lauantai 28. marraskuuta 2015

Kukkakaupassa - joulutunnelmaa aistimassa




Tänään, matkalla asiakaskäynnille, oli oivallinen tilaisuus piipahtaa Espoonlahdessa sijaitsevassa Puutarha-Nikkareiden liikkeessä.
Ulkona oli harmaata, tuulista ja jotenkin aika ankea sää.
Kun avasi Puutarha-Nikkareiden ulko-oven, tuntui kuin olisi astunut aivan toiseen maailmaan. Ja siksi sitä kai voi kutsuakin. Värien runsaus oli tervetullutta väriterapiaa harmaaseen lauantai-iltapäivään.

Kupari on sisustamisen puolella ollut jo tovin trendivärinä.
Samaa värimaailmaa löytyy nyt myös kasvipuolella. Mehitähti oli nimittäin saanut kuparisen kimalteen.

Tässä mehitähti yhdistettynä tulilatvaan.



Mikäli pidät punaisesta joulutähdestä, mutta kaipaat hieman erikoisempaa joulukukkaa, niin tässä olisi hyvä vaihtoehto - ryppyversio joulutähdestä. Itse tykästyin tähän. En huomannut kysyä, onko tätä versiota myös valkoisena.



Ja sitten lisää joulutähtiä.

Tässä joulutähdessä on herkät värit.



Tämä oli mielestäni jotenkin soma setti.
Aina yhtä valloittavat orkideat!
Ja ihanat liljat.
 
Krysanteemista on vuosien varrella tullut yksi
mieluisimmista leikkokukistani.

Elegantti jouluruusu.

Jo ulko-ovella Puutarha-Nikkarit toivottavat
asiakkaat tällä tavoin tervetulleiksi.


Jäin miettimään, jälleen kerran, kuinka paljon kasvit ja kukat tuokaan meille väriä, ympäri vuoden.
Maailma olisi aika paljon ankeamman näköinen paikka ilman eläviä kasveja. Eikö?

 
 

3 kommenttia:

  1. Kyllä ovat kauniita asetelmia! Kiitos, kun jaoit ne muidenkin iloksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, jos kuvista on muillekin iloa! Omaa päivääni piristi kummasti kukkakaupassa käynti!

    VastaaPoista