maanantai 7. heinäkuuta 2014

Poni nimeltään PONI

Kerran heppatyttö, aina heppatyttö.

Tutustuin Sannaan työssäoppimisjaksollani kauppapuutarhalla.
Taimien ruukutushommissa meillä oli aikaa jutella niitä näitä ja kuulin, että Sannalla on sekä hevonen että poni. JES! Siistiä!

No, ei varmasti ole vaikea arvata edellisen perusteella, että olen hevosihmisiä.
Voi niitä lukemattomia tunteja, joita on lapsena tullut jynssättyä naapurin suomenhevosta, Hyrkkiä,
sen ollessa laitumella. Ja niitä onnen päiviä, kun nappulana pääsi pari kertaa ratsastusleirille ja satunnaisille ratsastustunneille Husön kartanoon.

Viime vuosina heppaharrastukset ovat tosin jääneet. Siihen on pääasiassa kaksi syytä.
Ollessani työssä, jossa matkustin paljon, aikataulujen sovittaminen matkojen, kotona olevan pienen lapsen ja toimistolla odottavien töiden kanssa ei oikein mennyt yksiin vakituisen ratsastustunnin kanssa. Olkoonkin, että ratsastustuntini oli lauantaisin, mutta usein messumatkat
tai pidemmät reissut ajoivat tämänkin vakitunnin yli.
Toinen syy miksi heppahommat jäi näin aikuisiällä, johtui siitä, että yksi ratsastuskerta viikossa ei ollut minulle kehittymisen kannalta riittävä. Ja pk-seudulla ratsastusharrastus ei ole halvimmasta päästä. Eikä sitten oikein taloudellisesti pystynyt lisäämään tuntejakaan.

Mutta, nämä edellä mainitut asiat eivät vähennä sitä faktaa, että tulen aina olemaan hevosihminen.
Ratsastamisessa on se hienous, että kun kaksi "tyyppiä", josta toinen puhuu suomea, ruotsia or what ever ja toinen hevosta, löytävät yhteisen kielen, niin näistä kahdesta tyypistä tulee yksi. Hevonen on oiva eläin, sen selässä on turha kelata työasioita tai yhtään mitään muuta, kuin keskittyä hevosella ratsastamiseen. Jos ote herpaantuu, niin hevonen kyllä huomaa, että selässä on vapaamatkustaja.


Poni nimeltään Poni.

Polle nimeltään Onni.


Kävin viime viikolla Sannan luona moikkaamassa ponia, jonka nimi on PONI.
Ja sen kaverina asustelevaa ONNIA. Onni on suokki, siis suomenhevonen.
Onni viihtyi paremmin kameran edessä, Poni sen sijaan nosti kytkintä ja viis veisasi epätoivoisista kuvausyrityksistäni. Sain napattua Ponista yhden kuvan ja se oli sitten siinä. Ota tai jätä, enempään hän ei suostunut.

Sanna asuu maalla, peltojen keskellä, kauniissa talossa.
Keittiön ikkunasta näkee hevoset laitumella, toisesta ikkunasta hevosten (siis Onnin ja Ponin) tallin, ruokailutilan päästä kasvimaan ja uima-altaan. Kasvimaan reunamilla kasvaa vanhoja omenapuita.
Piirräpä tämä ajatus päähäsi. Aika mukava näkymä, eikö?

Tässä tallissa kelpaa asua.


Sanna on miettinyt sitä mahdollisuutta, että heppoja tultaisiin käyttämään työhevosina metsätöissä.
Ilmoittauduin heti asiakkaaksi.

Meillä on mitä luultavammin joko ensi talvena tai viimeistään seuraavana talvena mittava metsänraivaus edessä Villa Matildan maastossa. Mietityttää, millaista jälkeä koneet saavat aikaan. Hevosen kavioista jäisi paljon kauniimmat jäljet....






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti