perjantai 1. elokuuta 2014

Viherloistoa ja silmäniloa Tallinnassa


Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa....

Tämän viikon päivän laivamatka suuntautui Tallinnaan.
Olen edellisen sekä nykyisen työnantajani leivissä päässyt viettämään suhteellisen paljon aikaa Tallinnassa. Mutta kun on työmatkalla, niin harvoin sitä on aikaa tai jaksamista mihinkään ylimääräiseen "nähtävyyksien katsomiseen". Tästä syystä mm. Kadriorgin barokkilinnan puutarha on aina jäänyt väliin. Mutta nyt tilanteeseen oli tehtävä korjaus.




Päivän agendalla oli: Tallinnassa asuvan ystävän tapaaminen, Kadriorgin puutarha, taimimyymälässä käynti sekä shoppailu. Ja juuri tässä järjestyksessä.

Tässä kuvakooste matkasta:

Ledend of the Seas peruutteli juuri satamaan Helsingissä meidän
lähtiessä. Kyseisestä laivasta oli juttua 30.7. Hesarissa.
Silja Europa puolestaan tuprutteli Tallinnan
satamassa ja jatkoi siitä matkaansa...


Kardiorgin mustien joutsenten lampi
Istutusalueen kukkaloistoa.
Kauniisti yhteen sointuvia värejä..
 
 Näin pitkälle pääsimme ja sitten taivas repesi.....


Ehdimme onneksi suojaan lasten leikkialueen lähellä
 olevan rakennuksen terassille.
Vettä nimittäin tuli...

 
...kuin saavista olisi kaatanut.

Piha lainehti....ei mitään asiaa tennareilla tälle pihalle...


Puolen tunnin odottelun jälkeen ukkoskuuro helpotti
ja pääsimme jatkamaan matkaa...



Käytävät tosin lainehtivat ja kyllähän ne tennarit
 sitten lopulta kastuivat...
 onneksi kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.

Noppakivistä ja hiekasta tehdyt loivat rappuset sekä
vieressä kulkeva vesikouru.

 

Sadekuuro oli hakannut ruusuistutukset..

Tässä kuitenkin alueen ruusujen istutuskartta.



Voi tätä loistoa. Olisin voinut istua tässä taidemuseon pihapiirissä koko
päivän ja ihailla näitä muotopuutarhan istutuksia sekä rakennuksia.






 
 

Museorakennuksen toiselta puolelta löytyi...
kahvila! Yes, sinne kipin kapin =)
 
 
 

Ihana kahvihetki, latte ja tuoretta pullaa...
 

Kahvihetken jälkeen jatkoimme vielä
hieman kävelyä ja löysimme
mustat joutsenet somasta talostaan.


 

Valitettavasti käynti Kadriorgissa jäi hieman vajaaksi sadekuuron vuoksi.
Täytyy palata sinne uudemman kerran paremmalla ajalla.
 
Matka jatkui sitten Tallinnan ulkopuolelle, n. 10 km päähän keskustasta, sijaitsevaan taimimyymälään, jonka nimi on Hortes. Hyvin paljon saman tyyppinen kuin esim. Plantagen, mutta ehkä vielä hieman astetta pidemmälle viety. Sisältä löytyi runsaasti mm. piensisustustavaraa, puutarhavaatteita (Garden Girl) jne....  
 
 
 
Pihalla oli vielä runsaasti myytävää.... Itse lähdin etsimään joko valkoista tai vaaleanpunaista päivänliljaa, tai paevaliilia, kuten se viron kielellä kuuluu. Mutta, ei valitettavasti löytynyt tällä kertaa.


 
Ostoskoriin päätyi kyllä muutama pussi siemeniä....krassia, harjaneilikkaa jne.. Kevyttä ja helppoa kannettavaa.
 
 

 
Tämän jälkeen suuntasimmekin sitten kohti Virukeskusta ja siellä suoritettujen shoppailujen jälkeen laivalle ja kohti Helsinkiä.
 
Voin lämpimästi suositella Kadriorgia. Siellä olisi ollut paljon katsottavaa ja siihen olisi voinut varata kokonaisen päivän.
Kadriorgiin pääsee kätevästi satamasta kävelemälläkin. Matkaa on D-terminaalista vain noin 1-1,5 km Piritan suuntaan.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti