lauantai 9. toukokuuta 2015

Kokemusta rikkaampana

 
 
Aamulla suuntasimme opiskelukaverini, Katjan, kanssa jatkamaan viime viikolla Marketanpuistossa aloitettua kesäkeittiön viherkaton, ZinCo Green Roofs, rakennusprojektia. Hannosen Jouko oli tilannut kasvit valmiiksi paikalle ja otimme alkuun pienen tuumaustauon, koska suurin osa kasveista ei ollut meille entuudestaan tuttuja ja istutussuunnitelma piti miettiä valmiiksi.

Hetken pohdittuamme päädyimme hieman säteen malliseen istutustyyliin.
Eli keskelle tuli pyöreä maksaruohomatto ja siitä lähti sitten erilaisten perennojen muodostamia säteitä. Jos on mahdollista saada vielä jälkikäteen tilattua, niin ehkä lisäisin pyöreän maksaruoho-osion keskelle jonkin hieman korkeammaksi kasvavan perennan.

Tuulinen aamu oli onneksi aurinkoinen, joten katolla oli ihan mukavaa olla istutushommissa.

Tilanne aamulla klo 10.

Taustalla kasvava rusokirsikka oli täydessä kukinnassa ja auringon paistaessa mehiläiset saapuivat rusokirsikan kukintoihin suurina joukkoina. Kova näytti olevan työtahti niilläkin... Sen verran mitä nyt sivusilmällä ehdin hetken seurata.



Ja  tilanne iltapäivällä...

Kesäkeittiön katolle on tänään, 9.5.2015, istutettu seuraavat monivuotiset perennat:

-ruohosipuli, ALLIUM SCHOENOPRASUM- lila
-ahokissankäpälä, ANTENNARIA DIOICA- valkoinen
-tarhalaukkaneilikka, ARMERIA MARITIMA 'SPLENDENS' -punainen
-kissankello, CAMPANULA ROTUNDIFOLIA - sininen
-pikkukurjenmiekka, IRIS 'NUMMENTUOKSU'- sinilila
-rönsyleimu, PHLOX STOLONIFERA, - roosa
-rönsyleimu, PHLOX STOLONIFERA 'ARIANE'- valkoinen
-kultahanhikki, POTENTILLA AUREA, - keltainen
-pikkunummiajuruoho, THYMUS PRAECOX VAR. 'COCCINEUS' -punainen
-harmaa-ajuruoho, THYMUS PRAECOX VAR. PSEUDOLANUGINOSUS -vaal.violetti
-kangasajuruoho, THYMUS SERPHYLLUM 'ALBA'- valkoinen
-kangasajuruoho, THYMYS SERPHYLLUM 'ELFIN' - lila
-pikkutähkätädyke, VERONICA SPICATA  - sininen

Katja ja hetki jalkojen oikaisua.

Sitten jäädään vain seuraamaan, miten kasvit levittäytyvät vuosien saatossa.

Tätä kirjoittaessani, ja kirjaimellisesti päivän katolla kontattuani ja kaivettuani, voin sanoa olevani niin sanotusti hapoilla. Terveellä tavalla väsynyt ja iloinen, että olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi.



2 kommenttia:

  1. Hieno katto :) Ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Hieno juttu oppia ymmärtämään miten tällainen katto tehdään.

    VastaaPoista