ylimääräiselle luennolle, joka käsitteli palvelun tuotteistamista. Jari Parantainen osasi esittää asian rennosti ja mielenkiintoisesti, hienoisella huumorilla höystettynä. Juuri näin. Eihän tästäkään voinut jäädä muuta kuin positiivinen fiilis!
Ruusuja Jarille hyödyllisestä parituntisesta!

Kuluneella viikolla tuli myös liityttyä pariin viheralan järjestöön. Verkostoitumista, se on päivän sana. On turha kuvitella, että tässä maailmassa yksittäinen ihminen hallitsee kaiken tiedon. Ja miksi täytyisikään, sitä varten on olemassa organisaatioita, joiden asiantuntijoiden ja jäsenten kanssa voi vaihtaa mielipiteitä ja saada oppia. Jo tässä vaiheessa olen saanut neuvoja kysymyksiini. Pieniä neuvoja, mutta kuitenkin niin suuria asioita yksilötasolla. Seuraavan parin viikon aikana tulen myös osallistumaan ulkopuolisiin seminaareihin. Ja myös jatkossa, aina kuin sopiva aihe osuu kohdalle ja sopii aikatauluihini.

Eli monta pientä positiivista asiaa on mahtunut menneisiin päiviin. Ilot, ne arkipäivän ruusut, koostuu pienistä, itsestään selvistä ja yksinkertaisista asioista.

Ja sitten niihin risukasoihin.
Pihamme on vallannut lukematon määrä risukasoja ja lisää tulee....
Käynnissä on jokavuotinen "syksyn kohokohta", eli tuon julmetusti kasvavan heisiangervoaidan, parturointi. Niks ja naks, raivaussakset laulaa ja päivän päätteeksi käsivarret huutavat armoa. Ei armoa - ei pensasaidalle eikä käsivarsille. Homma täytyy saada pakettiin ja siinä ei itkut auta =)
Metsuri on vielä tulossa kaatamaan liian lähellä taloamme kasvavan suuren koivun.
Kyllä meilläkin moottorisaha pysyy kädessä, mutta ympärillä on sen verran monta omakotitaloa ja kyse on kuitenkin asemakaava-alueesta, joten parempi on, että ammattilainen hoitaa homman.

Heisiangervokasoja ja lisää tulee vielä....