torstai 14. elokuuta 2014

LEPAA - kohtauspaikka Hattulassa


 
 
Lepaa on Hattulan kunnassa sijaitseva kylä, jossa toimii
Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun ja puutarhatalouden koulutusohjelmat sekä Hämeen ammatti-instituutin viheralan ja puutarhatuotannon koulutusohjelmat.

Tämän lisäksi Lepaa toimii ammattilaisten ja opiskelijoiden kohtauspaikkana ja tänä vuonna Lepaan näyttely juhlii 50 vuotista taivaltaan.

Pääsin tänään tutustumaan paikkaan tämänhetkisen työssäoppimispaikan ammattilaisten sekä opiskelijoiden mukana. Matka Espoosta Lepaalle kesti n. 1 h 15 min.

Olin ennakkoon tutustunut hiemaan Puutarha ja Kauppa -lehden mukana tulleeseen näytteilleasettajien listaan. Tavoitteena oli käydä tutustumassa erinäisiin yrityksiin, käydä tapaamassa ennestään tuttuja alan toimijoita sekä ennen kaikkea verkostoitua myös uusien kanssa.

Lepaan 50 v. näyttelyyn osallistuu tänä vuonna ennätyksellinen määrä näytteilleasettajia.
Tuotteita löytyy kasveista puutarhanhoitoon sekä teknisiin laitteisiin ja raskaampiin koneisiin.

Lisäksi näyttelyn yhteydessä on myynnissä myös taimia, joten taimipuolen antiin tutustuminen oli myös omalla agendallani.

Näyttely avautui tänään ja on auki 16.8. saakka.



Alla päivän kuva-antia.
Päheät kottikärryt, 110 l.
Hinta 115 EUR, alv 0.


Husqvarnan koneita moneen lähtöön.
Etualalla olevat raivaussahat hinnaltaan
hieman alle tonnin luokkaa.
 

Neko pyörähara. Tämä on aivan mahtava laite.
Terä leikkaa rikkaruohon 5 cm syvyydeltä.
Voin suositella! Tällä laitteella rikkaruohojen
poistaminen on hauskaa hommaa.



Juu-u. Voisin huolia tällaisen megatornin
omallekin pihalle.


Heinät tuntuvat nostavan suosiotaan istutusasetelmien yhteydessä...


Hämeenlinnalaisen Kaisan Kukan Ladyt täydessä
vauhdissa.




Lepaan alueen rakennuksia....

Ruukkuistutuksia....



Portti pienelle hautausmaalle sekä siellä sijaitsevalle
kappelille.
Ja sitten päästiin tekemään taimihankintoja.

Alueella kävi kova kuhina.

Ja vapaa-ajan viettopaikkamme, Villa Matilda, saa lähiaikoina pihapiiriinsä nämä kasvit.
10 kpl x 3 EUR perennaa oli tarjouksessa 25 Eur.

Ostokseni oli:

3 kpl tarhapäivänliljaa "Pink Charme". Näitä kävin etsimässä Tallinnasta kolmisen viikkoa sitten, mutta silloin ei onnistanut. Kukan sisäosa on kellertävä ja terälehdet tummahkon vaalean punaiset.

Pink Charme, joka tosin ei
enää kuki.

3 kpl nepalinhanhikkia, kasvaa mätäsmäisesti, korkeus n. 30-50 cm. Viihtyy aurinkoisella tai lievästi varjoisalla paikalla.


nepalinhanhikki.


2 kpl amerikankeijunkukkaa, korkeus 20-40 cm. Viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa.

amerikankeijunkukka.
2 kpl tarhakylmänkukkaa. Kukkii aikaisin keväällä. Korkeus n. 30 cm.

tarhakylmänkukka. Tähän tulee pehmeän
valkoisen/haalean lilat kukat.
Ja sitten ensi kevättä varten odottaa vino pino kukkien siemeniä...
Arvaat varmasti, että ensi keväänä puuhastelen näiden kukkien parissa.

Kyllä kukat ovat vain niin kauniita.


Käynti Lepaalla oli erittäin mukava kokemus. Aikaa oli ensikertalaiselle ehkä hieman liian vähän, mutta oli hyvä päästä tutustumaan paikkaan. Ensi vuonna tietää hieman mitä odottaa, ja voi sitten varata käyntiin kokonaisen päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti