Pinkit kumpparit



Kyllä!
Nurmi todellakin on vihreämpää saappaan ulkopuolella.

Koulupäivinä kuljemme Puistosalissa ja muissa rakennus-tai laiteharjoituksissa turvakengät jalassa.
Varusteisiin kuuluu myös kypärä, suojalasit, kuulosuojaimet, käsineet sekä takki & housut.

Onneksi kotipihalla puuhaillessa ei tarvitse pukeutua näin raskaaseen varustukseen.

Kuluneella viikolla totesin koiran kanssa ulkoillessa, että MOLEMMISSA, hyvin palvelleissa kumisaappaissani, on REIKÄ. Ei onneksi pohjassa, vaan tuossa jalkapöydän kohdalla. Opiskelijan ruhtinaallisesta budjetista johtuen ajattelin ensin kärvistellä niillä vielä tämän syksyn.
Mutta sitten mieli muuttui, kun vastaan tuli hyvässä tarjouksessa olevat Crocsin PINKIT saappaat. Perustelin hankintaa sillä, että a) todellakin tarvitsin saappaat b) ne olivat tarjouksessa = sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin. No, moni voi tästä jälkimmäisestä olla eri mieltä, tiedän, että oma mieheni ainakin on. Mutta, joka tapauksessa, minä hullaannuin näihin pinkkeihin saappaisiin. Aivan totaalisesti.

Kuvittele, (no, tähän ei kyllä paljoa mielikuvitusta tarvitse, sillä marraskuun aamut ovat juuri niin tällaisia!) että heräät 06.30. Kumpi houkuttelee enemmän - yön jäljiltä lämmin sänky vai ulkona vaakasuorassa roiskiva sade ja sellaisella voimalla puhaltava tuuli, että ripset lähtee päästä?
Että hyvää huomenta vaan Suomi!

Juustomaisteri, Mr. Casper, 12 v.

 

Koiranomistajana ei kovin kauaa jää puntaroimaan kumpi on ainoa oikea vaihtoehto - vetääkö peitto korville vai sukeltaako ulkoilman mustaan aukkoon. Ei auta, ulos vaan ja töppöstä toisen eteen. Mutta jos tässä kohtaa täytyy jostain repiä huumoria, niin olkoon ne sitten vaikka pinkit kumisaappaat!  Kulkeehan ne saappaat paljon vikkelämmin, kun on tyttömäistä väriä mitä katsella. Jos tuolla pimeydessä nyt ylipäätään mitään näkee. Paitsi valopylvään kohdalla.

Ja onhan näillä saappailla sitten mukava ensi syksynä taas tallustella pitkin sienimetsiä. Ei tarvitse miehenkään arpoa metsässä, että lähestyykö sieltä vaimo vai hirvi. Kaksijalkaista, pinkkisaappaista hirveä on varmasti harvemmin nähty. Joten kun saappaat ovat näköpiirissä, niin kaikki on hyvin.




Mättähältä mättähälle pinkit saappat vie
ja pikku jalka pilkahtaa....

Details, details....

 

Nyt saa Casperin ja minun lenkillä tulla vaikka ukkoja ja akkoja taivaan täydeltä, sillä minulla on ehjät kumisaappaat! Ja oikeasti, aamuinen happihyppely tekee kyllä ihan terää, säässä kuin säässä. Viime kädessä kyse on vain oikeanlaisesta pukeutumisesta ja omasta asenteesta. Ja onhan tuo meidän perheen nappisilmä aika mainio lenkkikaveri.

Opiskelijaelämää tovin viettäneenä voin sanoa, että ihminen oppii arvostamaan yksikertaisia asioita ja pieniä hankintoja entistäkin enemmän. Näin äkkiseltään ajateltuna, työelämässä ollessani ei ehkä ihan ensimmäisenä olisi käynyt mielessäni tuulettaa ihmisten ilmoille sitä, että on hankkinut uudet kumisaappaat! Kumisaappaat kun nyt kuuluu ihan varmasti lähestulkoon jokaisen ihmisen perusvarusteisiin. Hankintojeni ei tarvitse olla bränditavaraa, vaan yhtä lailla kirppareiltakin tekee monesti upeita löytöjä!



Operaatio "Talvipuu"

Opettajamme Hannu oli jakanut meidät ryhmiin ja tehtävänä oli suunnitella koulun aulaan, sisäänkäynnin yläpuolelle, jouluinen toteutus. Meidän tiimin ehdotuksena oli rakentaa talvimaisema,
satumetsä tai millä nimellä sitä nyt sitten olisikaan kutsuttu.
Kahdella tiimillä oli kuitenkin profiililtaan aika saman tyylinen ehdotus. Koska meillä oli lumisten kukkuloiden lisäksi ehdotuksessa talvisia puita, niin toinen tiimi toteutti oman visionsa (ja oikein hyvän sellaisen) ja meidän vastaavan henkisestä ehdotuksesta eriytettiin tämä massiivinen talvipuu. Koska ajatus sopi myös opettajalle, koulun tuottajalle ja muille tiimin jäsenille, niin näillä eväillä sitten jatkettiin. Näin mahdollisimman moni pääsi toteuttamaan projekteja ja saamaan tarvittavia tehtäviä suoritettua.

Mistä talviset maisemat tai huurteiset puut tuli mieleen?
Viime talveksi somistin kotiin peikonpähkinäoksan, jonka ruiskutin valkoiseksi spray-maalilla. Sitten lisäsin oksalle helmisomisteisen valosarjan, valkoisia perhosia ja hopeanvärisiä lintuja. Ja jalkana toimii vanha apteekkarin pullo. Se on tarpeeksi painava pitämään oksaa pystyssä ja toimittanut virkaansa sangen hyvin.
Joten tästä syntyi ajatus toteuttaa tämä kodin pienoisversio moninkertaisesti suuremmassa koossa.



 

 

Tästä se ajatus sitten lähti....

 

Finnsin kartanolta kaadettu n. 4 x 3 m pihlaja pääsi koulun Puistosalissa muutaman päivän kuivuttuaan ahkerien maalareiden käsittelyyn.

Jotta puusta ei olisi tullut liian raskaalla kädellä maalattu ja luonnoton, niin päädyimme maalaamaan sen valkoisella perinnemaalilla, kalkkimaalilla. Vaikka olin kotona maalannut oman
peikonpähkinäoksan valkoisella spray-maalilla ja oksan pinta ei mennyt liian tukkoon, niin näin suuressa puuprojektissa maalipulloja olisi kulunut aika kiitettävästi. Joten kustannusnäkökulmasta ajateltuna, kalkkimaali oli tähän suureen projektiin kokeilun arvoinen vaihtoehto. Itse olen nähnyt kalkkimaalia käytettävän pääasiassa navetan seinien kalkitsemisessa, mutta on mielenkiintoista löytää perinteisille asioille myös uusia käyttötapoja.

Joka ei ole koskaan kalkkimaalia käsitellyt, niin sillä maalaaminen voi ensin olla hieman hämmentävää. Maalipurkin kun avaa, niin päälimmäisenä on reippaasti pelkkää nestettä ja kalkkiaines on täysin jämähtäneenä pohjaan. Ainakin tässä tapauksessa. Osa nesteestä otettiin suosiolla talteen ja osa sekoitettiin pohjalla olleen kalkin kanssa tasaiseksi seokseksi. Kun päästiin maalin testausvaiheeseen, niin alkuun näytti siltä, että maali ei tarttuisi ollenkaan, koska se oli aivan vetistä litkua. Mutta kun hetkeksi maltoimme mielemme, kävimme hörppimässä kupposen kahvia, niin johan alkoi maalipinta näkymään.Valkoinen pinta nimittäin tulee esille vasta hetken kuivuttuaan. Maltti on siis valttia.
Puun pinnassa ollut jäkälä jätettiin sille ominaiseen väriin, sillä jäkälän ja kalkkimaalin yhdistelmä
ei ole kovin toimiva. Jäkälä nimittäin muuttuu " vähemmän houkuttelevaksi vihreäksi", jos sitä yrittää
peittää kalkkimaalilla.




Kalkkimaalia

 

Kalkkimaalin testioksa.

Talvipuun syntymä.
 

Kalkkimaalin käytössä on huomioitava myös sellainen seikka, että esim. tällaisen kuoripintaisen
puun käytössä, se ei tartu pintaan kovin pysyvästi. Eli jos kohdetta joutuu paljon siirtämään tai koskemaan, niin sotkua on odotettavissa. Maali kyllä rapisee ihan kiitettävästi. Mutta, koska se on vesiliukoista, niin jäljet saa kyllä helposti putsattua. Moppi vain tanssimaan.

Puun kuljettaminen paikasta toiseen ei myöskään ollut ihan yksioikoista, se ei nimittäin koostaan johtuen mahtunut kaikista koulun ovista, joten jouduimme etsimään kuljettamiseen vaihtoehtoisen reitin. Lopulta marssimme joukolla pitkin koulun sateista pihaa, kohti lopullista sijoituspaikkaa, valkoinen pihlaja olkapäillämme....Vasen, vasen, vasen, kaks, kolme, ylös rappuja, käännös, ovien läpi ja vielä ovien läpi, hyllyjen ohi jne...

Puun lopullinen sijoittaminen koulun tiloihin oli hieman haasteellista.
Sen korkeudesta johtuen, se tarvitsi ympärilleen suhteellisen ilmavan tilan. Ja jotta kaikki viherrakentajien projektit (siis teemme paljon muutakin kuin vain viherrakentamista) eivät olisi
olleet ympättynä samalle alueelle, niin näitä toteutuksia hajautettiin siitäkin syystä useampaan paikkaan. Mutta, monien pohdintojen jälkeen Talvipuu löysi kodin koulun kirjastosta, josta avautuu näkymää pihalle, ohimenevälle tielle sekä myös ylöspäin koulun ruokalaan.

Puusta tuli huurteinen, aivan kuten pitikin.
Ollakseen pihlaja, se muistuttaa käsittelyn jälkeen väriltään kyllä kovin paljon koivun runkoa!
Se istuu kauniisti kirjaston turkoosin väristen sohvien kanssa. Nice!




Talvipuu kirjastossa.

Loppusilauksena puu koristeltiin hopean ja shampanjan värisillä koristeilla, lisänä ripaus kristallia sekä Airamin "Tähtitaivas"-valosarja myötäilemään rungon ja oksien muotoja.Eipä tiennyt yksinäinen pihlaja kartanon perukoilta, että pääsee vielä viime metreillään ihmisten ilmoille, oksillaan loistoa ja kimalletta.

On juhlan aika!

Kaipaamme varmasti kaikki valoa tähän vuoden aikaan, kun päivän valoisia tunteja on niin kovin vähän. Toivottavasti entinen, yksinäinen pihlajapuu, tuottaa iloa mahdollisimman monelle koulumme opiskelijalle, henkilökunnalle sekä rakennuksen ohi kulkevalle.

 Jaettu ilo on moninkertainen ilo!

PS.Blogistani löytyy otsikolla - "TIMBER!!!" tarinaa kyseisen Talvipuun kaadosta ja miltä se näytti
ennen tiimimme käsittelyä.


Pihatöitä, kukkasipuleita ja valoa

Kun koulupäivistä on tauko ja viikonloppu koittaa, niin tällöin pihatyöt jatkuu omalla pihalla.
Ilahduttavaa, kuinka lämmin ja pitkä syksy tänä vuonna on ollutkaan.
Kaipaan toki lumen mukanaan tuomaa valoa, sillä jo klo 17 tienoon valtaava pimeys on lähestulkoon musertava. Mutta, ei auta. Kaikkea ei voi saada. Jos on lämmin sää, niin on turha odotella edes ohutta lumipeitettä pihalleen. Pitkä syksy on mahdollistanut toki sen, että syystöitä omalla omakotitalon pihalla on tullut jatkettua näinkin myöhään.
Viikonloppu meni iloisesti mieheni kanssa pensasaidan leikkaamisessa. Tonttiamme ympäröi valtaisa heisiangervopensasaita. Se tarjoaa äärimmäisen hyvän ja kauniin näkösuojan kesäaikaan, mutta vastavuoroisesti se on hyvin voimakaskasvuinen pensas.

Heisiangervo kesäisessä asussaan
 

Pensasaidan leikkaus, tämä "vuoden kohokohta", on joka syksy edessä, koska aita kasvaa reilun metrin kesässä. Mikäli vuosikasvut jättää leikkaamatta, niin on odotettavissa, että talven lumen painon alla ne makaa pitkin jalkakäytäviä. Ja kieltämättä, leikattuna aita pysyy kyllä läpi talven kauniin ryhdikkäänä lumivaipan peitossa. Joten, vaikka tämä operaatio ei nyt ehkä lukeudu lempipuuhiini, niin työn jälki tuottaa iloa myös pitkinä talven kuukausina.

Tänään on luvassa auringonpaistetta. Mahtavaa!
Ajattelin imeä itseeni kaikki auringonsäteet, jotka vain ehdin.

Suunnitelmissa on viettää päivä pihatöissä ja valmistautua sekä talveen että kevääseen.
Juuri näin. Kaikki samassa paketissa.

Talvi ensin.
Valoa, valoa ja vielä kerran valoa! Sitä on pakko saada näihin sysimustiin iltoihin.
Airamin "Tähtitaivas" on yksi lempivalosarjoistani. Joka syksy viritän kyseiset valot reunustamaan
talomme takapihan puoleista silhuettia. Nautin suunnattomasti siitä, kuinka lämpimän tunnelman nuo valot luovat. Eli tänään on siis tiedossa katon reunalla roikkumista.
Ja lisäksi pihalle tarvitaan lyhtyjä, PALJON LYHTYJÄ!
Olen hankinta-alalla työskennellessäni vastannut useamman vuoden sisustustuotteiden hankinnasta
ja näiltä ajoilta mm. lyhdyt ja kynttilät ovat edelleen lähellä sydäntäni.

Seuraavaksi käännetään ajatus kevääseen.
Ulkona odottaa pussillinen hollantilaisia kukkasipuleita.
Ihania, kerrottuja tulppaaneja! Valkoista, roosaa, lilaa. Nämä pitäisi ehtiä vielä kaivamaan kukkapenkkiin, jotta ne kevään tullen pääsevät piristämään takapihaamme.

Kevättä odotellessa.....
 

Mars pihalle!

TIMBER!!!!!

Niille, jotka eivät tiedä, niin englanninkielinen huudahdus "Timber" tarkoittaa suomennettuna, että "Puu kaatuu".

Opintoihin liittyen myös moottorisahan käyttö tulee seuraavien kuukausien varrella tutuksi.
Vaikka näitä taitoja ei vielä olekaan, niin pääsimme eilen mukaan kaatamaan puuta, jota tarvitsemme projektissamme.
Koulu omistaa upean Finnsin kartanomiljöön ja sinnehän meidän Team "Talvipuu" eilen sitten suuntasi rämpimään pitkin pusikoita. Ei aikaakaan, kun sopiva puu oli löytynyt ja sen viimeiset hetket Finnsin maisemissa oli käsillä.




Finnsin keltainen päärakennus




Finnsin punamultarakennuksen kaunis kaari-ikkuna

 

 

Kuten edellä mainitsin, niin moottorisahan käsittelytaitomme on vielä hakusessa. Onneksi saimme saimme värvättyä nuorisopuolen opettajan, Johnnyn, kaatamaan puun meille. Hän sattui  olemaan oman ryhmänsä kanssa Finssissä. Ei muuta kuin koneet käytiin ja puu matalaksi. Olin suunnitellut kuvaavani puun kaadon, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti, että en edes ehtinyt kissaa sanomaan. Kamera jäi takin taskuun ja puu oli maassa. Sain ikuistettua sen vasta kun se oli jo pitkin pituuttaan syksyisessä heinikossa.
Sitten vaan puuta kantamaan pois rinteestä. Nyt oli sellaiset "woman powerit" paikalla, että
hetki vain ja puu oli jo odottamassa kuljetusta koululle.




Puun matka "huurteiseksi Talvipuuksi" on alkanut



PS. Otsikosta Operaatio "Talvipuu" näet, miltä pihlaja näytti tiimin käsittelyn jälkeen ja mistä se löysi uuden kodin. 

Noppa siellä, toinen täällä

Uusi aamu ja edellisen päivän kivityön jäljiltä olo, kuin olisi jyrän alle jäänyt.

Päivä on yhtä harmaa kuin alla oleva kuva.
Toisaalta, kun kauempaa katsoo, niin kuvassa on eri sävyjä, suoria ja pyöreitä muotoja.
Rakastan materiaalien ja muotojen kontrasteja ja kieltämättä näen betonipinnoissakin kauneutta.

 

 

Edellisen päivän jäljiltä on siis henkisesti edelleen lottovoittajafiilis, mutta kroppaa huutaa hoosiannaa. Hyvin sujuneessa kaivoharjoituksessa jäi loppumetrien "hifistelyvaiheessa" sormi kahden kiven väliin ja sitä on jomottanut läpi yön. Pienet kolhut kuuluu asiaan, ei siitä sen enempää.

Lihaksia särkee. Hyvä. Niitä löytyy siis edelleen tästä kropasta. Päivän kun pumppaa itseään lukemattomia kertoja ylös alas, ylös alas, ylös alas, kantaa kiviä edestakaisin, paukuttaa kumivasaraa, konttaa pitkin hiekkatatamia ja hioo kiviä, niin illalla tietää tehneensä ruumiillita työtä.
Olen laskenut sen varaan, että kesään mennessä allit ovat siirtyneet käsivarren sille puolelle, missä hauis kasvaa. Ei myöskään yhtään haittaisi, jos vaakatasossa olevat "vatsalihakset" muokkautuisivat kesään mennessä uusiin uomiin.

Mutta siis montaa tuntia näissä hommissa ei ehdi fiilistellä edellisen päivän onnistumisella. Eilinen oli ja meni. Seuraava tehtävä kolkuttelee jo kulman takana.

Tänään heitetään noppaa. No ei kai nyt sentään...
Ei heitetä, mutta päivä kyllä vietetään noin 10 x 10 cm noppakivien parissa.
Ja tällä kertaa tehtävän muotona on ympyrä, säde 0,6 m.

Ei muuta kun lapio käteen ja pohjaa työstämään...



Pohja on tasattu ja yksi tiimin jäsen piirtää
noppakivillä työstettävän alueen valmiiksi



Noppakivet hiekalla,
kuin sokeripaloja kaakaojauheessa

 

Ope saapuu paikalle mittanauhan kanssa
tarkistamaan työn

 

 

Tie nopan sydämeen

 

Noppamainen kaari

 

Noppakivet poikkeavat huomattavasti tähänastisista kivistä, betonikivistä, joilla olemme harjoitelleet.

Betonikivet ovat saman kokoisia, kun taas Noppakivet ovat toisiinsa verrattuina hieman erikokoisia, graniittia ja niissä on omanlaisia särmiä. Hieman joutuu pyörittelemään ja katsomaan miltä kantilta katsottuna kivelle löytyy parhaimmat "kasvot". Ajan saatossa oppii varmasti myös katsomaan, kuinka lähekkäin kivet on hyvä sijoitella, sillä kivien väliin jäävät saumat elävät, kun niitä loppumetreillä koputellaan niin, että koko pinnasta tulee mahdollisimman tasainen.

 

Ajan patinoimia nopparuutuja
Marketanpuisto

 

 

Missä kaivo, siellä vesi

Kaivonkansi marraskuisessa
aamuauringossa

 

Päivä päivältä Puistosalissa tehtävien kiviharjoitusten vaikeusaste lisääntyy.
Kivirakentajan on mm. osattava hahmottaa ja laskea millaiset kaadot eri alueille tarvitaan, jotta esim. sadevedet ohjautuvat oikein viemäriverkostoon kaivon kautta.
Ensikertalaiselle tehtävä oli haasteellinen ja tässä harjoitustehtävässä onnistumisen riemua sai ensialkuun etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Tehtävänä oli rakentaa 1% kaato neljältä eri suunnalta, niin että kaivonkannen kohdalla kivetys on samalla tasolla kannen kanssa. Mitä lyhyempi matka ja mitä pienempi kaato, sitä pienempi on myös tehtävän suorittamisen virhemarginaali. Voin kertoa, että tässä jos missä saa tihrustaa mittanauhaa silmät soikeina, että metrin matkalla kaato on tuo 1 cm. Ei 0,9 cm eikä 1,1 cm.
Kaksi ensimmäistä kertaa juostiin, noin kuvainnollisesti, pää edellä betoniseinään.
Liikaa aikaa meni pohtimiseen ja säätämiseen. Toki hieman oli haasteita myös kiven laadun kanssa.
Harjoitustöissä käytettävät kivet ovat saaneet matkan varrella jo muutamia osumia eivätkä ne aina ole laadultaan ihan priimaa. Joten kiven laadusta riippuen, joskus sen leikkaaminen sujuu ihan OK, toisinaan taas ei. Tällä kertaa en puhu rälläkällä leikkaamisesta vaan ihan giljotiinista, jolla kiven voi halkaista kahtia. Neljästä kivestä kolme mureni ihan sieltä mistä niitä huvitti ja vasta neljäs
sitten siitä mistä piti. Erona näissä oli selkeästi kiven laatu. Eron näki, kun vertasi näitä haljenneita
betonikiviä toisiinsa. Pinnalta päin katsottuna ne kaikki näyttivät samanlaisilta.
No, kaikkien haasteiden jälkeen tehtävä jäi kahdella ensimmäisellä kertaa vajaaksi. Kaato saatiin
tehtyä vain osittain, koska koko alueen kivetystä emme ehtineet latomaan käytettävissä olevan
ajan puitteissa.

Kuvassa toisella kerralla vajaaksi jäänyt suoritus

 

Peräänantamattomuudella ja sisulla lähdimme kolmannella kerralla selättämään haasteen. Nyt haasteen läpiviemistä edesauttoi se, että saimme tällä yrityksellä tiimiin yhden hengen lisävahvistuksen, sillä muihin tiimeihin verrattuna meillä oli kakkoskierroksella ollut vajaamiehitys. Tämä vahvistus oli ehkä juuri se puuttuva palanen, jota tiimimme tarvi. Joskus tarvitaan vain pieni sysäisy oikeaan suuntaan ja hommat lähtevät etenemään oikein ja vauhdilla. Näin tapahtui tälläkin kertaa.
Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, niin pohjan oikein rakentaminen on kaiken A ja O. Kun perusta on kunnossa, loppu sujuu kuin leikki. No, ei ehkä sentään, mutta lähestulkoon kuitenkin....

Kolmannella kierroksella kaikki peliin ja tiimillä hirveä tsemppi päällä!

Kaivonkannen suoruus tarkistettu vatupassilla.
Vesiputket paikoillaan.
Lanaukset tehty ja kaadot kohdallaan.

Tästä se lähtee...
Go, Satu, go!!!
Satu painaa ensimmäistä riviä silmät viirulla,
tästä jokainen tiimiläinen jatkaa vuorollaan.

 

Kynä odottaa vielä, että pääsee piirtämään
viimeiset viivat puuttuviin kiviin.

VALMIS!!!!! MAHTAVAAA!!!
Pahasti pakkasella olevat fiilikset käännettiin
erinomaiseksi suoritukseksi!
Tehtävät arvostellaan 1-3 pistettä ja tästä tuli 3!

 

Vesi valuu sinne minne pitikin.
Look at this beauty!!!

 

 

Mitä tästä opittiin? Aseta rima astetta korkeammalle, kuin mihin senhetkiset taitosi riittävät.

Periksi ei anneta. Keskity ja anna kaikkesi! Tiimissä on tärkeää, että kaikki toimivat "kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta". Arvostan tähän astisista tekemistämme kivitöistä tätä kaikkein korkeimmalle. Tiimi pelasi hyvin yhteen, kaikki laittoivat itsensä ja osaamisensa 110% likoon ja se kannatti.
Itse tehtävä oli jo lähtökohtaisesti haastava, siksi tässä onnistuminen oli näin opintojen ensimetreillä
henkisesti tärkeää. Onnistuminen ja oivaltamisen ilo, siinä vasta aisapari!

Tämän tehtävän suorittamisen voisi kiteyttää alla olevaan Tommy Tabermannin runoon.
Ystäväni lähetti minulle viime kesänä kortin, jossa oli tämä teksti. Tuo kortti osui käteeni samana
iltana, kun saimme tämän haastavan kiviharjoituksen tehtyä.
Vaikka Tommy Tabermannin tekstissä on varmastikin syvällisempi ajatus takana, niin jollain tavoin
se mielestäni kuvaa hyvin niitä tunteiden kirjoa, jota tähän "matkaan" liittyi.

                        

                     

                          "JOTTA PÄÄSISI PERILLE

on eksyttävä tieltä

 

Joka pääsee perille

oppii

että hetken kuluttua

on taas jatkettava matkaa

 

JOKA EI KOSKAAN

putoa raiteilta

ja mene rikki

 

jatkaa aina samaa rataa

ja on turvassa

 

suurelta murheelta

ja suurelta onnelta "

 

- Tommy Tabermann -

 

 

Väriä päivään

Vaikka aamu herää harmaana, niin väreillä on kumman voimaannuttava vaikutus. Ainakin itselleni.

Nappasin alla olevan kuvan eilen koulun lähistöltä. Ilahduttavaa huomata, että vielä näin myöhään syksyllä luonnosta löytyy voimakkaita värejä. Ei vain harmaata ja maatuvia lehtiä.
Kuva puhuttelee minua siksi, että tähän oikeastaan kiteytyy ne kolme asiaa, johon opintoni liittyvät: kasvit, kivimateriaalit sekä rakentaminen.

Toivottavasti kuva piristää myös Sinun päivääsi!

Liukuvärjättyjä syksyn lehtiä.

 

 

Seppä jo syntyessään?

Vaikka ulkona puhaltaa syksyiset myrskyt, niin meillä on onneksi koulussa suuri sisäänrakennettu Puistosali, jossa voimme harjoitella mm. kivitöitä ihanneolosuhteissa. Muutama kiviharjoitustyö on jo takana ja osa niistä on sujunut ilman suurempia ongelmia. Mutta, mitä enemmän vaikeusastetta tulee, niin sitä enemmän joutuu harjoittelemaan. Minä en ainakaan ole ollut kivirakentamisen seppä syntyessäni, joten ihan kyllä aakkosten alusta on lähdettävä rakentamaan omaa osaamispohjaa. Onneksi oppimisen halu on kova. Se auttaa etenkin silloin, kun homma ei suju kuin tanssi.

Oman lisämausteen harjoitteluun tekee se, että ryhmien kokoonpano vaihtelee eri tehtävissä ja samalla tulee harjoiteltua ryhmässä toimintaa sekä kommunikointia uusien ihmisten kanssa.
Nämä edellä mainitut asiat on sinällään ihan jokapäiväistä toimintaa normielämässä. Mutta silloin kun ihmiset eivät vielä tunne kovin hyvin toisiaan ja jokainen miettii kuumeisesti päässään kuinka harjoitus pitäisi läpiviedä, voi eteen tulla hieman haasteellisia hetkiä. Aika on rajallinen, pitäisi tarttua työhön ripeästi ja jokaisella on alkumetrien jälkeen hieman erilainen näkemys missä järjestyksessä pitäisi edetä. Ja ennen kaikkea kenelläkään ei luultavimmin ole vastaavasta harjoituksesta aiempaa kokemusta.
Positiivista tässä tosin on se, että se pakottaa jatkuvaan luovaan ongelmanratkaisuun.
Ja tavoitteena on tietenkin täydellinen suoritus.
Ammatikseen kivitöitä tekevät ihmiset saattavat tietää useitakin eri tapoja päästä oikeaan lopputulokseen, mutta näin untuvikkona on syytä harjoitella alkuun edes yksi oikea tapa.
Joka tapauksessa, työ on millimetrin tarkkaa. Äkkilseltään se varmasti kuulostaa siltä, että "Nooh, milli sinne toinen tänne". Fakta kuitenkin on, että jos alku menee vinoon, niin alun virheet kumuloituu loppua kohden.
Kyse on vähän samasta asiasta, kuin että jos ensimmäisen tapetin vuodan asettaa vinoon, niin ei se viimeinenkään vuota yhtään suoremmassa ole.





Ensimmäinen kiviharjoitustyö.
Aika tasaista jälkeä, sanoisin.

Tässä mentiin jo astetta pidemmälle,
vastaan tuli kulma.
Huh, siitäkin suorittiin!

Ja sitten opemme Hannu lisäsi panoksia, nyt piti saada jo annetulla matkalla 2,5% kaato aikaiseksi.
Vatupassi oli kovassa käytössä, mutta selvittiinhän me tästäkin urakasta, vaikka soijaa pukkasi!


Ei muuta kun kumivasara kourassa kohti uusia haasteita..... Ja trust me, niitä kyllä tulee!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koulutietä pukkaa

 

Elokuu..... Siitä se sitten lähti. Koulutie siis.

Keväällä 2013 tulin hyväksytyksi kaksivuotiseen, aikuisopiskelijoille suunnattuun, viherrakentamisen artesaanikoulutukseen.
Tämän tiedon saatuani alkoi oman sekä perheen elämän sopeuttaminen uuteen tilanteeseen. Pitkään työelämässä olleena, hyppy aikuisopiskelijaksi vaati koko perheeltä siedätyshoitoa, lähinnä taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Vaikka olin jo viimeisen parin vuoden aikana opiskellut päivätyön ohella mm. sisustussuunnittelua ja yrittäjyyttä, niin täysipäiväiseksi opiskelijaksi heittäytyminen vaati hienoista siviilirohkeutta ... tai ripauksen hulluutta? Tai ehkä hyppysellisen molempia.
No, joka tapauksessa päätin hakeutua opintovapaalle, päästää irti tutusta ja turvallisesta päivätyöstä sekä katsoa mitä taitoja uusi elämänvaihe toisi tullessaan.
Hyvät työelämän kollegat kulkisivat kuitenkin mielessä matkassani, vaikka jokapäiväisen kiireen keskellä yhteydenpito ei olisikaan jatkuvaa.

Nyt eletään jo lokakuuta 2013....
Aika elokuusta tähän päivään on mennyt nopeasti. Tästä johtuen alan vasta nyt kirjoittamaan blogiani. Blogin kirjoittaminen on minulle täysin uusi asia, vaikka olen tätä ajatusta pyörittänyt mielessäni jo jonkin aikaa. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa ja aika tälle asialle on kypsä NYT!

Kahdessa kuukaudessa on tullut niin monta uutta ihmistä elämääni, paljon uusia asioita, uusia termejä, uusia tapoja toimia ja monta uutta käyttäjätunnusta jne. SIIS PALJON KAIKKEA UUTTA!
Joten uusien asioiden sulattelu on vienyt hieman aikaa, sillä oikeasti on tuntunut, että olen ollut aivan "hapoilla" nämä viimeiset viikot. Kivityöt ovat jokseenkin fyysisiä harjoitustehtäviä, joten menee varmasti tovi, ennen kuin saan turbovaihteen päälle. Tosin tässä parina päivänä on jo ollut havaittavissa hienoista virkistymistä... Hmm, tai ehkä se johtuu siitä, että olen aloittanut säännöllisen "Minisun"-tablettien nauttimisen, siis D3-vitamiinia huuleen ja menox!

Mutta otetaanpa pikakelauksena takaisin alkuun ja lähdetään siitä liikkeelle, mistä viherrakentamisessa oikein on kyse.
Moni asiaan vihkiytymätön ehkä ajattelee, että tässä puuhastellaan kaiken pienen & vihreän kanssa
ja ihastellaan kauniita kukkia päivät pitkät. No, juu, asia pitää tietyllä tapaa paikkansa, mutta se on vain pikkuruinen murto-osa, mitä viherrakentamiseen liittyy. Rehellisesti sanottuna itsellenikin
on tullut hieman yllätyksenä, kuinka laaja-alainen tämä koulutus on.

Aloitetaanpa lähestyminen termistä "viherpiipertäjä".
Tätä termiä ei suositella käytettäväksi viherrakentamisen ammattilaisista. Opemme Hannu saa
näppylöitä, jos joku kutsuu viherrakentamisen artesaaniopiskelijoita "viherpiipertäjiksi".
Toinen asia, jonka ope Hannu jo alkuun teki meille selväksi, että kun esittelemme tekemäämme tehtävää tai projektia, niin esittelemme sen seuraavanlaisesti: "Tällaisen minä tästä tein". Jos esittelet työsi tyyliin "Tällainen tästä nyt tuli", niin tunnet kyllä pisteiden ropisevan pusikkoon kuin lintuparvi. Eli perusasiat selviksi heti kättelyssä. Loud & clear. Näillä mennään.

Mutta mitä siis on viherrakentaminen? Tässä Wikipedian määritys aiheesta:

"Viherrakentaminen on puistojen, koristepuutarhojen ja pihojen sekä muiden istutettujen viheralueiden rakentamista ja hoitoa.Sen tavoitteena on tehdä alueista sekä viihtyisiä, kauniita että toimivia. Viherrakentamisella on olennainen osa nykyaikaisessa ekologisessa rakentamisessa. Esimerkiksi lehtipuun avulla voidaan varjostaa ikkuna kesäkuumuudelta. Talvella puu päästää lämmittävän auringonpaisteen sisään. Viherrakentaminen on monipuolistunut viime vuosina ja siihen sisältyvät muun muassa betoni- ja luonnonkivityöt, vesirakenteet, puurakentaminen, monipuolista konetyötä maanrakentamisesta lähtien."

Sibeliuksenpuisto, Kotka

 

Eli tervetuloa mukaan seuraamaan tämän kaksivuotisen taipaleen onnistumisen iloja, sekä myös niitä hieman harmaampia päiviä, matkallani viherrakentamisen moniulotteiseen maailmaan!

Haluan näin blogin alkumetreillä selventää, että tästä "Puu ja puistotie" -blogista ei tule viherrakentamisen "tee-se-itse"-opasta, mutta toivottavasti pystyn välittämään matkan varrella jotain pieniä vinkkejä lukijoiden iloksi. Ennen kaikkea yritän saada koottua blogiini kaikki ne olennaiset asiat ja sopat, jossa tulen kahden vuoden aikana uimaan. PYRIN myös lähtökohtaisesti kirjoittamaan blogiani pienellä huumorilla höystettynä, tai ainakin suhteellisen rennolla otteella. Tämä niille lukijoille tiedoksi, jotka viihtyvät mielummin vakavamielisen tekstin parissa.

Carry on....
Mitä kaikkea viherrakentamisessa on jo tässä vaiheessa tullut vastaan?
Lähdetäänpä seuraavaksi liikkeelle vaikka geometriasta.
Jo alkumetreillä on joutunut/saanut kaivaa geometrian kaavat esille jo jokseenkin pölyttyneen aivolohkon siitä osasta, jossa lukionaikaiset tiedot ovat varastoituneet (tai johon ne ovat kadonneet).Voin sanoa, että omista lukiovuosistani on jo tovi.... se oli vuonna.... no, enpäs kerrokaan milloin olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Mutta muotoillaan asia nyt vaikka näin, että silloin maailmanmeno oli vielä ihan toisenlaista, faxit lauloi ja mobiililaitteet olivat vasta tulevaisuutta. Ja niihin aikoihin massiiviset olkatoppaukset oli muuten "must". Eli jokainen voi sitten arpoa, mistä vuosikymmenestä on kyse.
Itselläni on asenne, että ikä on vain pari numeroa. Iän karttuessa on enemmäkin kyse asenteesta ja siitä, kuinka peilaat itseäsi ympäröivään maailmaan.

Mutta takaisin asiaan, ennen kuin mopo karkaa käsistä ja filosofointi vie mukanaan.
Geometria on siis esim. pihakivetysten rakentamisen perusasioita. Tässä on joutunut muistelemaan ja uudelleen opettelemaan, kuinka eri muotoisten kuvioiden pinta-aloja lasketaan. Ilman näiden perusasioiden hallintaa, on haastavaa laskea projektiin, kuinka monta m2 (neliötä) pihakiviä tarvitaan, saatikka paljonko ne maksavat.
Pohja on kaiken perusta, oli kyse sitten talon, pihan, tien, puiston ym. rakentamisesta. Jos pohja lirii, niin on turha kuvitella, että lopputulos on sitä mitä piti.... ainakaan pitkässä juoksussa. Tämän vuoksi ei pelkästään riitä, että osaa hankkia kivet. Täytyy myös ymmärtää eri maa-ainesten löytymis-, tiivistymis- ja ryöstökertoimet, raekoot, projektin kuutiomäärät (m3) ja kuinka monta tonnia näitä
tarvitaan em. maa-aineaksia tarvitaan projektissa. Sen enempää edellisiä termejä tässä avaamatta, jokainen asiasta kiinnostunut varmasti löytää selvennöksen Googlesta. Tutuksi on myös tullut kaivinkoneiden ja maansiirtoajoneuvojen tuntivuokrat.

Ei mitään stressiä, rakennelmien kun pitäisi kestää vuosikymmeniä ja kauemminkin...

Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavassa on asiaa, jota en vedä läpi huumorilla.

Rakentamisessa turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Tätä varten koulutukseen on sisällytetty
erinäisiä, kaikkien meidän turvallisuutta lisääviä kursseja. Kyse on siis suoritetusta teoriasta, sekä opetelluista taidoista, joiden hallitsemisen myötä meillä on oikeus osallistua tiettyihin tehtäviin viherrakentamisen projekteissa. Tähän mennessä olemme suorittaneet Tulityökortin sekä Työturvallisuuskortin.

Tulityökorttia tarvitaan esim. kivitöissä mm. silloin, kun leikataan "rälläkällä" kiviä haluttuun muotoon, kts. kuva alla.

Tulityökorttiin liittyy myös tulipalon sammutusharjoitukset.
Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa siitä itselleen 5 vuotta voimassa olevan tulityökortin.
Kuten kaikki tiedämme, tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Esim. rälläkällä töitä tehdessä syntyy kipinöitä, jotka voivat aiheuttaa syttymisvaaran.
Jos vaaratilanne tulee eteen, niin on tiedettävä kuinka tilanteessa toimitaan.

Työturvallisuuskoulutus antaa puolestaan perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Turvallisella työskentelyllä on tavoitteena kertoa myös työn laadusta sekä
siitä, että tavoitteena on työskennellä niin, että tapaturmia ei satu.
Kurssin hyväksytysti suorittanut saa vastaavanlaisen kortin, kuin Tulityökortti, joka on myöskin voimassa samaiset 5 vuotta.

Sekä Tulityökurssi että Työturvallisuuskurssi pysäytti ainakin minut.
Molemmat kurssit antoivat aihetta oman toiminnan puntarointiin. Aloin automaattisesti tutkimaan
esim. mistä kotoamme tai mökiltämme löytyy sammutuspeite, onko meillä toimivaa käsisammutinta jne... Entäpä jos mökillä on vieraita ja jotain odottamatonta tapahtuu, mistä vieraat ihmiset löytävät paikan osoitteen, jotta voivat antaa tarvittavat tiedot hätäkeskukseen?
Niin, nämä ovat pieniä ja yksinkertaisia asioita, joita harvoin tulee mietittyä, kun kaikki on niin kuin pitää.
Rakennustöissä meillä on vastuu omasta turvallisuudesta, mutta vastuu myös kaikkien kanssatyöskentelijöiden turvallisuudesta. Jokainen kuolemaan johtanut onnettomuus tai työtehtävissä tapahtunut loukkaantuminen tai vammautuminen on liikaa. Mieheni ystävä kuoli 2011 työpaikalla tapahtuneessa onnettomuudessa ja tällaisen tragedian kohtaaminen on äärimmäisen surullista.

Mikäli jokin asia mietityttää, tarkista se.

 

Never assume anything!

Kevään 2014 tullen meillä on edessä myös tieturvakoulutus.
Mutta siitä sitten lisää, kun sen aika koittaa....