Noppa siellä, toinen täällä

Uusi aamu ja edellisen päivän kivityön jäljiltä olo, kuin olisi jyrän alle jäänyt.

Päivä on yhtä harmaa kuin alla oleva kuva.
Toisaalta, kun kauempaa katsoo, niin kuvassa on eri sävyjä, suoria ja pyöreitä muotoja.
Rakastan materiaalien ja muotojen kontrasteja ja kieltämättä näen betonipinnoissakin kauneutta.

 

 

Edellisen päivän jäljiltä on siis henkisesti edelleen lottovoittajafiilis, mutta kroppaa huutaa hoosiannaa. Hyvin sujuneessa kaivoharjoituksessa jäi loppumetrien "hifistelyvaiheessa" sormi kahden kiven väliin ja sitä on jomottanut läpi yön. Pienet kolhut kuuluu asiaan, ei siitä sen enempää.

Lihaksia särkee. Hyvä. Niitä löytyy siis edelleen tästä kropasta. Päivän kun pumppaa itseään lukemattomia kertoja ylös alas, ylös alas, ylös alas, kantaa kiviä edestakaisin, paukuttaa kumivasaraa, konttaa pitkin hiekkatatamia ja hioo kiviä, niin illalla tietää tehneensä ruumiillita työtä.
Olen laskenut sen varaan, että kesään mennessä allit ovat siirtyneet käsivarren sille puolelle, missä hauis kasvaa. Ei myöskään yhtään haittaisi, jos vaakatasossa olevat "vatsalihakset" muokkautuisivat kesään mennessä uusiin uomiin.

Mutta siis montaa tuntia näissä hommissa ei ehdi fiilistellä edellisen päivän onnistumisella. Eilinen oli ja meni. Seuraava tehtävä kolkuttelee jo kulman takana.

Tänään heitetään noppaa. No ei kai nyt sentään...
Ei heitetä, mutta päivä kyllä vietetään noin 10 x 10 cm noppakivien parissa.
Ja tällä kertaa tehtävän muotona on ympyrä, säde 0,6 m.

Ei muuta kun lapio käteen ja pohjaa työstämään...



Pohja on tasattu ja yksi tiimin jäsen piirtää
noppakivillä työstettävän alueen valmiiksi



Noppakivet hiekalla,
kuin sokeripaloja kaakaojauheessa

 

Ope saapuu paikalle mittanauhan kanssa
tarkistamaan työn

 

 

Tie nopan sydämeen

 

Noppamainen kaari

 

Noppakivet poikkeavat huomattavasti tähänastisista kivistä, betonikivistä, joilla olemme harjoitelleet.

Betonikivet ovat saman kokoisia, kun taas Noppakivet ovat toisiinsa verrattuina hieman erikokoisia, graniittia ja niissä on omanlaisia särmiä. Hieman joutuu pyörittelemään ja katsomaan miltä kantilta katsottuna kivelle löytyy parhaimmat "kasvot". Ajan saatossa oppii varmasti myös katsomaan, kuinka lähekkäin kivet on hyvä sijoitella, sillä kivien väliin jäävät saumat elävät, kun niitä loppumetreillä koputellaan niin, että koko pinnasta tulee mahdollisimman tasainen.

 

Ajan patinoimia nopparuutuja
Marketanpuisto