sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Vaihtuvia värimaailmoja

Keltainen. Lämmin.
Turkoosi. Viileä.

Keltainen ei nykyisin ole lempivärejäni, mutta väistämättä joka kevät iskee tarve saada sisustukseen ripaus keltaista.
Pirteä teepurkin pakkaus
Olen pienestä saakka pitänyt kasveista ja sisustamisesta.

Usko tai älä, mutta vanhin viherkasvini on jo yli 30 vuotta! Se on kiinanruusu, joka tekee kirkkaanpunaiset kerrotut kukat. Sain pienen juurrutetun oksan kauan, kauan sitten lapsuudenystäväni äidiltä, joka juuri täytti 80 vuotta! Olen joitakin kertoja miettinyt kukastani luopumista, mutta vielä en ole ollut valmis siihen. Meillä on kuitenkin ollut pitkä yhteinen matka. Siihen on mahtunut paljon ilon hetkiä, mutta myös surullisia ja rankkoja aikoja.
Tänä keväänä vaihdoin kiinanruusulleni mullat, leikkasin sen ja nyt tuo uskollinen ystävä työntää pieniä uusia lehtiä ihmisten ilmoille. Still going strong!


Uskollinen ystävä

Ensimmäiseen omaan huoneeseeni sain itse valita värit. Ette ikinä arvaa mitä värejä sieltä löytyi.
Kyllä, keltaista ja vaaleanvihreää. Toinen seinä oli keltakukkakuvioista tapettia ja vastakkainen seinä
yksivärinen vaaleanvihreä. Ja kaiken kruunasi tummanvihreä kokolattiamatto. Jes, todella rapea yhdistelmä, mutta lapsesta ah, niin ihana!
Sisustusinto näkyi myös siinä, että monesti vuoden aikana huoneeni kalusteet löytyivät illalla eri puolelta huonetta, kuin missä ne aamulla olivat olleet. Pieni sisustaja ja "stailaaja"  oli taas iskenyt! Naapurit varmasti ihmettelivät sitä romuamisen määrää....

Koulun betoni- ja puutöiden ohessa kotona on ollut meneillään tyttären huoneen sisustuksen päivitys.
Pinkki, "pienen neidin" aikakausi on nyt ohi ja pre-teinin maailma alkaa hahmottumaan. Pinkit perhoset saavat nyt lentää tuulien mukana ja tilalle astuu hieman graafisempi linja - valkoista, harmaata, keltaista, turkoosia.
Huoneen päivitys on vielä vaiheessa, mutta pikku hiljaa se alkaa muotoutumaan.

Pikku prinsessan huone


Päiväpeiton kukkakuvioita


Uusi aikakausi astuu kehiin....


Ja tällaista värimaailmaa tilalle
Graafisia linjoja. Nämä kuviolliset tyynyt
ovat tosin yksivärisen seinän yhteydessä,
eli ihan näin rajuja yhdistelmiä ei vaakaraita
tapetin yhteyteen tule.


Myös Ystävänpäiväpuu sai jo keväisemmän värityksen. Puun oksilla nököttää nyt keltaisia lasisia sieniä, valkoiset perhoset palasivat takaisin ja pieni keiju päivystää oksalla piristämässä päivääni.





Pihan talviset koristeet ovat löytäneet tiensä varastoon ja narsissit ovat saapuneet pääsisäänkäyntimme yhteydessä oleviin neliskulmaisiin lyhtyihin. Siellä ne ovat hieman paremmin suojassa, mikäli kylmät yöt vielä saapuvat. Ja tunnetusti kevät ja syksy on meidän perheessä sitä aikaa, kun juoksen illoin aamuin peittelemässä tai purkamassa harsoja, jotka suojaavat kukkia kylmyydeltä.


Ihana perunanarsissin kukka
Pienet lumisateet eivät haittaa. Edesmennyt mummini olisi todennut hymyssä suin keväiseen lumisateeseen, että "uusi lumi on vanhan surma!".

On maaliskuu. Päivät pitenevät. Kevät saapuu.......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti