lauantai 30. elokuuta 2014

Marketanpuisto, sadonkorjuun aika


Työssäoppimisjaksoni Marketanpuistossa on päättynyt.
Maanantaina opinnot jatkuvat ja pääsemme opiskelukavereiden kanssa kertomaan, missä kukin on ollut, mitä on kesän aikana oppinut jne.

Eli tässä kohtaa voi kai todeta, että on omien, henkilökohtaisten työssäoppimisjaksojen sadonkorjuun aika. Aivan kuten tänään vietettiin sadonkorjuumarkkinoita Marketanpuistossakin.


Marketanpuiston puutarhamyymälän sadonkojuun
antia.

Marketanpuiston työssäoppimisjaksosta, niin lyhyt ja nopea kuin neljä viikkoa olikin, jäi käteen paljon. Ehkä päällimmäisenä voin sanoa saaneeni hyvää, elämänmittaista laiteoppia. En ollut ennen elokuun alkua koskaan ajanut sähkökäyttöistä autoa, en käyttänyt Shibauraa (päältä ajettavaa nurmenleikkuria) tai raivaussahaa. Avantista oli ihan pikkuruinen kokemus. Nyt voin jo sanoa pystyväni työskentelemään sen kanssa jokin verran.

Tämän lisäksi opin käsitteen "kissaa suuremmat" (tehokasta kitkemistä).

Sain olla aivan mahtavassa ruotsinkielen kielikylvyssä, samoin vironkielen.
And last but not the least, sain työskennellä puutarha-alan ammattilaisten sekä eri koulujen opiskelijoiden kanssa. Eikä yhtään pöllömpää ollut sekään, että matkan varrella tuli ehkä hieman verkostoiduttua myös liike-elämän suuntaan.

Tänään herätys oli klo 5.45. Klo 6.05 olin auton ratissa matkalla Marketanpuistoon.
Syy oli yksikertaisesti se, että olin menossa stailaamaan  Trendition-yrityksen (www.trendition.fi) kolmea kasvihuonetta.
Markkinat alkoivat klo 10, joten minulla oli kolme tuntia aikaa saada tavarat paikoilleen sekä tänä aikana käydä noutamassa kaikki tarvittavat stailaustavarat.
Perjantaina kävin hakemassa Kivikoplalta hieman kiviä ja koristehiekkaa löytyi onneksi omasta takaa. Trenditionin miehet olivat suunnitelleet alustaksi puukäytävän ja katekangasta. Loput oli sitten minun vastuulla.

Alla kolme tilaa, ja siis olin asettanut itselleni tavoitteen, että paketin piti olla klo 9 valmis (ja se myös piti), jotta ehdin vielä kotiin siistiytymään. Klo 10, jolloin markkinat aukenivat, minun piti olla Marketanpuiston puutarhamyymälässä, sillä tarvitsin eräälle pihasuunnittelu asiakkaalle riippajalavan. Ja halusin tietysti sen kaikkein kauneimman myynnissä olevan.


Ensimmäinen, harjakattoinen versio.
Tähän tulisi romanttinen sisustus.

Kaareva kasvihuone, tähän tulisi hyvin pelkistetty stailaus,
pääasiassa yrttejä ja salaattia.

Ja tähän tulisi muutama puulaatikko,
jossa salaattia ja yrttejä.

Ja tässä tilanne klo 9.


Harjakattoisen kasvihuoneen värimaailma.


 
 

Kaarevan huoneen lähikuvassa: talvikynteli, kuvernöörinkukka,
salvia. Taaempana kiinalainen ruohosipuli, curry-yrtti ja pikkulehtinen
basilika.
 
 



Ja pienen kasvihuoneen stailaus. Laatikot olivat lainassa Marketanpuiston
yhteydessä toimivalta puutarhakoululta.
Pienessä laatikossa olevat yrtit: takana rosmariini, edessä laventeli ja välissä
pieni kuvernöörinkukka, ilman kukintoa.
Näin. Tällainen päivitys tällä erää.

Vihermatkani jatkuu mieli kiitollisena kaikista niistä opeista, joita olen kesän aikana saanut, sekä niistä ihanista ihmisistä, joita harjoittelujaksot ovat kohdalleni tuoneet.

Piha ja puistotien nettisivut ovat niin viittä vaille valmiit, että JOSKOHAN ne jo vihdoin ja viimein olisivat ensi viikon jälkeen toiminnassa...Oma henkinen deadline niille oli tämä viikko, mutta matkaan tuli (Murphyn lakihan se sieltä iski) muutamia koodaukseen liittyviä juttuja, joihin tarvitsen ulkopuolisia apuja....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti