Pinkit kumpparit



Kyllä!
Nurmi todellakin on vihreämpää saappaan ulkopuolella.

Koulupäivinä kuljemme Puistosalissa ja muissa rakennus-tai laiteharjoituksissa turvakengät jalassa.
Varusteisiin kuuluu myös kypärä, suojalasit, kuulosuojaimet, käsineet sekä takki & housut.

Onneksi kotipihalla puuhaillessa ei tarvitse pukeutua näin raskaaseen varustukseen.

Kuluneella viikolla totesin koiran kanssa ulkoillessa, että MOLEMMISSA, hyvin palvelleissa kumisaappaissani, on REIKÄ. Ei onneksi pohjassa, vaan tuossa jalkapöydän kohdalla. Opiskelijan ruhtinaallisesta budjetista johtuen ajattelin ensin kärvistellä niillä vielä tämän syksyn.
Mutta sitten mieli muuttui, kun vastaan tuli hyvässä tarjouksessa olevat Crocsin PINKIT saappaat. Perustelin hankintaa sillä, että a) todellakin tarvitsin saappaat b) ne olivat tarjouksessa = sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin. No, moni voi tästä jälkimmäisestä olla eri mieltä, tiedän, että oma mieheni ainakin on. Mutta, joka tapauksessa, minä hullaannuin näihin pinkkeihin saappaisiin. Aivan totaalisesti.

Kuvittele, (no, tähän ei kyllä paljoa mielikuvitusta tarvitse, sillä marraskuun aamut ovat juuri niin tällaisia!) että heräät 06.30. Kumpi houkuttelee enemmän - yön jäljiltä lämmin sänky vai ulkona vaakasuorassa roiskiva sade ja sellaisella voimalla puhaltava tuuli, että ripset lähtee päästä?
Että hyvää huomenta vaan Suomi!

Juustomaisteri, Mr. Casper, 12 v.

 

Koiranomistajana ei kovin kauaa jää puntaroimaan kumpi on ainoa oikea vaihtoehto - vetääkö peitto korville vai sukeltaako ulkoilman mustaan aukkoon. Ei auta, ulos vaan ja töppöstä toisen eteen. Mutta jos tässä kohtaa täytyy jostain repiä huumoria, niin olkoon ne sitten vaikka pinkit kumisaappaat!  Kulkeehan ne saappaat paljon vikkelämmin, kun on tyttömäistä väriä mitä katsella. Jos tuolla pimeydessä nyt ylipäätään mitään näkee. Paitsi valopylvään kohdalla.

Ja onhan näillä saappailla sitten mukava ensi syksynä taas tallustella pitkin sienimetsiä. Ei tarvitse miehenkään arpoa metsässä, että lähestyykö sieltä vaimo vai hirvi. Kaksijalkaista, pinkkisaappaista hirveä on varmasti harvemmin nähty. Joten kun saappaat ovat näköpiirissä, niin kaikki on hyvin.




Mättähältä mättähälle pinkit saappat vie
ja pikku jalka pilkahtaa....

Details, details....

 

Nyt saa Casperin ja minun lenkillä tulla vaikka ukkoja ja akkoja taivaan täydeltä, sillä minulla on ehjät kumisaappaat! Ja oikeasti, aamuinen happihyppely tekee kyllä ihan terää, säässä kuin säässä. Viime kädessä kyse on vain oikeanlaisesta pukeutumisesta ja omasta asenteesta. Ja onhan tuo meidän perheen nappisilmä aika mainio lenkkikaveri.

Opiskelijaelämää tovin viettäneenä voin sanoa, että ihminen oppii arvostamaan yksikertaisia asioita ja pieniä hankintoja entistäkin enemmän. Näin äkkiseltään ajateltuna, työelämässä ollessani ei ehkä ihan ensimmäisenä olisi käynyt mielessäni tuulettaa ihmisten ilmoille sitä, että on hankkinut uudet kumisaappaat! Kumisaappaat kun nyt kuuluu ihan varmasti lähestulkoon jokaisen ihmisen perusvarusteisiin. Hankintojeni ei tarvitse olla bränditavaraa, vaan yhtä lailla kirppareiltakin tekee monesti upeita löytöjä!



Operaatio "Talvipuu"

Opettajamme Hannu oli jakanut meidät ryhmiin ja tehtävänä oli suunnitella koulun aulaan, sisäänkäynnin yläpuolelle, jouluinen toteutus. Meidän tiimin ehdotuksena oli rakentaa talvimaisema,
satumetsä tai millä nimellä sitä nyt sitten olisikaan kutsuttu.
Kahdella tiimillä oli kuitenkin profiililtaan aika saman tyylinen ehdotus. Koska meillä oli lumisten kukkuloiden lisäksi ehdotuksessa talvisia puita, niin toinen tiimi toteutti oman visionsa (ja oikein hyvän sellaisen) ja meidän vastaavan henkisestä ehdotuksesta eriytettiin tämä massiivinen talvipuu. Koska ajatus sopi myös opettajalle, koulun tuottajalle ja muille tiimin jäsenille, niin näillä eväillä sitten jatkettiin. Näin mahdollisimman moni pääsi toteuttamaan projekteja ja saamaan tarvittavia tehtäviä suoritettua.

Mistä talviset maisemat tai huurteiset puut tuli mieleen?
Viime talveksi somistin kotiin peikonpähkinäoksan, jonka ruiskutin valkoiseksi spray-maalilla. Sitten lisäsin oksalle helmisomisteisen valosarjan, valkoisia perhosia ja hopeanvärisiä lintuja. Ja jalkana toimii vanha apteekkarin pullo. Se on tarpeeksi painava pitämään oksaa pystyssä ja toimittanut virkaansa sangen hyvin.
Joten tästä syntyi ajatus toteuttaa tämä kodin pienoisversio moninkertaisesti suuremmassa koossa.



 

 

Tästä se ajatus sitten lähti....

 

Finnsin kartanolta kaadettu n. 4 x 3 m pihlaja pääsi koulun Puistosalissa muutaman päivän kuivuttuaan ahkerien maalareiden käsittelyyn.

Jotta puusta ei olisi tullut liian raskaalla kädellä maalattu ja luonnoton, niin päädyimme maalaamaan sen valkoisella perinnemaalilla, kalkkimaalilla. Vaikka olin kotona maalannut oman
peikonpähkinäoksan valkoisella spray-maalilla ja oksan pinta ei mennyt liian tukkoon, niin näin suuressa puuprojektissa maalipulloja olisi kulunut aika kiitettävästi. Joten kustannusnäkökulmasta ajateltuna, kalkkimaali oli tähän suureen projektiin kokeilun arvoinen vaihtoehto. Itse olen nähnyt kalkkimaalia käytettävän pääasiassa navetan seinien kalkitsemisessa, mutta on mielenkiintoista löytää perinteisille asioille myös uusia käyttötapoja.

Joka ei ole koskaan kalkkimaalia käsitellyt, niin sillä maalaaminen voi ensin olla hieman hämmentävää. Maalipurkin kun avaa, niin päälimmäisenä on reippaasti pelkkää nestettä ja kalkkiaines on täysin jämähtäneenä pohjaan. Ainakin tässä tapauksessa. Osa nesteestä otettiin suosiolla talteen ja osa sekoitettiin pohjalla olleen kalkin kanssa tasaiseksi seokseksi. Kun päästiin maalin testausvaiheeseen, niin alkuun näytti siltä, että maali ei tarttuisi ollenkaan, koska se oli aivan vetistä litkua. Mutta kun hetkeksi maltoimme mielemme, kävimme hörppimässä kupposen kahvia, niin johan alkoi maalipinta näkymään.Valkoinen pinta nimittäin tulee esille vasta hetken kuivuttuaan. Maltti on siis valttia.
Puun pinnassa ollut jäkälä jätettiin sille ominaiseen väriin, sillä jäkälän ja kalkkimaalin yhdistelmä
ei ole kovin toimiva. Jäkälä nimittäin muuttuu " vähemmän houkuttelevaksi vihreäksi", jos sitä yrittää
peittää kalkkimaalilla.




Kalkkimaalia

 

Kalkkimaalin testioksa.

Talvipuun syntymä.
 

Kalkkimaalin käytössä on huomioitava myös sellainen seikka, että esim. tällaisen kuoripintaisen
puun käytössä, se ei tartu pintaan kovin pysyvästi. Eli jos kohdetta joutuu paljon siirtämään tai koskemaan, niin sotkua on odotettavissa. Maali kyllä rapisee ihan kiitettävästi. Mutta, koska se on vesiliukoista, niin jäljet saa kyllä helposti putsattua. Moppi vain tanssimaan.

Puun kuljettaminen paikasta toiseen ei myöskään ollut ihan yksioikoista, se ei nimittäin koostaan johtuen mahtunut kaikista koulun ovista, joten jouduimme etsimään kuljettamiseen vaihtoehtoisen reitin. Lopulta marssimme joukolla pitkin koulun sateista pihaa, kohti lopullista sijoituspaikkaa, valkoinen pihlaja olkapäillämme....Vasen, vasen, vasen, kaks, kolme, ylös rappuja, käännös, ovien läpi ja vielä ovien läpi, hyllyjen ohi jne...

Puun lopullinen sijoittaminen koulun tiloihin oli hieman haasteellista.
Sen korkeudesta johtuen, se tarvitsi ympärilleen suhteellisen ilmavan tilan. Ja jotta kaikki viherrakentajien projektit (siis teemme paljon muutakin kuin vain viherrakentamista) eivät olisi
olleet ympättynä samalle alueelle, niin näitä toteutuksia hajautettiin siitäkin syystä useampaan paikkaan. Mutta, monien pohdintojen jälkeen Talvipuu löysi kodin koulun kirjastosta, josta avautuu näkymää pihalle, ohimenevälle tielle sekä myös ylöspäin koulun ruokalaan.

Puusta tuli huurteinen, aivan kuten pitikin.
Ollakseen pihlaja, se muistuttaa käsittelyn jälkeen väriltään kyllä kovin paljon koivun runkoa!
Se istuu kauniisti kirjaston turkoosin väristen sohvien kanssa. Nice!




Talvipuu kirjastossa.

Loppusilauksena puu koristeltiin hopean ja shampanjan värisillä koristeilla, lisänä ripaus kristallia sekä Airamin "Tähtitaivas"-valosarja myötäilemään rungon ja oksien muotoja.Eipä tiennyt yksinäinen pihlaja kartanon perukoilta, että pääsee vielä viime metreillään ihmisten ilmoille, oksillaan loistoa ja kimalletta.

On juhlan aika!

Kaipaamme varmasti kaikki valoa tähän vuoden aikaan, kun päivän valoisia tunteja on niin kovin vähän. Toivottavasti entinen, yksinäinen pihlajapuu, tuottaa iloa mahdollisimman monelle koulumme opiskelijalle, henkilökunnalle sekä rakennuksen ohi kulkevalle.

 Jaettu ilo on moninkertainen ilo!

PS.Blogistani löytyy otsikolla - "TIMBER!!!" tarinaa kyseisen Talvipuun kaadosta ja miltä se näytti
ennen tiimimme käsittelyä.


Pihatöitä, kukkasipuleita ja valoa

Kun koulupäivistä on tauko ja viikonloppu koittaa, niin tällöin pihatyöt jatkuu omalla pihalla.
Ilahduttavaa, kuinka lämmin ja pitkä syksy tänä vuonna on ollutkaan.
Kaipaan toki lumen mukanaan tuomaa valoa, sillä jo klo 17 tienoon valtaava pimeys on lähestulkoon musertava. Mutta, ei auta. Kaikkea ei voi saada. Jos on lämmin sää, niin on turha odotella edes ohutta lumipeitettä pihalleen. Pitkä syksy on mahdollistanut toki sen, että syystöitä omalla omakotitalon pihalla on tullut jatkettua näinkin myöhään.
Viikonloppu meni iloisesti mieheni kanssa pensasaidan leikkaamisessa. Tonttiamme ympäröi valtaisa heisiangervopensasaita. Se tarjoaa äärimmäisen hyvän ja kauniin näkösuojan kesäaikaan, mutta vastavuoroisesti se on hyvin voimakaskasvuinen pensas.

Heisiangervo kesäisessä asussaan
 

Pensasaidan leikkaus, tämä "vuoden kohokohta", on joka syksy edessä, koska aita kasvaa reilun metrin kesässä. Mikäli vuosikasvut jättää leikkaamatta, niin on odotettavissa, että talven lumen painon alla ne makaa pitkin jalkakäytäviä. Ja kieltämättä, leikattuna aita pysyy kyllä läpi talven kauniin ryhdikkäänä lumivaipan peitossa. Joten, vaikka tämä operaatio ei nyt ehkä lukeudu lempipuuhiini, niin työn jälki tuottaa iloa myös pitkinä talven kuukausina.

Tänään on luvassa auringonpaistetta. Mahtavaa!
Ajattelin imeä itseeni kaikki auringonsäteet, jotka vain ehdin.

Suunnitelmissa on viettää päivä pihatöissä ja valmistautua sekä talveen että kevääseen.
Juuri näin. Kaikki samassa paketissa.

Talvi ensin.
Valoa, valoa ja vielä kerran valoa! Sitä on pakko saada näihin sysimustiin iltoihin.
Airamin "Tähtitaivas" on yksi lempivalosarjoistani. Joka syksy viritän kyseiset valot reunustamaan
talomme takapihan puoleista silhuettia. Nautin suunnattomasti siitä, kuinka lämpimän tunnelman nuo valot luovat. Eli tänään on siis tiedossa katon reunalla roikkumista.
Ja lisäksi pihalle tarvitaan lyhtyjä, PALJON LYHTYJÄ!
Olen hankinta-alalla työskennellessäni vastannut useamman vuoden sisustustuotteiden hankinnasta
ja näiltä ajoilta mm. lyhdyt ja kynttilät ovat edelleen lähellä sydäntäni.

Seuraavaksi käännetään ajatus kevääseen.
Ulkona odottaa pussillinen hollantilaisia kukkasipuleita.
Ihania, kerrottuja tulppaaneja! Valkoista, roosaa, lilaa. Nämä pitäisi ehtiä vielä kaivamaan kukkapenkkiin, jotta ne kevään tullen pääsevät piristämään takapihaamme.

Kevättä odotellessa.....
 

Mars pihalle!

TIMBER!!!!!

Niille, jotka eivät tiedä, niin englanninkielinen huudahdus "Timber" tarkoittaa suomennettuna, että "Puu kaatuu".

Opintoihin liittyen myös moottorisahan käyttö tulee seuraavien kuukausien varrella tutuksi.
Vaikka näitä taitoja ei vielä olekaan, niin pääsimme eilen mukaan kaatamaan puuta, jota tarvitsemme projektissamme.
Koulu omistaa upean Finnsin kartanomiljöön ja sinnehän meidän Team "Talvipuu" eilen sitten suuntasi rämpimään pitkin pusikoita. Ei aikaakaan, kun sopiva puu oli löytynyt ja sen viimeiset hetket Finnsin maisemissa oli käsillä.




Finnsin keltainen päärakennus




Finnsin punamultarakennuksen kaunis kaari-ikkuna

 

 

Kuten edellä mainitsin, niin moottorisahan käsittelytaitomme on vielä hakusessa. Onneksi saimme saimme värvättyä nuorisopuolen opettajan, Johnnyn, kaatamaan puun meille. Hän sattui  olemaan oman ryhmänsä kanssa Finssissä. Ei muuta kuin koneet käytiin ja puu matalaksi. Olin suunnitellut kuvaavani puun kaadon, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti, että en edes ehtinyt kissaa sanomaan. Kamera jäi takin taskuun ja puu oli maassa. Sain ikuistettua sen vasta kun se oli jo pitkin pituuttaan syksyisessä heinikossa.
Sitten vaan puuta kantamaan pois rinteestä. Nyt oli sellaiset "woman powerit" paikalla, että
hetki vain ja puu oli jo odottamassa kuljetusta koululle.




Puun matka "huurteiseksi Talvipuuksi" on alkanut



PS. Otsikosta Operaatio "Talvipuu" näet, miltä pihlaja näytti tiimin käsittelyn jälkeen ja mistä se löysi uuden kodin. 

Noppa siellä, toinen täällä

Uusi aamu ja edellisen päivän kivityön jäljiltä olo, kuin olisi jyrän alle jäänyt.

Päivä on yhtä harmaa kuin alla oleva kuva.
Toisaalta, kun kauempaa katsoo, niin kuvassa on eri sävyjä, suoria ja pyöreitä muotoja.
Rakastan materiaalien ja muotojen kontrasteja ja kieltämättä näen betonipinnoissakin kauneutta.

 

 

Edellisen päivän jäljiltä on siis henkisesti edelleen lottovoittajafiilis, mutta kroppaa huutaa hoosiannaa. Hyvin sujuneessa kaivoharjoituksessa jäi loppumetrien "hifistelyvaiheessa" sormi kahden kiven väliin ja sitä on jomottanut läpi yön. Pienet kolhut kuuluu asiaan, ei siitä sen enempää.

Lihaksia särkee. Hyvä. Niitä löytyy siis edelleen tästä kropasta. Päivän kun pumppaa itseään lukemattomia kertoja ylös alas, ylös alas, ylös alas, kantaa kiviä edestakaisin, paukuttaa kumivasaraa, konttaa pitkin hiekkatatamia ja hioo kiviä, niin illalla tietää tehneensä ruumiillita työtä.
Olen laskenut sen varaan, että kesään mennessä allit ovat siirtyneet käsivarren sille puolelle, missä hauis kasvaa. Ei myöskään yhtään haittaisi, jos vaakatasossa olevat "vatsalihakset" muokkautuisivat kesään mennessä uusiin uomiin.

Mutta siis montaa tuntia näissä hommissa ei ehdi fiilistellä edellisen päivän onnistumisella. Eilinen oli ja meni. Seuraava tehtävä kolkuttelee jo kulman takana.

Tänään heitetään noppaa. No ei kai nyt sentään...
Ei heitetä, mutta päivä kyllä vietetään noin 10 x 10 cm noppakivien parissa.
Ja tällä kertaa tehtävän muotona on ympyrä, säde 0,6 m.

Ei muuta kun lapio käteen ja pohjaa työstämään...



Pohja on tasattu ja yksi tiimin jäsen piirtää
noppakivillä työstettävän alueen valmiiksi



Noppakivet hiekalla,
kuin sokeripaloja kaakaojauheessa

 

Ope saapuu paikalle mittanauhan kanssa
tarkistamaan työn

 

 

Tie nopan sydämeen

 

Noppamainen kaari

 

Noppakivet poikkeavat huomattavasti tähänastisista kivistä, betonikivistä, joilla olemme harjoitelleet.

Betonikivet ovat saman kokoisia, kun taas Noppakivet ovat toisiinsa verrattuina hieman erikokoisia, graniittia ja niissä on omanlaisia särmiä. Hieman joutuu pyörittelemään ja katsomaan miltä kantilta katsottuna kivelle löytyy parhaimmat "kasvot". Ajan saatossa oppii varmasti myös katsomaan, kuinka lähekkäin kivet on hyvä sijoitella, sillä kivien väliin jäävät saumat elävät, kun niitä loppumetreillä koputellaan niin, että koko pinnasta tulee mahdollisimman tasainen.

 

Ajan patinoimia nopparuutuja
Marketanpuisto