sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Juhlatunnelmissa

Eilen vietimme jokavuotisia juhlia vapaa-ajan viettopaikassamme.
Yleensä juhlan teemana on syntymäpäivät, yhdet häätkin on näihin vuosiin mahtunut, mutta tänä vuonna ajattelin yhdistää syntymäpäiviin myös omat valmistujaiseni.

Pieni pioni kruunaa pöydän.

Ulkoilma helli vieraita lämmöllään, mutta hirsitalo piti pintansa ja pysyi kiitettävän viileänä.
Se oli myös sangen toivottavaa juhlatarjoilun kannalta.



Kesäistä mansikkakakkua ja niin
taivaallista kinuskikakkua.

Parasta näissä jokavuotisissa juhlissa on se, että edes kerran vuodessa kokoonnutaan yhteen. Toki, tätä perinnettä on jatkettu jo yli 10 vuotta, joten ajan saatossa kokoonpano on alkanut hieman muovautumaan uusiin uomiin. Elämä muuttuu, aika kulkee eteenpäin...

Samalle päivälle, illemmalle siis, sattui myös kylällä asuvien ystävien järjestämä naisten ilta. Luomme siis silläkin saralla uusia perinteitä. Mainiota!
Ystävät ovat ehdottomasti elämän suola ja näitä tapaamisia pitää vaalia!

Pinkkiä ja pinkkiä.

Malja kaikille eilisille vieraillemme ja ihanille ystävilleni naisten illan järjestämisestä!

Ja erityiskiitos lapsuudenystävälleni Helylle, joka souti, tai siis lähinnä huopasi, ja heitti minut soutuveneellä kotiin, sille vastarannalle.


Upeaa, eikö?
Harvemmin sitä pääsee illanvietosta paatilla kotiin. Tätä on Suomen kesä parhaimmillaan!

Kotiranta.
Nautitaan kesästä!


PS. Vantaan Asuntomessut lähestyvät.  Alkuviikosta rakennamme suunnittelemani parvekkeet, Seniorin ja Urbaanin, valmiiksi Asuntomessualueen puukerrostaloon. Kohteet löytyvät Dekon numerosta 07/2015 sivulta 123. Tervetuloa tutustumaan!

Deko- asuntomessukohteet ja valmistujaislahjojani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti