Klapeja ja glitteriä

Perjantai-iltapäivänä satoi lunta siinä määrin, että tienoo peittyi valkoiseen lumivaippaan.
Lumi on edelleen maassa. Siitä inspiroituneena päätin koristella pihan, kuten teen joka talvi.

Etupihamme lyhtyyn virittelemäni
jouluasetelma.

Mutta ensin työt ja sitten koristelun pariin.
Tämä aamupäivä meni pitkälti puuhommissa. Aika miellyttävä ilma työskentelyyn, sanoisin.
Etupihaltamme kaadettu koivu vaati jatkokäsittelyä, eli lähdin isännän seuraksi pihalle halkohommiin. Nämä koivuklapit saavat kuivua tämän talven, eli ne otetaan käyttöön vasta seuraavana talvena. Muutama pölli odottaa vielä käsittelyä, täytyy käydä hakemassa halkomakirves, jotta saa jäljellä olevat pöllit nippuun.

Puuhommissa. Tärkeää muistaa,
että halkopinoa kasatessa ilma pääsee
kiertämään klapien välissä.

Ja tämän rupeaman jälkeen hipsin kaivamaan koristeitani ja luomaan pihalle iloa ja valoa.
Minulla on tapana koristella myös etupihallamme kasvavia puita, sillä on mukava tuottaa iloa myös ohikulkeville lenkkeilijöille ja pienille koululaisille, jotka taapertavat aamuin illoin talomme ohitse.

Olen jossain kohtaa blogiani maininnut, että olen suuresti jouluihminen. Tosin, on tässä muutama vuosi ollut välissä, jolloin kotioloissa oma joulu kärsi jonkin sortin inflaatiosta. Se johtui lähinnä siitä, että vastasin tuolloin erään suuren vähittäisketjun joulukoristeiden hankinnasta, muutaman muun sisustustuoteryhmän ja paperituotteiden lisäksi.
Perinteisesti joulun hankintaketju alkoi jo tammikuussa, jolloin matkustettiin Kaukoitään työstämään seuraavaa joulua. Eli hetimiten, kun Suomessa joulu oli saatu pulkkaan. Sitä ennen oltiin tosin jo käyty Euroopassa haistelemassa suunnittelijan kanssa seuraavan joulun trendejä ja hän puolestaan työsti niistä sitten eteenpäin trendikartan hankinnan ja markkinoinnin ohjenuoraksi.
Kaukoidän matkojen aikana näki varmasti satojatuhansia joulupalloja ja tuhansia ja tuhansia koristeita suurissa showroomeissa, joissa valikoimia työstettiin. Käytettävissä oleva aika per toimittaja oli rajallinen, jolloin aikaerosta, vatsataudista tai huonosti nukutusta yöstä riippumatta, oli toimittava ripeästi.
Valikoiman työstö jatkui sitten keväällä vielä Suomessa ja Euroopan messuilla.

Seuraavan joulun markkinointia ryhdyttiin miettimään jo kesän kynnyksellä.
Silloin joulu oli elämässäni läsnä 9 kk vuodessa. Tästä johtuen joulun rakentaminen kotinurkkiin vaati hienoista tsemppaamista.

Näin jälkeenpäin, muistelen niitä aikoja kuitenkin lämmöllä. Ne olivat rankkoja matkavuosia, kävin kotona kääntymässä ja toteamassa, että perheessä on kaikki hyvin. Muutama päivä toimistolla, taas matkalaukkua pakkaamaan ja maailmalle.

Koen olevani etuoikeutettu siinä mielessä, että olen saanut matkojeni aikana tavata useita upeita ihmisiä ja matkan varrella tehdä töitä myös sellaisten kanssa. Toisaalta, olen myös nähnyt elämän varjopuolia. Tiedän myös, mitä on työskentely jatkuvassa väsymystilassa ja jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa, jossa on oltava aistit todella hereillä.
Työkseen matkustaminen on ennen kaikkea TYÖTÄ, lomailu siitä on hyvin kaukana.

Mutta se siitä avautumisesta.
Nyt kuitenkin olen taas siinä joulun odotuksen fiiliksessä, jossa ennen kaikkea tunnelma esittää suurta roolia.



Lyhdyn somistus. Öljykynttilät olivat
päässeet loppumaan, joten tässä on kuvaus-
rekvisiittana ihan tavallinen Brosten
pöytäkynttilä.



 

Joulupallot ovat jälleen puissa.



Menneen syksyn ruotsinpihlajan marjoja.

Saatuani koristelut päätökseen, isäntä huikkasi oven raosta, että ruoka alkaisi olla valmista.
Yes!

Tänään meillä tarjoiltiinkin uutta tuttavuutta: purjo-peruna-valkohomejuustososekeittoa, jonka koristeluun tuli paahdettuja omenakuutioita ja ruohosipulia. Nam! Oikein hyvää ja aivan taivaallista saada keittoa ulkona vietettyjen tuntien jälkeen.

Tytär oli puolestaan aamulla paistanut lettuja, joten jälkiruokana oli siirapilla ja kookoshiutaleilla koristeltuja lettuja. Ei huono!