Kel korkkarit on....

Pikku hiljaa alkaa olla se hetki käsillä, jolloin

yksi vuosi elämästäni ja monta, monta tuhatta kilometriä on taas takana

- niin maalla, merellä kuin ilmassakin.

 

Minulle vuosi 2013 on henkilökohtaisella tasolla edustanut suurten muutosten vuotta. Elämännälkäisenä jään odottamaan, mitä vuosi 2014 tuo tullessaan, sillä vihermatkalaukussani on vielä runsaasti tilaa kaikille niille tarinoille, joita karttaani on toivon mukaan kirjoitettu.

 

Mutta ennen kuin vuosi vaihtuu, niin eletään vielä hetki tätä vuotta.

 

Uuden vuoden aattona jätetään ah, edelleen niin ihanat, pinkit kumpparit kaappiin, vedetään korkkarit jalkaan ja pistetään bileet pystyyn!

 

 

  PARTY TIME, MY FRIEND!!!!! 

 Toivotan erinomaisen hohdokasta

sekä ennen kaikkea ilontäyteistä UUTTA VUOTTA 2014!

Legendaarisen ulkomaankirjeenvaihtajan, Aarne Tannisen, sanoja lainatakseni, päätän
tämän vuoden raportointini sanoihin:
"TÄÄLLÄ PI HALLA, ESPOO".

************

Linjoilla jälleen pikimmiten vuoden vaihtumisen jälkeen,
STAY TUNED ; )



 

  

 

Helmiä meren äärellä

Mitä Sinulle tulee mieleen sanasta Kotka?

-yläilmojen valtias?
-Kotkan kaupunki?
-Meripäivät?
-upeat Kotkan kaupungin lukuisat puutarhat?
-ympäröivät saaret?
-Merikeskus Vellamo?
-Maretarium?
-rahtisatamat?
-metsäteollisuus?

Useimmat ihmiset varmasti tuntevat Kotkan, tuon merellisen kaupungin, jokakesäisistä Meripäivistään. Mutta Kotka on kyllä niin paljon muutakin.

Olen itse syntyjäni helsinkiläinen, mutta sukuni juuret ovat Kymenlaaksossa. Tämän vuoksi myös nämä itäiset merikaupungit, Kotka ja Hamina, ovat minulle tuttuja lapsuudesta saakka.

Monesti ei tule huomanneeksi asioiden todellista kauneutta, ennen kuin asioihin ottaa hieman etäisyyttä. Tai vasta, kun niitä alkaa todella tutkimaan tarkemmin.

Sympaattinen pikku puoti Kotkan keskustassa

Silloin vähän villimpinä vuosina Kotka edusti minullekin näitä rai, rai, raikkaita ja railakkaita Meripäiviä.
Ajan saatossa, kun oma menonikin on tasaantunut, olen alkanut nähdä Kotkan aivan eri perspektiivistä. On pakko todeta, että tähän liittyy kaksi suhteellisen samaan ajankohtaan osuvaa asiaa - viherrakentamisen opinnot sekä perheessämme alkanut veneilyharrastus.

Olen toki ollut innokas puutarhaihminen jo ennen nykyisiä opintojanikin, mutta niiden myötä viirullaan olevat silmäni ovat rävähtäneet sepposen selälleen. Olen kyllä ollut tietoinen Kotkan kaupunginpuutarhurin, puutarhaneuvoksen Heikki Laaksosen, aikaansaannoksista jo ennen opintojani. Mutta vasta nyt kuluneen kesän sekä syksyn aikana olen oppinut ymmärtämään, kuinka paljon hän on oikeasti saanut aikaan. Toinen toistaan upeampia puistoja, joista jokainen meistä, niin halutessaan, voi nauttia.
En tunne Heikki Laaksosta henkilökohtaisesti, mutta ei tämä maineikas puutarhaneuvos voi ihan huumorintajutonkaan olla. Mistä ihmeestä ihminen keksii jatkojalostaa maisemaa hallitsevia purukasoja ja luoda Kotkaan oman Saharan kameleineen ja palmupuineen? Tai Haikaranpesiä Sapokan Vesipuistoon? Taitoa, näkemystä eikä ideoita tältä mieheltä ainakaan puutu!

Kotkamills Oy:n oma Sahara
by Heikki Laaksonen

Näistä Laaksosen luomista puistoista varmasti tunnetuin ja palkituin on Sapokan Vesipuisto. Sen tärkeimmät elementit ovat vesi, läpi kasvukauden kestävä kukkaloisto, valaistus sekä kivirakentaminen. Puisto on kertakaikkisen silmiä hivelevä.



Sapokan haikaranpesä.

Sapokan venelaituri.

 

Sapokan vesiputous.

 

Sibeliuksenpuisto puolestaan sijaitsee aivan keskustassa. Se edustaa tyyliltään muotopuutarhaa ja perustuu 1930-luvulla maineikkaan puutarha-arkkitehti, Paul Olssonin, laatimiin suunnitelmiin.
Puisto kunnostettiin 1990-luvulla alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Sibeliuksenpuisto

Katariinan Meripuisto sijaitsee Kotkansaarella, Katariinanniemessä. Se rakennettiin vanhan öljysataman paikalle ja on mittavien maanparannustöiden myötä avattu yleisölle vuonna 2006. Katariinan Meripuisto tarjoaa mahdollisuuden luonnon tarkkailuun, mutta myös aktiiviseen toimintaan.
Puisto on myös Vuoden 2012 Ympäristörakenne -kilpailun voittaja.

Isopuisto on puolestaan Kotkan keskustan vanhin ja suurin puisto, jonka keskellä sijaitsee Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen kirkko. Puisto koostuu laajoista nurmialueista, joille väriläikkänä toimii puiston länsireunan suuri perennapenkki.

Kotka Redutti Yrttipuutarha, on sijoitettu 1700-luvun lopun linnoitusrakennukseen, joka on peruskunnostettu ja siellä kasvaa yrtti- sekä rohdoskasveja. Kasvit ovat varustettu nimikyltein ja suunnittelussa on huomioitu myös näkövammaiset.

Ja kyllä näitä puistoja löytyy Kotkasta vielä lisääkin!

Yksi uusimmista Heikki Laaksosen luomuksista kivenheiton päässä Kotkasta, Karhulassa, on Jokipuisto (ent. Ystävyyden puisto) joka on sijoitettu aivan joen varteen. Tämä puisto on myös tutustumisen arvoinen paikka. Suosittelen lämpimästi, kävin itse napsimassa muutaman kuvan puistossa viime syksynä.

Toivon, että opintojeni aikana ehdin ja pääsen tutustumaan Kotkan puistoihin sekä Heikki Laaksosen luomiin aikaansaannoksiin vielä tarkemmin.




Ystävyydenpuiston vesielementti

 

 

Ystävyydenpuiston kaarisilta

Näiden Kotkan puistojen ihailu ei ajoitu vain kesäaikaan, vaan talvellakin ne tarjoavat silmäniloa.
Viime viikonloppuna ihailin valaistujen himmeleiden valomerta Sibeliuksenpuiston luona.
Valoteoksia näytti olevan myös Ystävyydenpuistossa sekä Sapokassa.

Kotkan keskustan himmelivalomeri

Ja sitten puutarhoista Kotkan ympäristöön, merelle.

Olen maakrapu. Tai olin. Suuret laivat ovat olleet ihan jees, mutta pikku purkit no, no!
Olen viettänyt lapsuuteni kesät pääasiassa joen rannalla ja meri edusti minulle pitkään suurta tuntematonta ja äkkiarvaamatonta elementtiä. Mutta kiitos veneilystä innostuneen perheemme "kapteenin", Kotkan rannikon sekä saarten, olen jo paremmin sinut meren kanssa. Tuulisella säällä en edelleenkään tunne oloani täysin kotoisaksi, tosin emme me juuri veneilekään kovassa aallokossa. Mutta tyynellä ja aurinkoisella säällä hetkittäin jopa nautin merellä olosta. Ja niistä ihanista rantamaisemista, joissa silmä lepää. Sekä saarista, vain pienen hetken päässä Kotkan keskustasta ja Sapokasta.



Ihana päivä merellä ja saaressa

Ja oikeasti, Turvalan alueen jokisuisto (Jumalniemen lähellä) on henkeä salpaavan kaunis. Yksi ikimuistoisimmista tapahtumista oli viime kesänä, kun veneemme lipui hiljaa pitkin joen vartta ja äkkiä rannassa näkyi jotain uskomattoman kaunista - pieni metsäkauris oli tullut juomaan joen rantaan. Se joi hetken ja jatkoi sitten matkaansa. Kunpa tämän ohikiitävän hetken olisi saanut ikuistettua!

Suomessa on varmasti paljon kauniita paikkoja,
 siitä ei ole epäilystäkään.

Mutta, sanon kuitenkin, että Kotkan puistot ovat äärimmäisen kauniita helmiä meren äärellä.

Ja nämä helmet sekä merelliset maisemat ovat niitä asioita,
joista toivoisin jokaisen kotkalaisen olevan ylpeä!

Mikäli Sinulta, blogini lukija, on Kotka jäänyt lomamatkoillasi väliin, niin pakkaapa viimeistään kesällä itsesi, perheesi, kaverisi, sukulaisesi, mummot ja vaarit autoon ja kurvaa kohti Kotkaa.
Saat hyvän läpileikkauksen, todella lyhyessä ajassa, erityylisiin puistoihin.

Ja jos mielesi halajaa pienelle merimatkalle, niin Sapokasta pääsee lautalla eli Tuurimoottorilla
 esim. Vaakkuun (Varissaareen), joka on yksi Kotkan edustan vanhoista linnoitussaarista.



 

Vain valkeata joulua?

Muistan lapsuuteni jouluaatot mummolassa.

Silloin jouluna maa oli AINA valkoinen ja taivaalta leijaili SUURIA, SUURIA lumihiutaleita.

Olikohan asia oikeasti näin vai onko aika vain kullannut muistot?

 

No, oli miten oli, tänä vuonna taitaa olla turha odottaa valkoista joulua ikkunan ulkopuolelle. Ainakaan tänne pääkaupunkiseudulle.

Laulussa sanotaan "näin sydämeeni joulun teen".... Juu, teen minä sen sinnekin, mutta valkoisen joulun ajattelin kuitenkin tehdä meille tänne sisälle. Kun tuo ilmojen herra ei tykitä meille lunta, ei sitten niin millään, niin meidän perheessä valkoinen joulu tehdään vaikka keinotekoisesti. Olohuoneessamme nököttää valkoinen joulukuusi ja varmuuden vuoksi alla vielä valkoinen kuusen matto.. Ja löytyypä  kuusen alta  satunnaisesti myös meidän valkoinen länsiylämaanterrierikin.....

Itse asiassa, koirapapparainen näyttää päivystävän siellä tälläkin hetkellä.



Unelias Juustomaisteri

 Eli tällaisella valkoisella setillä meidän perheessä mennään tänä jouluna. Ja ennen kaikkea sydän täynnä joulun odotusta!

 

Olkoon tämän vuoden joulusi valkoinen, vihreä tai minkä värinen tahansa, niin haluan toivottaa jokaiselle blogini lukijalle

  

IHANAA sekä TUNNELMALLISTA joulua!

 

 Erityiset jouluterveiset menevät

serkulleni,Veeralle, perheineen Pennsylvaniaan,
kummipojalleni Tonylle, Australian lämpöön,
suhteellisen tuoreelle äidille, ystävälleni Janikalle, perheineen Tallinnaan
 sekä ystävälleni Annalle, joka muutti pari kuukautta sitten perheen kera Californiaan.

Merry, Merry Christmas to all of you!!!! 

Onks näyttöä?

Tänään voi jo sanoa että näyttöä TODELLAKIN ON!

Linjan tässä päässä istuu yksi erittäin iloinen opiskelija, joka kirjoittaa tätä juttua suu messingillä.

Opintojen syyslukukausi on nyt pulkassa ja lukukauden viimeinen rasti oli eilen suoritettu opintojen ENSIMMÄINEN NÄYTTÖTUTKINTO!
Kurkkasin tässä muutama tunti sitten omaan sähköiseen arvosanakansiooni, johon opettaja merkitsee
suoritettujen näyttötutkintojen ja kurssien pisteet. Ja siellä se oli, ihana joululahja, kokonaisen kolmen pisteen kera! Eli maksimipisteet suoritetusta näyttötutkinnosta, kun ne arvostellaan asteikolla 1-3.

Tämä kyseinen näyttötutkinto liittyi operaatio "Talvipuuhun" ja se arvosteltiin ryhmätyönä, mutta
myös jokaisen tähän projektiin osallistuneen tekemistä arvioitiin yksilösuorituksena laadittujen
prosessikuvausten perusteella.

Näihin näyttötutkintoihin on syytä tottua, sillä niitä tulee vielä useita vastaan matkan varrella. Näyttötutkintojen arvioinnit toteutetaan kolmikantaperiaatteella, eli omaa osaamistaan arvioi opiskelija itse, NTM eli näyttötutkintomestari sekä tässä tapauksessa tilaaja, eli henkilö, jolta toimeksianto saatiin. Ja on siinä opettajallakin käsittääkseni jokin sana sanottavana....

Tekemistämme tarkasteltiin mm. seuraavien asioiden kautta:
-työmenetelmien, välineiden ja materiaalien hallinta ja menekin laskenta
-työturvallisuus, yhteistyö, vuorovaikutus
-prosessikuvaus (dokumentointi)

Jokainen meistä tulee opintojen aikana toimimaan projektipäällikön tehtävissä ja ollessani "Talvipuu" idean "äiti", vetovastuu tästä projektista jotenkin automaattisesti lankesi minulle.
Niin kuin yleensä projekteissa tulee jonkinlaisia haasteita vastaan, niin myös tässäkin. Mutta, ei mitään niin suurta, etteikö niistä olisi selvitty.

 

Talvipuun ideana oli tuoda valoa & iloa ihmisille ja nämä tavoitteet toteutui.

 

 

Kun teoksen tilaaja on tyytyväinen lopputulokseen ja NTM kommentoi että "työstä näkee, että sitä on tehty ilolla", niin silloin projektin vetäjän näkökulmasta ollaan jo selvillä vesillä.
Tämän lisäksi, kun "Talvipuu" projektin parissa työskennelleet ihmiset vielä kertovat, että heillä oli hauskaa tämän projektin aikana, niin voiko enempää pyytää?

Kiitos team "Talvipuu", me teimme sen!!!



o + m= g design

No niin, koulun omistaman kartanon, Finnsin, joulumyyjäiskeikka on heitetty ja arvatenkin myyjäisistä tuli hankittua jotain pientä ja kivaa.

Löysin sieltä ihanan uuden tuttavuuden: o + m= g design -merkin. Heillä oli mielestäni valloittavia tuotteita! Kotiin tarttui joulumyyjäishintaan 4 hauskaa lasinalustaa. Nämä tuotteet olivat juuri opiskelijan kukkarolle sopivia ja meidän kodin henkeen istuvia.

Jos kiinnostuit merkistä, niin kurkkaapa www.omgdesign.fi
Sieltä löytyy tarkempaa tietoa tuotteista ja valikoimista.

o + m = g design valmistaa kekseliäitä designtuotteita kestävän kehityksen arvoilla.

Joulua kohden

Finnsin symppis Mansardikattoinen talo

 

Alla oleva kirjoitus on vuodelta 2013.

Vuonna 2014 näitä vastaavia joulumyyjäisiä vietetään lauantaina 13.12. klo 10-14, eli kellonaika ja paikka sama, kuten edellisvuonnakin.

TERVETULOA!!!!

 

Tämä tieto päivitetty blogiin 2.12.2014

 

 

 

Olet ehkä jo lukenut blogissani olevat kirjoitukset "Timber!!!" ja Operaatio "Talvipuu".
Mikäli kartanomiljööt kiehtovat, niin lauantaina (14.12.2013) on sangen mainio mahdollisuus käydä kurkkaamassa niitä maisemia, josta "Talvipuu" on kotoisin. Eli tervetuloa Finnsin kartanolle, Espooseen!

Joulumyyjäiset eivät suoranaisesti liity meidän viherartesaanien opintoihin, mutta ajattelin nyt kuitenkin mainita, että koulumme on aika aktiivinen kaikenlaisten tapahtumien suhteen. Pyrin itse aina mahdollisuuksien mukaan pyörähtämään joulun alla joillain joulumarkkinoilla. Joskus Porvoon suunnalla, välillä Tallinnassa. Minulle markkinoiden tärkein anti on käydä etsimässä joulufiilistä pian nurkan takana kolkuttelevaan jouluun. Mutta on sieltä yleensä jotain pientä tarttunut matkaankin, joko itselle tai pukin konttiin.

Jos lauantaina 14.12. on tekemisen puutetta, asut kohtalaisen tai pidemmän matkan päässä Espoosta, satut muuten vaan lukemaan kirjoitukseni ja olet Espoon nurkilla, niin piipahda ihmeessä Finnsissä, tarkempi osoite on Finnsinmäki 6.

Myönnän olevani jouluihminen. Mitä suuremmassa määrin. Tosin pidän kyllä kaikista vuodenajoista. Minusta on ihanaa koristella kuusi kauniiksi, polttaa kynttilöitä, lyhtyjä, nauttia glögiä ja paketoida lahjoja.
Tunnustan myös olevani varsinainen herkkusuu. Pidän leivonnaisista ja rakastan hyvää ruokaa. Onneksi meidän perheessä isäntä osaa tehdä erinomaista ruokaa, niin halutessaan, ja tytär on pikku hiljaa innostunut leipomaan. Sopii minulle erinomaisesti!

Koska "Talvipuun" hakukeikalla oma tutustuminen Finnsin rakennuksiin jäi sangen hataraksi (katselin niitä itsekin vain ulkopuolelta), niin ajattelinpa minäkin lauantaina suunnata autoni nokan Kauklahden suuntaan. Ihan vinkkinä vaan, että Lumenen tehtaanmyymälä muuten sijaitsee reippaan kivenheiton päässä Finnsistä. Hyvä mahdollisuus napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pysähdytään hetkeksi ja nautitaan kupillinen höyryävää glögiä......

Syksyisiä kuvakulmia

Olen ollut jo muutaman vuoden ajan innokas valokuvaaja, vaikka ei sitä kyllä kuvien tasosta ihan äkkiä uskoisi....

Työni puolesta matkustaessani, puolentoista viikon reissun saldona on saattanut olla 600-900 kuvaa.
Ne eivät siis ole olleet mitään taidepläjäyksiä, vaan ihan kiireessä ja vauhdissa napsittuja työhön ja maisemiin liittyviä kuvia. Harrastan ajanvietteenä ulkomaan automatkoilla kuvien ottamista liikkuvan auton kyydistä. Siis istuessani auton kyydissä, en ratissa.... Joskus, harvoin, kuvat onnistuu ja enimmäkseen niistä ei ota Erkkikään selvää.



Hong Kongin sumuisen päivän silhuetti,
matkalla tapaamisesta toiseen...



Hollannissa.....matkan varrella
 

Ihmettelet varmaan, että miten tämä valokuvaus liittyy näihin viherrakentamisen opintoihin.
Liittyy kyllä.
Kuvaamme tekemiämme projekteja ja koostamme niistä raportteja sekä opettajalle että omaan portfolioomme. Tämän lisäksi kasviopintoihin kuuluu sähköisen kasvion tekeminen. Eli jokainen kuvaa pitkän listan kasveja itse, merkkaa niiden suomenkieliset nimet, latinankieliset nimet ja opettelee nämä kasvit ulkoa. Myös latinaksi, sillä ammattilaiset keskustelevat kasveista latinankielisillä nimillä.

Näiden edellä mainittujen asioiden tekemistä edesauttaa huomattavasti se, jos viihtyy kameran kanssa.

En ollut aikaisemmin osallistunut yhdellekään valokuvauskurssille ja kun syksyllä koulussamme alkoi sellainen, olin tikkana paikalla. Kurssi on vieläkin meneillään, mutta täytyy sanoa, että valitettavasti tästä kurssista ei ole ihan hirveästi tarttunut takkiin. Jotain pientä kyllä, ja sekin on toki kaikki kotiin päin!

Kyseisen kurssin vetäminen on opettajan näkökulmasta varmasti äärimmäisen haasteellinen. Meitä on siellä joukko todella erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä. Jokaisella on erilainen osaamispohja, erilaiset kamerat ja erilaiset intressit. Yksi haluaa oppia ihan perusvalokuvauksen, toinen haluaa studiotyöskentelyä, joku hallitsi alussa juuri ja juuri kameran käytön. Toiset puolestaan ottavat jo aivan huipputason kuvia ja osaavat myös tekniikkaa apuna käyttäen muokata niistä upeita visuaalisia kokonaisuuksia.

Vaikka silmiä kirvelee omien kuvien taso, niin senkin uhalla täräytän muutaman nappaamani kuvan tähän tekstin jatkoksi, koska tarkoituksenani on kerätä tähän blogiin tapahtumia opintojen ajalta. Keväällä 2015 on sitten helppo palata muistelemaan missä tilanteessa oltiin syksyllä 2013. Onko kuvien taso yhtään parantunut, samalla tasolla vai peräti huonontunut? Toivottavasti tilanne ei ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan.
Kaikki muutkin blogini teksteissä käyttämät kuvat olen napsinut tässä syksyn aikana, joten kaipa se harjoittelu jossain vaiheessa alkaa tuottamaan tulosta. Ehkä löydän ensi vuoden aikana aikaa mennä ihan yleiselle valokuvauskurssille, jossa kaikki tumpelot istuu siellä suut töttöröllä rivissä ja asiat käydään läpi aakkosista alkaen. Ja että viimeistään siinä yhteydessä tulee hankittua myös kunnon kamera. Sekin vois hieman edesauttaa asiaa... Toisaalta, ei se uusi kamerakaan tilannetta pelasta, jos kuvaajalla ei ole zoomaus hanskassa.
No, olen joka tapauksessa jo vinkannut joulupukille, että uusi kamera voisi olla aika nasta juttu!





syyskuun aurinko Träskändan kartanon muotopuutarhassa



aika pysähtyy....



aamukasteen syleily



samettikurjenmiekka
Iris laevigata

tuohen struktuuria









ajan hammas

sammalsydän

 

 

varjojen tanssia muurilla



silmä talon sydämeen

  


aamu-usvan aika

 






Luontoäidin pitsiverho

kohti joulunaikaa



Talvipuun kristalli



Latta & Latte

Huurteinen maanantai 2.12.
Tänään vuorossa oli uuteen asiaan, mittatyöskentelyyn, tutustuminen.

Aamu alkoi Puistosalissa kokoontumisella ja ennen asiakkaan tonttikatselmusta käytiin läpi mikä on koje, jalusta, latta ja vastaanotin. Näitä edellä mainittuja vempaimia tarvitaan vaaitustöissä kun määritellään esim. tontin korkeuseroja.
Vaaituksen lähtöpisteeksi otetaan jokin aiemmin laskettu korkeuspiste sekä sen korkeuslukema.
Mikä sitten on korkeuslukema? No, se ilmaisee korkeuspisteen korkeuden MERENPINNASTA.
Merta ei näy mailla eikä halmeilla, mutta näin se vaan menee.
Tällaisia korkeuspisteitä löytyy mm. maanmittauslaitosten kartastoista ja monelle ehkä hieman tutummista paikoista, talon pohjapiirustuksista.

Opettaja oli merkinnyt meille valmiiksi karttaan muutamia asiakkaan tontin korkopisteitä ja meidän opiskelijoiden tehtävänä oli lähteä tontille mittaamaan annettujen korkopisteiden korkeudet.

Mittalaitteet mukaan, raksakuteet niskaan, kartta kainaloon ja kipin kapin autolle.
Matka asiakkaan tontille oli alkanut.
Mittakohteemme sijaitsi täysin uudella OKT-alueella, kohtuullisen matkan päässä koululta, joten ajomatkaan ei onneksi kulunut paljoa aikaa. Kadun varrella sijaitsevien talojen rakennusaste vaikutti olevan hyvällä mallilla, eli mitä luultavimmin ne olivat jo pääpiirteittäin asuttuina. Auton ratissa ollessani, en niin kovin tarkkaan ehtinyt tutkailemaan naapuritonttien jokaisen talon tilannetta.
Mutta nopealla vilkaisulla totesin, että yleisesti ottaen alueen tonttien pihat olivat vielä rakentamatta.

Mittauskohteemme tontille on suunnitelmissa noin 130 m2 kivetystä ja tätä työtä varten kävimme mittaamassa tontin eri kohtien korkeuksia. Näitä tietoja tarvitaan mm. siinä vaiheessa, kun määritellään kivetysten kaatoja tontin eri kohdissa ja myöskin siksi, että tiedetään minkä verran tarvitaan vielä maa-ainesta kivetyksen alle.

Annettujen korkopisteiden mitat saatiin otettua hienoisen harjoittelun jälkeen ja tämän session päätyttyä kyllä varpaita nipisteli, vaikka jalassa oli työkaverin kutomat villasukatkin!
Viikonlopun kotitehtävänä on vielä suunnitella kivetys ko. tontille sekä laskea kivetyksen kustannus....

Täytyy myöntää, että pakkasessa värjöttelyn, ja kotiin pääsyn jälkeen, Latte maistui taivaalliselta!
Eläköön ne elämän pienet ilot!

Latte!

 

 

Latta ja vastaanotin

Pinkit kumpparit



Kyllä!
Nurmi todellakin on vihreämpää saappaan ulkopuolella.

Koulupäivinä kuljemme Puistosalissa ja muissa rakennus-tai laiteharjoituksissa turvakengät jalassa.
Varusteisiin kuuluu myös kypärä, suojalasit, kuulosuojaimet, käsineet sekä takki & housut.

Onneksi kotipihalla puuhaillessa ei tarvitse pukeutua näin raskaaseen varustukseen.

Kuluneella viikolla totesin koiran kanssa ulkoillessa, että MOLEMMISSA, hyvin palvelleissa kumisaappaissani, on REIKÄ. Ei onneksi pohjassa, vaan tuossa jalkapöydän kohdalla. Opiskelijan ruhtinaallisesta budjetista johtuen ajattelin ensin kärvistellä niillä vielä tämän syksyn.
Mutta sitten mieli muuttui, kun vastaan tuli hyvässä tarjouksessa olevat Crocsin PINKIT saappaat. Perustelin hankintaa sillä, että a) todellakin tarvitsin saappaat b) ne olivat tarjouksessa = sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin. No, moni voi tästä jälkimmäisestä olla eri mieltä, tiedän, että oma mieheni ainakin on. Mutta, joka tapauksessa, minä hullaannuin näihin pinkkeihin saappaisiin. Aivan totaalisesti.

Kuvittele, (no, tähän ei kyllä paljoa mielikuvitusta tarvitse, sillä marraskuun aamut ovat juuri niin tällaisia!) että heräät 06.30. Kumpi houkuttelee enemmän - yön jäljiltä lämmin sänky vai ulkona vaakasuorassa roiskiva sade ja sellaisella voimalla puhaltava tuuli, että ripset lähtee päästä?
Että hyvää huomenta vaan Suomi!

Juustomaisteri, Mr. Casper, 12 v.

 

Koiranomistajana ei kovin kauaa jää puntaroimaan kumpi on ainoa oikea vaihtoehto - vetääkö peitto korville vai sukeltaako ulkoilman mustaan aukkoon. Ei auta, ulos vaan ja töppöstä toisen eteen. Mutta jos tässä kohtaa täytyy jostain repiä huumoria, niin olkoon ne sitten vaikka pinkit kumisaappaat!  Kulkeehan ne saappaat paljon vikkelämmin, kun on tyttömäistä väriä mitä katsella. Jos tuolla pimeydessä nyt ylipäätään mitään näkee. Paitsi valopylvään kohdalla.

Ja onhan näillä saappailla sitten mukava ensi syksynä taas tallustella pitkin sienimetsiä. Ei tarvitse miehenkään arpoa metsässä, että lähestyykö sieltä vaimo vai hirvi. Kaksijalkaista, pinkkisaappaista hirveä on varmasti harvemmin nähty. Joten kun saappaat ovat näköpiirissä, niin kaikki on hyvin.




Mättähältä mättähälle pinkit saappat vie
ja pikku jalka pilkahtaa....

Details, details....

 

Nyt saa Casperin ja minun lenkillä tulla vaikka ukkoja ja akkoja taivaan täydeltä, sillä minulla on ehjät kumisaappaat! Ja oikeasti, aamuinen happihyppely tekee kyllä ihan terää, säässä kuin säässä. Viime kädessä kyse on vain oikeanlaisesta pukeutumisesta ja omasta asenteesta. Ja onhan tuo meidän perheen nappisilmä aika mainio lenkkikaveri.

Opiskelijaelämää tovin viettäneenä voin sanoa, että ihminen oppii arvostamaan yksikertaisia asioita ja pieniä hankintoja entistäkin enemmän. Näin äkkiseltään ajateltuna, työelämässä ollessani ei ehkä ihan ensimmäisenä olisi käynyt mielessäni tuulettaa ihmisten ilmoille sitä, että on hankkinut uudet kumisaappaat! Kumisaappaat kun nyt kuuluu ihan varmasti lähestulkoon jokaisen ihmisen perusvarusteisiin. Hankintojeni ei tarvitse olla bränditavaraa, vaan yhtä lailla kirppareiltakin tekee monesti upeita löytöjä!



Operaatio "Talvipuu"

Opettajamme Hannu oli jakanut meidät ryhmiin ja tehtävänä oli suunnitella koulun aulaan, sisäänkäynnin yläpuolelle, jouluinen toteutus. Meidän tiimin ehdotuksena oli rakentaa talvimaisema,
satumetsä tai millä nimellä sitä nyt sitten olisikaan kutsuttu.
Kahdella tiimillä oli kuitenkin profiililtaan aika saman tyylinen ehdotus. Koska meillä oli lumisten kukkuloiden lisäksi ehdotuksessa talvisia puita, niin toinen tiimi toteutti oman visionsa (ja oikein hyvän sellaisen) ja meidän vastaavan henkisestä ehdotuksesta eriytettiin tämä massiivinen talvipuu. Koska ajatus sopi myös opettajalle, koulun tuottajalle ja muille tiimin jäsenille, niin näillä eväillä sitten jatkettiin. Näin mahdollisimman moni pääsi toteuttamaan projekteja ja saamaan tarvittavia tehtäviä suoritettua.

Mistä talviset maisemat tai huurteiset puut tuli mieleen?
Viime talveksi somistin kotiin peikonpähkinäoksan, jonka ruiskutin valkoiseksi spray-maalilla. Sitten lisäsin oksalle helmisomisteisen valosarjan, valkoisia perhosia ja hopeanvärisiä lintuja. Ja jalkana toimii vanha apteekkarin pullo. Se on tarpeeksi painava pitämään oksaa pystyssä ja toimittanut virkaansa sangen hyvin.
Joten tästä syntyi ajatus toteuttaa tämä kodin pienoisversio moninkertaisesti suuremmassa koossa.



 

 

Tästä se ajatus sitten lähti....

 

Finnsin kartanolta kaadettu n. 4 x 3 m pihlaja pääsi koulun Puistosalissa muutaman päivän kuivuttuaan ahkerien maalareiden käsittelyyn.

Jotta puusta ei olisi tullut liian raskaalla kädellä maalattu ja luonnoton, niin päädyimme maalaamaan sen valkoisella perinnemaalilla, kalkkimaalilla. Vaikka olin kotona maalannut oman
peikonpähkinäoksan valkoisella spray-maalilla ja oksan pinta ei mennyt liian tukkoon, niin näin suuressa puuprojektissa maalipulloja olisi kulunut aika kiitettävästi. Joten kustannusnäkökulmasta ajateltuna, kalkkimaali oli tähän suureen projektiin kokeilun arvoinen vaihtoehto. Itse olen nähnyt kalkkimaalia käytettävän pääasiassa navetan seinien kalkitsemisessa, mutta on mielenkiintoista löytää perinteisille asioille myös uusia käyttötapoja.

Joka ei ole koskaan kalkkimaalia käsitellyt, niin sillä maalaaminen voi ensin olla hieman hämmentävää. Maalipurkin kun avaa, niin päälimmäisenä on reippaasti pelkkää nestettä ja kalkkiaines on täysin jämähtäneenä pohjaan. Ainakin tässä tapauksessa. Osa nesteestä otettiin suosiolla talteen ja osa sekoitettiin pohjalla olleen kalkin kanssa tasaiseksi seokseksi. Kun päästiin maalin testausvaiheeseen, niin alkuun näytti siltä, että maali ei tarttuisi ollenkaan, koska se oli aivan vetistä litkua. Mutta kun hetkeksi maltoimme mielemme, kävimme hörppimässä kupposen kahvia, niin johan alkoi maalipinta näkymään.Valkoinen pinta nimittäin tulee esille vasta hetken kuivuttuaan. Maltti on siis valttia.
Puun pinnassa ollut jäkälä jätettiin sille ominaiseen väriin, sillä jäkälän ja kalkkimaalin yhdistelmä
ei ole kovin toimiva. Jäkälä nimittäin muuttuu " vähemmän houkuttelevaksi vihreäksi", jos sitä yrittää
peittää kalkkimaalilla.




Kalkkimaalia

 

Kalkkimaalin testioksa.

Talvipuun syntymä.
 

Kalkkimaalin käytössä on huomioitava myös sellainen seikka, että esim. tällaisen kuoripintaisen
puun käytössä, se ei tartu pintaan kovin pysyvästi. Eli jos kohdetta joutuu paljon siirtämään tai koskemaan, niin sotkua on odotettavissa. Maali kyllä rapisee ihan kiitettävästi. Mutta, koska se on vesiliukoista, niin jäljet saa kyllä helposti putsattua. Moppi vain tanssimaan.

Puun kuljettaminen paikasta toiseen ei myöskään ollut ihan yksioikoista, se ei nimittäin koostaan johtuen mahtunut kaikista koulun ovista, joten jouduimme etsimään kuljettamiseen vaihtoehtoisen reitin. Lopulta marssimme joukolla pitkin koulun sateista pihaa, kohti lopullista sijoituspaikkaa, valkoinen pihlaja olkapäillämme....Vasen, vasen, vasen, kaks, kolme, ylös rappuja, käännös, ovien läpi ja vielä ovien läpi, hyllyjen ohi jne...

Puun lopullinen sijoittaminen koulun tiloihin oli hieman haasteellista.
Sen korkeudesta johtuen, se tarvitsi ympärilleen suhteellisen ilmavan tilan. Ja jotta kaikki viherrakentajien projektit (siis teemme paljon muutakin kuin vain viherrakentamista) eivät olisi
olleet ympättynä samalle alueelle, niin näitä toteutuksia hajautettiin siitäkin syystä useampaan paikkaan. Mutta, monien pohdintojen jälkeen Talvipuu löysi kodin koulun kirjastosta, josta avautuu näkymää pihalle, ohimenevälle tielle sekä myös ylöspäin koulun ruokalaan.

Puusta tuli huurteinen, aivan kuten pitikin.
Ollakseen pihlaja, se muistuttaa käsittelyn jälkeen väriltään kyllä kovin paljon koivun runkoa!
Se istuu kauniisti kirjaston turkoosin väristen sohvien kanssa. Nice!




Talvipuu kirjastossa.

Loppusilauksena puu koristeltiin hopean ja shampanjan värisillä koristeilla, lisänä ripaus kristallia sekä Airamin "Tähtitaivas"-valosarja myötäilemään rungon ja oksien muotoja.Eipä tiennyt yksinäinen pihlaja kartanon perukoilta, että pääsee vielä viime metreillään ihmisten ilmoille, oksillaan loistoa ja kimalletta.

On juhlan aika!

Kaipaamme varmasti kaikki valoa tähän vuoden aikaan, kun päivän valoisia tunteja on niin kovin vähän. Toivottavasti entinen, yksinäinen pihlajapuu, tuottaa iloa mahdollisimman monelle koulumme opiskelijalle, henkilökunnalle sekä rakennuksen ohi kulkevalle.

 Jaettu ilo on moninkertainen ilo!

PS.Blogistani löytyy otsikolla - "TIMBER!!!" tarinaa kyseisen Talvipuun kaadosta ja miltä se näytti
ennen tiimimme käsittelyä.