Sunnuntai ja isänpäivä

Tänään on kaikkien isien päivä! Onnea, onnea!

 

Oma isäni on jo valitettavasti siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta kävin perjantaina Haminassa haudoilla viemässä kynttilän isäni, mummin, ukin, mummon ja vaarin haudoille. Liekki palaa ja muistot säilyvät. Ainakin niin kauan kuin minussa henki pihisee.
Vaariani en tosin koskaan ehtinyt näkemään, mutta hänen työnsä elää tauluissa. Hän oli taidemaalari ja yksi Haminan taideseuran perustajajäsenistä.

Mutta tänään kuitenkin vietetään isänpäivää, sillä onhan meidän perheessäkin isä, eli aviomieheni. Sporttaava heppu kun on, niin meidän isäntä sai juoksutrikoot talven keleihin. Ja kortin, jossa lukee "Kunto kohdallaan ja runko raiteillaan" =)

Tämä marraskuinen isänpäivä oli harmaa, siis ilmojen puolesta. Mutta mökkimaisemissa suoritettu sienestysretki piristi mieltä. Saldo ei tällä erää ollut suuren suuri, mutta se metsän hiljaisuus oli käsin kosketeltava.

Shhhhh! Pysähdy ja kuuntele! Ja ei niin mitään ääntä. Mistään. Uskomatonta.

Jos joku väittää, että metsässä ei rauhoitu, niin on vaikea kuvitella millaisissa maisemissa sitten voi ylipäätään rauhoittua.
No, toki meitä on moneen junaan ja jokaisella on omat tapansa.

En meinannut uskoa silmiäni, kun löysin sammaleen seasta vielä tähän aikaan vuodesta muutaman kanttarellin. Eihän ne mitään jättisuuria ollut, mutta lisäsivät päivän suppilovahverosaalista ja kanttarellin kaunis oranssi väri oli kuin pieni aurinko vihreällä sammalmättäällä.



Kanttarelli ponnistaa sammaleen lomasta.

 

Päivän sienisatoa.

 

Vastaan tuli myös parta. Siis mikä? No parta, parta!
Kyseessä oli kelohonka puu, jonka yhdellä oksalla kasvoi naavaa.
Naava eli Usnea kuuluu jäkäläsukuun ja ne koostuvat symbioosissa elävistä sieni- ja levälajeista.
No hyvä, selvisihän sekin. Wikipedia on aika jees juttu.
Ja onneksi ei jäänyt sellainen käsitys, että joulupukki on ihan lost ja hänen parta on jäänyt oksalle "narikkaan".

Naavaparta.