Suruprosessia ja pikku naskaleita

Surun ja haasteellisten aikojen keskellä on pakko yrittää kanavoidat ajatukset iloisiin asioihin.
Toki surut on surtava, niitä pullottamalla tilanne ei helpota. Vaikka suren edelleen koiraamme, ja pala nousee kurkkuun päivittäin, niin olen hyväksynyt sen, että elän tämän surun kanssa. Tiedän myös sen, että pienin askelin tilanne helpottaa. Olinhan henkisesti valmistautunut koiran menetykseen jo viime keväästä lähtien, jolloin koirallamme todettiin keuhkofibroosi. Toki, lopullinen päätös koiran lopettamisesta tehtiin todella nopeasti, mutta seison edelleen sen takana, että ratkaisu Casperin kannalta oli oikea. Eläintä ei saa rakastaa niin paljon, tai pelätä omaa surua, että antaa eläimen kärsiä.
Elämä kantaa. Välillä nilkuttaen, välillä kulku polulla on aurinkoisempaa.

Alzheimeriin sairastuneen omaisen asioiden hoito kulkee tässä rinnalla ja senkin kanssa on vain opittava elämään. Yksi päivä voi olla ok, toinen voi olla yhtä syöksylaskua. Ja valitettavasti viime viikot ovat olleet sairauden kanssa aikamoista alaluisua.
En kuitenkaan ole ajatellut jatkaa näiden Alzheimeriin liittyvien asioiden käsittelyä blogissani, sillä tarvitsen irtiottoa kaikista ympärillä tapahtuvista ikävistä asioista. Blogin kirjoittaminen on se hetki minulle, jolloin voin hypähtää ikiomaan kuplaani ja muut haasteet saavat siirtyä hetkeksi takavasemmalle. Omaisen Alzheimer ja sen mukanaan tuomat haasteet on pyrittävät ottamaan vastaan sellaisena kuin ne tulevat - päivä kerrallaan.

Olen niin vannoutunut Westie (Valkoinen länsiylämaanterrieri) ihminen, että en oikein osaa olla kotona, jos jaloissa ei pyöri koiraa. Casperin kanssa eletyt 13 vuotta "koiranelämää" ovat muokanneet arkeen rutiinit, joita ilman on vaikea elää.
Kun perheessä ei yht' äkkiä olekaan enää lemmikkiä, niin tuntuu, kuin koossa olisi vain 75% perheestä. 25% on auttamattomasti kateissa. Toki, korvaamattoman arvokas kokoonpano on myös tuo 75%, tai siis tällä hetkellä kolmikon muodostama 100%.

Olen edelleen sitä mieltä, että edesmennyt koiramme oli äärimmäisen viisas tapaus.
Odotukset ovat todella korkealla, kun miettii uuden koiran hankintaa. Toki, aina on pakko muistaa, että jokainen koira on yksilö, eikä koiria voi koskaan verrata keskenään. Jokainen uusi yksilö on kuitenkin samalla uusi mahdollisuus.

Casperin vielä eläessä, mielessä kävi, että olisiko hänelle pitänyt ottaa kaveri....eli ajatusta oli perheessä pyöritelty jo siinä vaiheessa, kun kaikki näytti vielä suht' hyvältä Casperin suhteen.
No, pakkohan se on myöntää, että pikku karvakavereita on jo käyty katsastamassa ja kyllähän pienet Westie-hauvavauvat ovat suloisia pikku naskaleineen. Voi sitä elämäniloa ja riemun määrää, mikä pennuista lähtee. Elämä edessä ja maailma täynnä outoja asioita. Kaikki uutta ja ihmeellistä!

Jaksaisko vai eikö jaksais?

Vauhtia ja vipinää!

Alustavasti yksi urospentu on meille varattu ja katsotaan nyt sitten millä aikataululla tilanne etenee...
Kasvattaja on joustava asioiden suhteen tietäen tämänhetkisen tilanteemme.
Suru ja toivo kulkevat rinta rinnan....

Harmaan syviä sävyjä ja valonpilkahdus

Tämä kirjoitus kuuluu niihin harmaasävyisiin päiviin, joita viherrakentamisen matkan varrella olen kohdannut. Mikäli kaipaat kepeää luettavaa, niin suosittelen skippaamaan alla olevan tekstin ...

**************************************************

Taaksejäänyt viikko on ollut raskas. Superraskas.
Ehkä yksi elämäni raskaimmista vuodenvaihteista. Edellinen vastaavanlainen osui jouluun 2004, kun mummini menehtyi....
Olemme surreet viikon edesmennyttä koiraamme koko perheen voimin.
Surun kohtaamisessa on kuitenkin ollut se valon pilkahdus, että yhdessä koettu suru on yhdistänyt perhettä ja jaettu suru on myös tavallaan puolittanut surun ja ikävän määrää.

Lohtua tässä tilanteessa tuo se, että tiedämme koirallamme olleen hyvä ja pitkä elämä ja hänen vuokseen tehtiin kaikki mahdollinen. Enempää emme olisi voineet. Hän oli paras kaveri, ihan paras, ja mikään toinen eläin ei koskaan voi korvata häntä eikä viedä niitä ilon muistoja, joita meillä rakkaasta Casperistamme on.

Ja jotta elämä ei olisi turhan helppoa, niin ei nämä surun aiheet / vaikeudet tähän lopu. Olen keväästä saakka taistellut läheisen Alzheimeria sairastavan ihmisen oikeuksien ja avun saamisen puolesta. Omainen, joka tämän on itse kokenut, tietää mikä määrä kädenvääntöä ja puheluita "asioiden eteenpäinvieminen vaatii". Ja jumalattoman tiukkaa asennetta.

Vanheneminen ei ole helppoa. Tuntuu, että ihmisen arvo tässä yhteiskunnassa mitataan vain tuottavuuden perusteella. Kun et enää tuota, olet vain kulurasite yhteiskunnan koneistossa. No, joka tapauksessa, tähän sairauteen liittyviä asioita kumuloitui nyt juuri tämän vuodenvaihteen ympärille oikein suuressa määrin. Joten olen kyllä saanut ihan oman osuuteni vuodenvaihteen ikävistä uutisista ja vastoinkäymisistä. Jatkan kuitenkin taistelua inhimillisen ja arvokkaan vanhenemisen puolesta, johon jokaisella meillä pitäisi olla oikeus.
Meillä kaikille vanheneminen on kuitenkin edessä jossain vaiheessa ja toivon, että jos itse jonain päivänä tarvitsen apua, että joku jaksaisi taistella minun vuokseni.

Tai itse asiassa toivon, että jo lähiaikoina yhteiskunnassa herättäisiin yhä enenevässä määrin lisääntyvien muistisairaiden tarpeisiin ja että avun saaminen ei olisi näin vaikeaa. Ehkä joku päättäjä herää sinä päivänä, kun hänet itse laitetaan kotiin pyörimään yksin vaipoissa, ovelle asennetaan ovivahti ja joku käy kotihoidosta heittämässä "napit naamaan" ja safkat eteen. Viihdytä siinä sitten itseäsi 23 h yksin, kun lukeminen ei enää suju eikä telkkarin katselustakaan tule oikein enää mitään. Ja asuttuaan vuosikymmeniä samassa asunnossa, ihminen ei enää löydä vessaa, eikä tiedä missä keittiö on.

Hei, tämä on todellisuutta tämän päivän Suomessa! Ja uskallan veikata, että olen vain nähnyt murto-osan tästä todellisuudesta.

Olen kuitenkin päättänyt, että vaikka vuodenvaihde on ollut tuskan määrässä mitattuna hirmuinen, niin en jää tähän suruun rypemään. Elämään kuuluu myös nämä suuren surun hetket ja ne on hyväksyttävä ja surutyö on tehtävä. Mutta, elämä on ennen kaikkea tarkoitettu elettäväksi, joten en anna näiden vaikeuksien saada niskalenkkiä minusta.

Yritän muistaa, että elämässä on paljon positiivisia asioita ja niistä saa voimaa, jos vain jaksaa yrittää.

Omalla kohdallani tämä tarkoittaa mm. palaamista monen vuoden jälkeen ratsaille, talviseen luontoon, kera issikan (islanninhevosen).


 



 

Rakkaudesta ja velvollisuudesta

 

Pilvenhattaralle hentoiselle

päädyimme rakkaan koiramme saattamaan.

Vierellä loppuun saakka, seuraten, kuinka lähti hän

tähdeksi taivaankannelle tuikkimaan.

 

 

 

 

Nallepoika, Juustomaisteri, joka rakasti lumileikkejä yhtä paljon kuin aurinkoa.
Aina valmiina uusiin seikkailuihin.
 

 

 

Sydän sirpaleina, kiitollisina kaikista ilon hetkistä, joita Casper

toi elämäämme pitkällä yhteisellä taipaleella.

Kuljet ikuisesti mukana muistoissamme,

mihin ikinä tiemme viekään.

 

Kiitos eläinlääkäriasema ARKKI, Casperin hyvästä hoidosta 13 vuoden aikana.

 

Kiitos myös Espoon eläinlääkäritalolle Casperin viime metrien hoidosta ja

lempeästä avusta väsyneen perheenjäsenemme siirtyessä ajasta ikuisuuteen.

 

 

 

Rakasta nallepoikaa, ystävää, perheenjäsentä ja reissukaveria kaivaten....

 

 

 

 

 

 



Talvipuutarha - iloa aisteille

 

Monesti on käynyt mielessä, että voisi pistäytyä Helsingin Talvipuutarhassa, joka on toiminut jo yli 120 vuotta kaupunkilaisten virkistys-ja kohtauspaikkana. Olen muistaakseni käynyt siellä edellisen kerran lapsena, tai nuorena, jolloin Talvipuutarha oli sonnustautunut pääsiäisasuun. Ja nyt tätä kirjoittaessani voin sanoa käyneeni siellä viimeksi tänään!

Talvipuutarhan lasinen kasvihuone on kolmiosainen. Sieltä löytyy palmuhuone, kaktushuone sekä länsisiipi. Paikkana se on tänä päivänä siinä mielessä "harvinainen", että sisäänpääsy on ilmainen sekä sinne voi ottaa mukaan omat eväät! Eli mikä mainioin kohde pienelle päiväretkelle! Ikkunasta voi ihailla Töölönlahden maisemia ja samalla nauttia tunnelmasta lasikaton alla, eksoottisten kasvien keskellä.

Mikäli joululomasi jatkuu vielä, tai kaipaat muuten vaan tekemistä ja nautit vehreydestä talven keskellä, niin Talvipuutarha on hyvä paikka fiilistelyyn.  Suosittelen!
Paikkahan löytyy osoitteesta: Hammarskjöldintie 1 A, Helsinki.

Alla kuvasatoa Talvipuutarhan tämän päivän visiitiltä.





Henkeäsalpaavan kaunis! Pitsiä ja lasia...



Talvipuutarha talviasussaan. Kesäisin rakennuksen edessä
olevassa puutarhassa kukkivat ruusut..



Olen viime aikoina usein nostanut vanhojen rakennusten kohdalla katseeni
katukäytävästä ylöspäin. Tällaisia kauniita rakennuksia löytyy kyllä,
kunhan kulkee silmät avoinna.
Miksi tällaisia ei rakenneta enää???
Syynä taitaa olla kustannustehokkuus.
 Ei ole enää aikaa rakentaa kauniita yksityiskohtia.



Kaktuksia joka lähtöön....

Tässä kukkii marraskuunkaktus / Brasilia.

Pärekorillinen joulutähtiä. Lovely, isn't it?
Virkistävä pinkki väri perinteisen punaisen
ja valkoisen rinnalle. Istuu minun makuun,
vaikka en oikein joulutähden superystävä
olekaan.



Kamelia eli Camellia japonica / Korea, Japani

Karppien koti....





 



Makustelepa miltä maistuisi pieni eväsretki esim. hyvän ystävän tai
perheen kanssa tällaisessa ympäristössä. Ei huono, vai mitä?

 

 

Kyllä tällaiselle tuolille kelpaa istahtaa!

Lohenpunainen kliivia. Kaunis, hento väri.
Tällaista en ollut aikaisemmin nähnytkään.

 

Cestrum aurantiacum - nuijakukka.
Jahas, tällainen uusi tuttavuus......
 



Näkymää Talvipuutarhan ikkunan läpi kohti Alppilaa/Töölönlahtea...

Ja samansuuntainen näkymä lyhdyn läpi.....

 

 

Kauniita yksityiskohtia.... tahtoo tällaisen kasvihuoneen!









Pois lähtiessäni tein päätöksen, että kevään tai kesän korvilla tulen tänne uudelleen. Onko se pääsiäisenä, toukokuisena päivänä, kun hiirenkorvat puhkeaa puihin vai se hetki, kun ruusut alkaa kukkimaan? Jää nähtäväksi. No, joka tapauksessa, voisin imeä tätä ilmapiiriä itseeni loputtomiin....






Have Yourself A Merry Little Christmas..

Jouluaatto kolkuttelee pian ovella...

Avataan ovi rauhoittumiselle ja yhdessäololle.
Muistetaan nauttia kaikista niistä pienistä asioista, jotka tekevät joulusta joulun.

Toivotan kaikille blogini lukijoille tunnelmallista ja lämminhenkistä joulua!

Se vain kuluu lähtiessä...

ihan hiljaa narahtaa.... a la Jenni Vartiainen / Junat ja naiset....

Tällä kertaa kyse on kuitenkin portin narahtamisesta. Ei ovesta, josta Jenni laulaa.....

Meillä on portin rakennusprojekti menossa Puistosalissa. Se on tarkoitus viedä Finnsin kartanoon valmistuttuaan. Jokainen meistä suunnitteli portin ja niistä valittiin sitten toteutettava versio.

Toisen (suunnittelin siis kaksi versiota) suunnittelemani portin nimi oli "Star Gate". Nimen voi tulkita ihan niin kuin itse haluaa. Se oli portti, jossa oli kaksi tähteä, as simple as that.

Porttia suunnitellessani mielessäni oli vapaa-ajan viettopaikkamme, Villa Matilda, ja leikkimielisesti ajattelin, että meille talo on "kahden tähden huvila". Ja toisaalta portin oli yksinkertaisesti tarkoitus pitää kutsumattomat vieraat ruodussa.... valitettavasti ulkopuolisia häiriköitä on ollut havaittavissa pihapiirissämme viime aikoina. Tosin, veikkaan kyllä, että pelkästä portista ei paljoa apua olisi...

Mutta alla muutama kuva Finnsiin tulevan portin rakennusvaiheista.

Tolpan tilapäinen "antura".

Aidan tolpan suoristus.

Portin rakentamiseen käytettäviä ruuveja.

 

Portin takosaranan (PROF30) kiinnitystä porttiin.



Ja saranan vastakappaleen kiinnitystä tolppaan..

Portti alkaa olla salpaa vaille valmis.
Aurinkokin päätti näyttäytyä, monen päivän piilossaolon jälkeen...

Kuusi....vaan ei joulukuusi

EI!!!! JOKO TAAS!!!??

Vuosi sitten, 13.12., kuusi kaatui Seija-myrskyn seurauksena vapaa-ajan viettopaikkamme huvilan mansardikaton päälle. Tässä rytäkässä yläkerran kaari-ikkunan pelti repesi. En edes uskalla ajatella, millaista tuhoa olisi tullut, mikäli sähkölinja ei olisi ottanut kaatuvaa kuusta vastaan....

Tämän seurauksena teimme päätöksen, että hallinnoimaltamme tilan puolikkaalta kaadetaan etenkin kaikki kuuset, jotka sijaitsevat talomme lähettyvillä. Asiasta oli jo alustavasti sovittu metsurin kanssa, mutta käynnissä oleva tilan halkomisprosessi on valitettavasti hidastanut asioiden etenemistä ja tämäkin harmillinen vahinko ehti tapahtua.

Sain eilen, jälleen 13.12., puhelun, jota en olisi todellakaan toivonut saavani.
Myrsky oli jälleen tehnyt tuhoja talomme nurkilla. ....
Siis LUOJAN KIITOS, meillä on ympärillä avuliaita naapureita, jotka pitävät pihapiiriämme silmällä, silloin kun itse emme ole vapaa-ajan viettopaikassamme. Ja on oikeasti todella ihanaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät ja ovat yhteydessä, silloinkin kun on ikävää kerrottavaa.

Tällä kertaa kuusen latva oli katkennut ja se oli pudonnut talon nurkallamme olevan sähkölinjan päälle sillä seurauksella, että sähköpylväs on nyt poikki...
Sähköyhtiö joutuu käyttämään kaivinkonetta ja ajamaan sillä rinnettä ylös, että saavat sähkötolpan vaihdettua....Tuskin maltan odottaa, millaista jälkeä kaivinkone saa aikaiseksi rinteessä, johon olen istuttanut rhodoja...

Jep, jep.... sanotaanko näin, että olisin voinut kyllä elää ilman tätäkin kokemusta tänä jouluna...



Kuvassa kuusen latva roikkuu sähkölinjan päällä.

Pärnun pauloissa

Puutarha-alan opiskelijaystäväni, jolla on miehensä kanssa asunto aivan Pärnun keskustassa, kutsui minut perheineni viettämään viikko sitten pitkää viikonloppua heidän kanssaan Pärnuun.

Kokemukseni Pärnusta, ennen tätä reissua, oli noin kahden tunnin mittainen.
Olin kerran ollut ostamassa siellä erästä vaatemallistoa, siis käynyt hoitamassa työasiat, ja palannut saman tien takaisin Tallinnaan. Minulle ei päässyt kyllä muodostumaan minkäänlaista käsitystä Pärnusta tuolla pikakeikalla.

Joulukuu, ei aurinkoa mailla eikä halmeilla, eikä myöskään lunta. Eli kaupunki ei millään muotoa ollut parhaimmillaan. Jouluvalot toki loivat tunnelmaa ja toi Pärnun sympaattisen puolen esille. Ja tällä matkalla minusta tuli vannoutunut Pärnu-fani!

Voin vain kuvitella, miltä Pärnu näyttää kesän tullen, kun vanhojen puistojen puut verhoutuvat lehtipeittoon ja istutusalueet kukkaloistoon. En malta odottaa, sillä lähden varmasti tutustumaan kamerani kanssa, miltä Pärnu näyttää kylpiessään auringonpaisteessa ja väriloistossaan.

Kuljin joulukuisessa Pärnussa silmät kahvilautasen kokoisina.
Toinen toistaan hurmaavampia vanhoja rakennuksia ja huviloita.
Viherrakentamisen yksityiskohtia.
Ihania kahviloita.
Taivaallista ja edullista ruokaa.
Ja mahtavaa matkaseuraa.
Perfect!

Tässä kauniita puurakennuksia:

Aika rohkea....



Pikkulinnulla koti soma, ihan ikioma.

Viherrakentajien kädenjälkiä:



Viherkatto kerrostaloalueen keskellä....

 

Modernia arkkitehtuuria ja kivikoreja aitana...

Kuka sanoi, että käytävä autotalliin pitää olla suoraviivainen?

 

 

Muotoon leikatut tuijat tuovat tuulahduksen
keskieurooppalaisesta tyylistä.

Kun matkustaa ihmisten kanssa, jotka tuntevat kaupungin, kuin omat taskunsa, niin toki matkasta sai irti huomattavasti enemmän, kuin jos olisimme perheen kesken lähtenyt haahuilemaan sinne ensi kertaa keskenämme.
Ystävämme näyttivät meille heidän suosikkiravintolat, kahvilat sekä ostospaikat. Näin ollen Pärnussa oleminen oli silkkaa nautintoa.

 

Herkkuja herkkusuille:

Georgen seljankakeitto oli taivaallista.
Hinta 1,80 €.



Ravintola Postipoika ja maukas bliniannos.

Kahvila Piccadilly..

Piccadillyn maukas glögi...

...pari tryffelisuklaapalaa....

... ja tyttären kakkupala.

Puutarhaihmisenä oli toki pakko päästä puutarhakauppaan, kun sellainen sattui kohdalle.
Ihan sama vaikka eletään talviaikaa, matkaani tarttui kanttausrauta! Olin kesän työssäoppimisjakson jälkeen himoinnut omakseni tuota istutusalueiden ja käytävien viimeistelyyn käytettävää työvälinettä ja nyt sain hankittua itselleni sellaisen joululahjaksi. Toiveeni omista joululahjoistani tälle vuodelle oli jotakuinkin siinä.

Kanttausrauta pukin konttiin.

Ja toki, tarttui sieltä mukaan pari alennuksessa olevaa pinkkiä alliumin sipuliakin ja pari pussia kukansiemeniä....
Taidan olla ensi keväänä todella lirissä. Tänä vuonna olen hamstrannut sellaisen määrän kukkien siemeniä, että en oikeasti tiedä missä saan kasvatettua kaikki ne pikku taimet, joista toivon meille iloa ensi kesäksi....No, onhan tässä muutama kuukausi aikaa ratkoa tämä haaste...