keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Palapeli hahmottuu

Tänään pääsimme taas pitkästä aikaa Puistosaliin tosi toimiin.
Edellisen kerran touhusimme kivien kanssa ennen joululomaa, joten tämän päivän kivijumppa teki oikein terää.


Kiveä, kiveä ja kiveä.
jaksaa jaksaa!

Meidän ryhmän tehtävänä oli rakentaa kivetys liuskekivistä.
Kivet ovat eri paksuisia, särmiä moneen suuntaan ja kuitenkin kivet on saatava samalle pintatasolle.
Estetiikkaa on myös ajateltava kivien asettelussa. Tärkeää on huomioida mm. seuraavat seikat

  • kuviossa ei tule liian pitkiä, yli kahden kiven pituisia, samansuuntaisia saumoja
  • suuret kivet asetellaan keskelle
  • ei mielellään käytetä alle jalan mittaa pienempiä kiviä (aina ei pysty täydellisyyteen, joten jouduimme mekin parissa kohtaa käyttämään reunassa hieman pienempää kiveä)
  • kivien saumaväli on noin parin sormen levyinen

Lähtökohtana tässäkin tehtävässä oli ihan samat perusasiat kuin muissakin kivitehtävissä.
Eli pohjana pehmitetty ja tasattu maa, suoran kulman tarkistaminen sekä linjalangan asentaminen.
Tästä oli hyvä aloittaa kivien latominen.


Pohja tasattu, juoksuputket paikoillaan,
suora kulma ja linjalanka..
Tästä lähtee ladonta.

Tehtävä oli antoisa. Tuntui, että teki suurta palapeliä suurilla ja painavilla paloilla.
Joutui miettimään ja kääntelemään kiviä eri kanteille. Katsomaan edestä, sivusta, toiselta puolelta,
ja lopulta löytyi sitten ehkä vielä parempi kivivaihtoehto täyttämään kolon, joten joissain kohtaa päädyimme vaihtamaan lopulta koko kiven.


Palapeli alkaa hahmottumaan...


Hidasta touhua,  mutta niin äärimmäisen mukavaa.

Lopuksi vielä kivien saumaus asennushiekalla.



Kaunista tämä vaalea liuskekivi.
 
Se on siinä!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti